Synnyin vuonna 1982 Etelä-Englannissa. Äitini on ruotsalainen ja isäni englantilainen. Kun olin kolmen ja puolen vuoden ikäinen, äitini ryhtyi opettamaan minulle viulunsoittoa Suzuki-menetelmällä. Lapsena opiskelin lähinnä klassista viulua, mutta kun äitini muusikkoystäviä tuli kylään, nukahdin onnellisena sohvalle ruotsalaisen kansanmusiikin soidessa korvissani! Kun olin seitsemän, muutimme Pohjois-Englantiin, jonka kukoistava kansanmusiikkikulttuuri kiehtoi minua. Perustimme kahden ystävän kanssa viulutrion nimeltä "The Riding Mill Fiddlers". Joitain vuosia myöhemmin liityin ceilidh-yhtyeeseen nimeltä "The Hedgehogs' Skin". Keikkailimme viikonloppuisin häissä ja juhlissa. Brittiläisen kansanmusiikin lisäksi äitini ja minä osallistuimme usein kesäkursseille Ruotsissa, missä tapasimme muusikoita kuten Jonny Solingin, Kalle Almlöfin, Ellika Frisellin, Per Gudmunssonin ja monia muita. Kursseilla olin omassa elementissäni, olin rakastunut ruotsalaiseen kansanmusiikkiin! Vuonna 2000 aloitin kansanmusiikin kolmivuotiset opinnot Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa.
Opiskelen nyt viimeistä vuotta, mutta minusta tuntuu, että olen vasta aloittanut matkani kansanmusiikin pohjattomaan maailmaan! Minua ovat innostaneet ennen kaikkea opettajani (Ellika Frisell ja Sven Ahlbäck muiden muassa) ja minulla on ollut tilaisuus tutustua erilaisiin soittotyyleihin ja sitä kautta kehittää omaa tyyliäni. Olen erityisesti ihastunut Orsan musiikkiin ja Nils Agenmarkin hulluun Bingsjö-meininkiin!
Asiasanat
Henkilöt: Emma Reid
