Kansanmuusikon urani sai alkunsa Taidelukiosta Savonlinnasta. Sitä ennen olin opiskellut klassista ja kevyttä musiikkia soittaen ja laulaen useissa kouluyhtyeissä ja -orkestereissa. Eri musiikin lajit ovat koko ajan kulkeneet mukana, vaikka kansanmusiikki osoittautuikin minulle omimmaksi. Valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta vuonna 1998.
Pääsoittimeni viulun lisäksi opintoihin sisältyivät sivututkinnot haitareilla ja puhaltimilla sekä kansanlaulussa. Olen opiskellut myös irlantilaista ja ruotsalaista kansanlaulua sekä kuubalaisia rytmisoittimia. Opettajiani ovat olleet mm. viulussa Arto Järvelä, Sven Ahlbäck ja Henrik Botvay, laulussa Susanne Rosenberg, Harry Bent ja Anna-Kaisa Liedes, puhaltimissa Leena Joutsenlahti, haitareissa Maria Kalaniemi ja lyömäsoittimissa Tomas Jimeno.
Opintojeni loppuvaiheessa tein projektityönä äänitteen, jota varten sävelsin ja sovitin kappaleita. Tuon työn aikana minussa syntyi himo tehdä omaa musiikkia enemmänkin. Nyt kasassa on levyllinen kappaleita, joita esitän yksin tai yhdessä Eero Grundströmin, Maija Karhisen, Matti Laitisen ja Sara Puljulan kanssa.
Työskentely Loituma-yhtyeessä on vaikuttanut merkittävästi muusikkouteeni. Olen esiintynyt lisäksi irlantilaista musiikkia soittavien Deilinin ja Neemin laulajana, viulistina kuubalaista musiikkia soittavassa La Charangassa sekä kansantanssiyhtye Kiperässä.
Tällä hetkellä toimin free lancer -muusikkona ja soiton opettajana. Huhtikuussa 2002 pidin sävellyskonsertin Sibelius-Akatemialla ja sen myötä syntyi haave saada keskittyä omaan musiikkiin täysipainoisesti. Nyt toteutan tuota haavetta jatko-opiskelijana kansanmusiikin osastolla. Ensimmäinen tohtorikonsertti oli lokakuussa 2003, ja seuraava joulukuussa 2004. Kolmas jatkotutkintokonsertti oli toukokuussa 2005 ja neljättä alan valmistaa tulevana syksynä kun äitiysloma päättyy.
Jatko-opintojen lomassa loppuvuonna 2004 julkaistiin ensimmäinen soololevyni Puhun puille. Se sisältää etno.netin sivuilla olevien kappaleiden lisäksi materiaalia, jota olen esittänyt mm. ensimmäisessä jatkotutkintokonsertissani. Levyä saa Ostinatosta, Digeliuksesta, Kansanmusiikkiliitosta, Kansanmusiikki-instituutista sekä minulta suoraan.
Asiasanat
Henkilöt: Hanni Autere





