Matti Haudanmaa (5.9.1858 - 7.1.1936) oli kortesjärveläinen viulupelimanni, joka alkoi kiertää Pohjanmaan Järviseudulla soittamassa jo 15-vuotiaana Juho Kustaa Hepokankaan mukana erityisesti häissä. Hepokankaalta hän oppi vanhemman perinteen mukaisen ohjelmistonsa.
Matti Haudanmaa oli suosittu hääsoittaja. Myöhemmin hän soitti myös monissa muissa tilaisuuksissa. 1900-luvun alussa hän voitti pelimannikilpailut sekä Alavudella (1907) että Vaasassa (1913). Haudanmaan soittoa alettiin tallentaa jo 1900-luvun alussa, kun Heikki Klemetti kiinnostui kilpailuvoittajasta. Sen seurauksena esimerkiksi Toivo Kuula tallensi Haudanmaalta polskia, menuetteja ja häämarsseja. Haudanmaa soitti myös A.O. Väisäsen radio-ohjelmassa Puolituntia kansanmusiikkia useita kertoja vuodesta 1932 lähtien.
Haudanmaa ohjelmistossa oli musiikkia eri aikakausilta, 1800-luvun vanhemmasta pelimanniperinteestä aina 1900-luvun alkupuolen uudempaan populaarimusiikiin. Eri tallentajat ovat nuotintaneet tai äänittäneet Haudanmaalta kaikkiaan 111 sävelmätoisintoa, niistä on äänitteinä SKS:n arkistossa 49 kappaletta.
Eino Levón kirjoitti Pohjalaiseen 29.3.1913 Vaasan pelimannikilpailuista ja Haudanmaasta:
"Antaaksemme kunnian sille, jolle kunnia tulee, mainitsemme heistä lähinnä Matti Haudanmaan Kortesjärveltä, ensimmäisen ensipalkinnon saajan. Ei hänen ole usein kuultu kilpailuihin osaa ottavan, mutta missä hän on ollut mukana, siellä on hän ensi palkinnon vienyt. Verraton nautinto on hänen soittoaan kuulla. Se ei herätä huomiota suurella voimakkaalla äänellä, mutta se luistaa häneltä ihmeteltävän kevyesti ja sujuvasti sekä on harvinaisen puhdasta ja soraäänistä vapaata."
Kirjallisuutta:
Anneli Asplund, Juha Kangas Vesa Tapio Valo: Kulkurista kuninkaaksi: Matti Haudanmaan musiikki ja elämä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1990.
Äänitteitä:
Etniset etniset. Kansanmusiikki Yleisradion pikalevyiltä 1935-1954. Kansanmusiikki-instituutti KICD 29. 1993
Järviseudun viulumestarit. Kansanmusiikki-instituutti KICD 49. 1997

