Olen syntynyt vuonna 1980 Keravalla. Opiskelin aluksi klassista pianonsoittoa, mutta kansanmusiikkikurssin innoittamana kiinnostuin myös vapaasta säestyksestä ja tämmäämisestä. Samaisen kurssin motivoimana sai alkunsa myös ensimmäinen kansanmusiikkiyhtyeeni.
Yhdessä soittamisen ilo ja kansanmusiikin antama vapaus omaan luomiseen motivoivat minua hakemaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston nuorisokoulutukseen, jossa aloitin vuonna 1997. Pari vuotta myöhemmin jatkoin opintojani kansanmusiikin osaston varsinaisena opiskelijana. Pääinstrumenttini ovat piano ja polkuharmooni, sivuaineeni laulu sekä afrikkalainen peukalopiano, gogomarimba.
Musiikilliseen historiaani mahtuu eri tyylisuuntia alkaen eri maiden kansanmusiikeista ja päättyen klassisen ja tango nuevon kautta poppiin ja rokkiin. Olen aina ollut kiinnostunut myös musiikin teoriasta ja opiskellut sekä klassisen musiikin, jazzin että kansanmusiikin teoriaa.
Olen toiminut muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana erilaisissa musiikki- ja teatteriproduktioissa. Yhtyeitäni ovat muun muassa Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola, Las Chicas Del Tango -trio sekä skandinaavista maailmanmusiikkia soittava Hereä. Olen esiintynyt sekä yksin että eri kokoonpanojen kanssa kotimaan lisäksi esimerkiksi Belgiassa, Bosniassa, Islannissa, Italiassa, Japanissa, Kiinassa, Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa, Unkarissa, Venäjällä ja Virossa.
Kotisivuni: www.millaviljamaa.com
Asiasanat
Henkilöt: Milla Viljamaa
