Olen kotoisin Hirvilahdesta, 40 km Kuopion keskustasta. Opin kanteleen soittoa omin päin, opettaessani kylän lapsia ja Ilomantsin kanteleleireillä. Tärkeä esikuva oli kantelepelimanni Juha Kuorttinen Lappeenrannasta; hän opetti minua jo lapsesta lähtien. Pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan ja valmistuin maisteriksi kantele pääaineenani.
Olen opettanut kanteleen soittamista vuodesta 1984, ja oppilaistani monet ovat myös päätyneet kanteleen ammattilaisiksi. Olen tehnyt kenttätyön ja nuotinnosten pohjalta kaksi nuottikirjaa perinteisestä kantelemusiikista, ja suunnitteilla on useampi uusi kirja.
"Viestejä ajasta" on syntynyt opiskeluaikana viimeisen kanteletutkinnon ja projektin musiikista. Olen äänittänyt musiikin neljällä eri nauhoituskerralla itse vuonna 1999. Miksaus on tehty yhdessä Matti Kontion kanssa.
Soitan Pekka Lovikan tekemällä koneistokanteleella, yhdysasentoisella tyylillä, lyhyeltä sivulta.
Asiasanat
Henkilöt: Outi Linnaranta
