Olen syntynyt vuonna 1962 Tervakoskella, ja musiikkiharrastukseni aloitin 11-vuotiaana kitaralla. 1970-luvun lopussa innostuin soittamaan akustisella kitaralla amerikkalaista bluegrass-musiikkia ja samaan aikaan kiinnostuin myös mandoliinin soitosta. Siitä musisointi siirtyi luontevasti irlantilaiseen musiikkiin. Olin mukana 1980-luvun alussa perustetussa Korkkijalka-yhtyeessä, joka oli irlantilaisen musiikin uranuurtajia Suomessa. Pian tämän jälkeen kiinnostuin myös suomalaisesta kansanmusiikista. Kielisoitinten opetus Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla alkoi 1989. Näihin aikoihin perustettiin myös yhtyeet Ottopasuuna ja Helsinki Mandoliners, joiden myötä soittimistooni tulivat oktaavimandoliini, mandosello ja viulu.
Soololevyni Kirjo ilmestyi vuonna 1999. Levy sisältää omia sävellyksiäni, traditionaalisia suomalaisia kappaleita sekä uusinta innostustani, brasilialaista choro-musiikkia. Lisäksi olen soittanut lukuisissa kansanmusiikkiyhtyeissä, esimerkiksi Maria Kalaniemi & Aldargazissa, Tango-orkesteri Untossa, Markku Lepistön yhtyeessä sekä duona Markku Lepistön kanssa. Olen tehnyt yhteistyötä ulkomaalaisten kansanmuusikoiden kanssa, muun muassa useiden amerikkalaisten bluegrass-muusikoiden Suomen vierailujen yhteydessä sekä Erik Hokkanen & Lumisudet -yhtyeessä. Uusin kansainvälinen projekti on FRESHET-yhtye, jossa lisäkseni soittavat amerikkalaismuusikot Ruthie Dornfeld ja John Miller sekä Tapani Varis.
Esiinnyn säännöllisesti Suomen lisäksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Olen toiminut myös studiomuusikkona sekä mandoliininsoittajana Kansallisoopperassa. Kielisoitinten opetus jatkuu Sibelius-Akatemiassa. Tämän lisäksi opetan myös Keski-Pohjanmaan konservatoriossa sekä usein Haapaveden Folk kursseilla.
Levytyksiä
- Petri Hakala: Kirjo, 1999. Kansanmusiikki-instituutti, KICD 69.
- Petri Hakala & Markku Lepistö: Pelimannien jäljillä, 2002. ZLM CD 006.
- Freshet, 2005. Orb Discs Orb-1006
- Helsinki Mandoliners: Helsinki Mandoliners 2, 2003. Kansanmusiikki-instituutti,KICD 89
- Helsinki Mandoliners: Helsinki Mandoliners, 1995. Kansanmusiikki-instituutti, KICD 38.
- Tango-orkesteri Unto: Finnish Tango, 2003. ARC EUCD 1830.
- Erik Hokkanen & Lumisudet: In the Heart of the Waking Dream, 2002. Olarin Musiikki, OMCD 96.
- Erik Hokkanen & Lumisudet: Kaustinen, Texas, 1995. Olarin musiikki OMCD 65.
- Maria Kalaniemi & Aldargaz: Ahma, 1999. Rockadillo Records, ZENCD 2059 / 2001 Northside USA.
- Maria Kalaniemi & Aldargaz: Iho, 1995. Olarin musiikki, OMCD 57 / Rykodisc, Hannibal, USA, HNCD 1396.
- Ottopasuuna: Suokaasua, 1996. Texicalli Records, TEXCD 002.
- Ottopasuuna: Ottopasuuna, 1991. Green Linnet, Xenophile USA, GLCD 4005.
- Korkkijalka: Through the Grey Stone. 1989 Bang Trax.
- Korkkijalka: Korgleg, 1986. Amulet.
Linkkilista
- Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC – Petri Hakalan esittelysivu
- Freshet-yhtye
- Kansanmusiikki-instituutti
Kirjo-soololevyn, Helsinki Mandoliners- ja Helsinki Mandoliners 2 -cd-levyjen esittelyt - Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston levyjulkaisusarja
Levyjen esittely ja näytteitä: Petri Hakala, Kirjo (nr. 28); Helsinki Mandoliners (nr. 12); Erik Hokkanen & Lumisudet (nr. 25); Markku Lepistö, Silta (nr. 34). - Digelius
Yksi maailman parhaita levykauppoja (Helsingissä) - Cd roots
Paras kanava hankkia suomalaisia levyjä USA:ssa
Mandoliinisivuja
- Mandolin Cafe
Mandoliinisivu - Co Mando, Guest of the Week, Petri Hakala
- Stefan Sobell
Stefan Sobellin mandoliineja ja kitaroita - Joao Batista
Joao Batistan mandoliineja - Gilchrist mandoliinit email: mandolins@gilchrist.com.au
Kitarasivuja
- Flatpick kitara
Amerikkalaisen plektrakitaran erikoissivu
Soittimet
Mandoliinit
- Gilchrist model 5
- Joao Batista maple model
- Gibson H-5 mandola 1924
- Stefan Sobel cittern (DGDAE)
Kitarat
- Gibson J 45 1950
- Regal 000 50's
- Martin OM-18V
Asiasanat
Henkilöt: Petri Hakala


