Piia Kleemola

Kuvaaja: 
Timo Raunio
Syntymävuosi: 
1975

Aloitin viulunsoiton 7-vuotiaana klassisen musiikin parissa; sitä ennen olin soittanut pianoa muutaman vuoden. Hyvin pian mukaan tuli myös kansanmusiikki, kun opettajani Timo Hannula perusti Haapaveden pikkupelimannit -ryhmän. Haapaveden folkkurssien ansiosta tutustuin jo nuorena monipuolisesti eri maiden kansanmusiikkiperinteisiin: kursseilla oli opettajina viulisteja Suomen lisäksi mm. Irlannista, Ruotsista, Norjasta ja Yhdysvalloista.

Ollessani Kaustisen musiikkilukiossa pääsin opiskelemaan kansanmusiikkia Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja sain ensimmäiset kansanmusiikkiviulutuntini Arto Järvelältä. Tämän jälkeen opettajinani ovat Arton lisäksi olleet mm. Ritva Talvitie, Tellu Turkka, Erik Hokkanen, Timo Alakotila ja Maria Kalaniemi. Ruotsalaiseen perinneviulismiin olen lisäksi perehtynyt Ellika Frisellin johdolla ollessani vaihto-opiskelijana Tukholmassa Kungliga Musikhögskolan kansanmusiikin osastolla.

Tässä soittamani kappaleet ovat kaikki joulukuussa 2001 tekemäni pääinstrumentti 2 -tutkinnon ohjelmistoa. Tutkinnossa halusin keskittyä soolosoittoon ja soittaa sellaisia kappaleita, jotka perustuvat suomalaiseen kansanmusiikkiviulismiin mutta kurottavat hiukan kauemmaksikin.

Asiasanat

Henkilöt: