KUKA ON ADONINA SE-LA-VII? – Alter ego luovan prosessin vapauttajana

Sisällysluettelo

 

1 Aluksi

Tämä projektityö on syntynyt tarpeesta hahmottaa, ymmärtää ja kehittää omaa taiteellista luomisprosessiani. Olen useissa yhteyksissä huomannut saavani eniten tyydytystä sellaisista luovuutta vaativista tilanteista, joissa minun ei tarvitse määrittyä vain yhden roolin tai nimikkeen kautta. Tunnen olevani vahvoilla kokonaisuutta visioivassa mielentilassa, jossa ajatuksenpätkät rehottavat ja kaikki on ainakin periaatteen tasolla mahdollista. Sallivassa ja vapaassa ajatusympäristössä koen voivani kasvaa itseäni isommaksi ilman suorituskeskeisyyttä tai pelkoa epäonnistumisesta.

On kiinnostavaa pohtia, minkälaiset tilanteet, asenteet ja työtavat johtavat kohti inspiroitunutta ajattelua. Taide ja luovuus versovat parhaiten tällaisessa avoimessa mielessä, joka on altis elämän moninaisuuden havainnoinnille. Luovasti virittäytyneelle mielelle mikä tahansa voi olla kaunista ja kiinnostavaa. Arjen pieninkin jokapäiväisyys sisältää mahdollisuuksien loputtoman avaruuden, kun huomaa katsoa. Taide on minulle jotain, mikä herättää avaamaan silmät tuolle odottamattomalle kauneudelle. Se on muutoksen aktiivista rakastamista.

Maisterikonserttini Ahdistautumisen aika (28.11.2016) oli minulle suuri henkilökohtainen haaste, jonka myötä pääsin koettelemaan ja toteuttamaan taiteellista ajatteluani useilla tavoilla. Konsertin työstäminen tapahtui kesän 2014 ja syksyn 2016 välillä, loppua kohden työtahtia kiihdyttäen. Lähtökohtani konsertille oli tehdä omaa musiikkia ja kehittää lavaolemistani kohti mahdollisimman kokonaisvaltaista ilmaisua. Nämä painopisteet olivatkin ainoat selkeät linjat, jotka säilyivät työskentelyssäni alusta loppuun asti.

Konserttiprosessiani määritti tietynlainen halu kyseenalaistaa ja haastaa konserttimaista tutkintomuotoa sekä instituuttia, jossa tutkintoa suoritan. Ennen kaikkea halusin tehdä konserttia itseni kautta, taiteilijaidentiteettiäni pohtien. Konsertin työstämisestä rakentui minulle todella merkityksellinen ja kokonaisvaltainen oma pieni universuminsa, jonka rajat laajenivat kiihtyvällä tahdilla kohti vastakkaisia ääriä. Koska sain itse määrittää tavat työskennellä, hallitsi tuo universumi ajatteluani monella tasolla. Arkeni siivilöityi alitajuntaani konserttiprosessin värittämänä, ja olin lähes täyspäiväisesti luovasti virittäytynyt.

Tähän konserttiin valmistautumisesta erityisen tekevät matkan varrella kuin itsestään syntyneet taiteelliset oheisprosessit. Keväällä 2016 tein improvisoidun videon, joka sekä miellytti että ihmetytti minua samanaikaisesti. Intuitiooni luottaen tein videosta ensimmäisen nk. konserttitiiserin (teaser), jonka julkaisin Youtubessa. Samalla päätin tehdä videoita lisää konserttia mainostaakseni. Videoiden ja konsertin työstämisen pohjalta syntyi lopulta myös olevaisuuden multitason monivirtuoosi Adonina Se-La-Vii.

Tässä projektityössä keskityn maisterikonserttini musiikillisen materiaalin työstämisen ohessa syntyneisiin sivutuotoksiin, erityisenä painopisteenä arvon parfyrmenssitaiteilija Se-La-Vii. Luvussa kaksi kerron videotiisereistä erikseen ja pohjustan tilannetta, jossa Adonina Se-la-Vii syntyi. Kolmannessa luvussa esittelen Adoninan syntyyn liittyviä mahdollisia kokreettisia tekijöitä. Neljäs luku esittelee ja kuvailee Adoninan henkilöhistoriaa, ja viides luku puolestaan tulkitsee häntä erilaisista näkökulmista. Viimeisenä pohdin, miten luomisprosessini laajeneminen konkreettiseksi sivupersoonaksi on vaikuttanut minuun ja mitä se on antanut minulle taiteilijana.