”MINÄ ITE!” - Teknologia vapauttavana muusikon työkaluna, yxi pieni kehityskertomus -

Petra Poutanen-Hurme
Projektityö
Kevät 2017
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä

1 Lähtökohta ja tavoitteet (syksy 2014)

Suurin syy, miksi lähdin tähän prosessiin, oli tarve riippumattomuuteen ja teknologiseen itsenäisyyteen, mikä tarkoittaa eniten sitä, etten joutuisi enää pitempään suunnittelemaan töitäni niiden ehdoilla joilla esimerkiksi äänitystaitoja ja -välineitä on. Erilaisissa free lance -muusikon töissäni – ja kuten myöhemmin osoittautui, myös koulutöissäni – olen jatkuvasti siinä tilanteessa, että jokin musiikillinen asia täytyisi saada äänitettyä paremmalla laadulla kuin tavanomaiset esimerkiksi zoomilla tallennettavat treeninauhat. Olin tuskastellut pitkään ja moninaisissa tilanteissa sen kanssa, kuka ehtisi äänittää ja mihin minulla olisi varaa. Silloin kun minulta tilattiin musiikkia, piti ensin selvittää, olisiko tilaavalla taholla varaa työllistää joku toinenkin eli äänittäjä, joka myös editoi ja miksaa. Väistämättä jotkin työtilaisuudet menevät niille, jotka pystyvät sekä tuottamaan musiikin että äänittämään sen. Halusin siis oppia äänittämistä ja siihen tarvittavien laitteiden ja ohjelmistojen käyttöä, koska koin näiden taitojen puutteen rajoittavan mahdollisuuksiani työllistyä tai toteuttaa omia taiteellisia tavoitteitani. Siksi otsikoin työni kuvaamaan samaa päättäväistä parkaisua jonka taaperoikäinen päästää: ”Minä ite!”, koska se oli vallitseva tunne. Halusin tehdä itse, mutta olin vielä niin kovin taapero tämän aiheen äärellä, vaikkakin täynnä sokeaa itseluottamusta.

Viimeinen ja vahvin kimmoke tähän prosessiin ryhtymiselle oli tavoite oman sooloalbumin tekemisestä. Materiaalia oli riittävästi, ja olin sitä jo sen verran päässyt esittämäänkin, että halusin sen levylle. Monet livetilanteessa tehdyt taiteelliset ratkaisut olin tehnyt luupperilla. Kuitenkaan ei tuntunut järkevältä äänittää luupattua materiaalia, koska vaikka se voisi toimia livenä, voi se äänitteellä alkaa kuulostaa puuduttavalta, vaikka esimerkiksi toisteisuus musiikissa ainakin itseäni kiehtoo. Luuppiestetiikassa minusta on olennaista myös se, että kuulija näkee, miten äänimaailma syntyy, ja se ei tokikaan äänitteellä toteudu. Lisäksi äänittäessä mahdollisuudet ovat livetilanteeseen verrattuna loputtomat. En ollut kuitenkaan varma, miten toteuttaisin nuo taiteelliset liveratkaisut muunnettuna äänitteelle. En myöskään halunnut tuhlata kenenkään muun aikaa tai omaa rahaani siihen, että pohtisin näitä uusia taiteellisia ratkaisuja studiossa, vaan päätin tehdä äänittämisen itse. Tuottajallinen näkökulma omaan musiikkiin on varsin hankala saada aikaan, ellei pysty kokeilemaan ja rakentamaan sitä uusiksi pala palalta. Koin, että olin jumissa liveratkaisuissani ja minun piti itse ratkaista ja sovittaa musiikki uusiksi. Sitä varten tarvitsi opetella äänittämään ja editoimaan, rakentamaan kokonaisuutta pikkuhiljaa.

Ajatukseni oli tuossa vaiheessa se, että omat äänitykseni toimisivat vähintäänkin demoina. Jos äänittämäni laatu ei riittäisi, voisin toteuttaa sen uudestaan studiossa ammattilaisen kanssa ratkaistuani ensin itse taiteelliset ja sovitukselliset ongelmat. Mutta ellei tiedä, mitä haluaa ja mitä on tekemässä, on studioon turha mennä, ellei sitten ole varaa varsin idearikkaaseen tuottajaan ja ole valmis heittäytymään jonkun toisen esteettisten näkemysten varaan. Mikäli äänitykseni olisivat laadullisesti käypäisiä, se olisi suorastaan lottovoitto. Ajattelin projektini alussa myös, että jos äänittäminen etenee nopeammin tai helpommin kuin kuvittelin, liittäisin projektityöhöni omien nettisivujeni ja promootiomateriaalin tekemisen. Prosessissa on kuitenkin ollut aivan tarpeeksi työtä ilman noita lisäyksiä. Jälkeenpäin ajatellen hanke onkin ollut varsin kunnianhimoinen, mutta se on opettanut minua jatkuvasti jokaisen äänittämäni session kautta, samalla kun sen myötä tavoitteet ja haasteet ovat kasvaneet.

 

Sisällysluettelo

1 Lähtökohta ja tavoitteet (syksy 2014)
2 Prosessin eteneminen
   2.1 Laitehankinnat
   2.2 Ensimmäiset äänitykset
   2.3 Levytys – solistista lauluäänitystä yhtyeessä
   2.4 Projektityön tiimoilta Kallio-Kuninkalassa
   2.5 Ensimmäinen äänisuunnittelullinen teatterityöni
3 Esiin nousseita kysymyksiä – kompressointi ja efektointi
4 Midi
   4.1 Uusi levy tekeillä – studiotyöstä opittua
5 Esiin nousseita kysymyksiä 2
   5.1 Uusimmat ja tulevat laitehankinnat
   5.2 Oma digitaalinen instrumentti
6 Lopputulema