Työlki ellää mut kaupal rikastuu – Näkökulmia mediakasvatukseen musiikinopetuksessa

Olli Kari
Projektityö
Instrumenttiopettajan pedagogiset opinnot
Helsingin yliopisto/SOKLA
Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin osasto
2010

Johdanto

Ylläoleva sitaatti kuvastaa mainosti paitsi Antti Hyryn palkitun kirjan henkeä myös koko yhteiskuntamme hämmennyksen tilaa, joka arvaukseni mukaan on saattanut olla keskeinen motivaatiotekijä kirjailijan työssä. Lainaus yhdistää tämän tutkimuksen kannalta erinomaisella tavalla sekä luovuuden ja kasvatustieteen konstruktivistiset tuulet että uunin muurauksessa tarvittavan insinööriosaamisen, jotka eivät mielestäni ole millään muotoa toisiaan poissulkevia. Kyse on tekemisen hengestä ja asenteesta kaikessa ihmisen toiminnassa: tulevaa ei ole syytä pelätä etukäteen, eikä kiire saisi olla.

Uunin muuraamisen prosessi Hyryn kuvauksen mukaan sisältää yllättävällä tavalla samankaltaisia työvaiheita kuin vaikkapa Marja-Sisko Vuorelan (2010) koreografin maisterintyö Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella. Teos on eräänlainen metateos, taideteoksen eli itsensä syntyprosessin kuvaus. En vähättelisi aiheen valinnan kriteerejä humoristisesti taiteilijan sanottavan keveytenä, sillä sanomahan on mitä ajankohtaisin ja kantaaottavin. Olipa prosessia dokumentoitukin videopäiväkirjamaisesti, ja kuvamateriaali esitettiin yleisölle ennen esityksen alkua. Koreografi kertoo teosta työstäessään pohtineensa nimenomaan taiteellista prosessia, luovuutta, läsnäoloa, liikkeellistä prosessia, ryhmätyöskentelyä, toisen ja itsen kohtaamista avoimessa vuorovaikutuksessa ja epävarmuuden ilmenemistä luovassa prosessissa. “Teos kuvaa matkaa taiteellisen prosessin ympärillä. [– – –] Prosessi on mielenkiintoinen ja läpi elämän jatkuva ‘tila’. Siinä mielenkiintoista on sen arvaamattomuus, uuden oppiminen, siihen suhtautuminen ja oman prosessin yhteys ihmisiin, yleisesti elämään ja itseen” (Vuorela 2010). Teoksen paikan päällä tanssittu osuus sisälsi luovasta prosessista eristettyjen vaiheiden kuvaamisen lisäksi runsaasti intertekstuaalisia viittauksia niin musiikkiin kuin kuvataiteisiinkin huipentuen lopulta tanssijoiden värjättyjen jalkojen lattialle synnyttämään maalaukseen.

Musiikillisesti kulttuuriperinnön ja sääntöjen soveltuva noudattamattomuus mahdollistaa paljon taiteellisessa mielessä. Henkisesti tuhoisa vaatimus siitä, että taiteen tulisi olla joidenkin ideologisten vaatimusten mukaista edellyttää anarkistista asennetta ja hengen voimaa. Toisaalta täydellinen vapaus voi myös ahdistaa: ilman ulkoa tuotuja määritelmiä tarvitaan taiteentekoon kohtuullisen syvällistä itsetuntemusta. Taiteessa ei silti tulisi olla pakkoja vaikka taiteen opiskelussa niitä olisikin.

Aikanaan radion, nykyään vertaisverkkojen ja viimeistään vuonna 2008 avatun Spotifyn – tuon soivan Wikipedian – kaltaisten verkkopalveluiden myötä maailman musiikki on läppärinkantaman päässä mistä tahansa maantieteellisestä sijainnista. Ilmiö saattaa ihmiset kohtaamaan uuden neuvottomuuden; mikä tässä kaikessa on itselleni tärkeää, mitä arvostan kuulemassani riippumatta ympäröivistä mielipiteistä? On helppo vetää yhtäkuin-merkki tietoverkon tarjoaman epäluotettavan loputtomuuden välille sekä tiedoissa että taidoissa.

Todellisen tarkoituksensa kätkevät populaarikulttuuriset tekstit kilpailevat virallisen koulukasvatuksen kanssa iältään nuoren yleisön huomiosta. Yksilön kulttuurisiin valintoihin vaikuttamisen keinot ovat joukkotiedotuksen mekanismien avulla mitä moninaisimmat, ja musiikilla on merkittävä joskin usein kätketty rooli monissa mediaesityksissä. Väistä valintoihin vaikuttamisen keinoista tässä tutkimuksessa on tarkoitus ottaa selvää. Keskeinen kysymys on, esiintyykö musiikkia maailmassa itsenäisenä ja irrallisena kaikista muista kulttuurisista tehtävistä paitsi itsestään? Tasa-arvon nimissä on kysyttävä kuinka tunnistaa tavanomaisuus ja kaupalliset tarkoitusperät säveltaiteessa, kun genrestä tai tyylistä käytettävä nimitys ei kerro tekijoidensä motiiveista tai kunnianhimosta puolesta eikä vastaan.

Luontevien jatkokysymysten sarja on pitkä ja lavea: miksi nykypäivänä musiikillista instrumenttia A pidetään alemman yhteiskuntaluokan ilmaisun välineenä, ja soitinta B herrasväelle sopivampana (ks. Sjöblom, 2010)? Ketkä tällöin kuuluvat edellämainittuihin yhteiskuntaluokkiin, ja kuinka moni heistä katsoo itse kuuluvansa ennemminkin johonkin toiseen luokkaan? Kuka tällaiset kiistanalaiset totuudet määrittelee ja opettaa uusille sukupolville? Kaikkea ei voida tässä kirjoitelmassa selvittää, joten lähden kriittisen pedagogiikan oletuksesta, että pedagoginen toiminta on sidoksissa ulkopuoliseen maailmaan, ja että ihmisten valinnanmahdollisuuksista muodostuva yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei ole synnynnäistä vaan kulttuurisessa sosialisaatiossa opittua ja osittain eriarvoisuudesta hyötyvien ryhmien indoktrinaation meille opettamaa.

Sisällysluettelo

1 Johdanto
2 Kasvatuksesta
3 Vuorovaikutuksen luokittelua
4 Vastaanoton konteksti esittävissä säveltaiteissa
5 Yhteiskuntaan kasvaminen
6 Yleissivistyksestä
7 Mediailmiöitä
8 Lopuksi