Tohtoriopinnot

Musiikin tohtorintutkintoon kuuluu kirjallisen tai monimediaisen työn tekeminen. Taiteellisten tohtorintutkintojen pääpaino on konserteissa (useimmiten viisi). Tieteellisen tutkinnon tuotoksena syntyy väitöskirja. Kolmantena mahdollisuutena on kehittäjäkoulutuksen mukainen tutkinto, johon voi kuulua myös opetusmateriaaleja, soittimien kehittämistä ym. Osa tällä sivustolla olevista tohtorin tutkinnon dokumenteista on esillä kokonaisuudessaan, osasta on tekijänoikeussyistä julkaistu vain perustiedot.

Tekijä Vuosi Kieli
Balladilaulaja, leikaritanssija - Monitaiteinen näkökulma balladien esittämiseen Maija Karhinen-Ilo 2016 suomi
Harmonikka kansanvalistuksen ja populaarimusiikin Suomessa 1850-1900 Markku Lepistö 2016 suomi
Palkeen kieli Antti Paalanen 2015 suomi
Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin Outi Pulkkinen 2014 suomi
Musiikkia vanhoilta ja uusilta laitumilta Kristiina Ilmonen 2014 suomi
Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen Saijaleena Rantanen 2013 suomi
Tulin kuin tulikipuna - Larin Parasken runolauluopissa Ilona Korhonen 2012 suomi
Viululaulaja Hanni Autere 2011 suomi
Laulajan hiljainen haltioituminen Sanna Kurki-Suonio 2009 suomi
Chizentele Arnold Chiwalala 2009 suomi
Mutkankiverä – Sukellus suomalaiseen pelimanniviulismiin Piia Kleemola 2009 suomi
Rantakoivun alta runonsoittajaksi Maria Kalaniemi 2009 suomi
Sari Kaasinen - Erään karjalaisen naisen laulut Sari Kaasinen 2009 suomi
Kasvot - mielikuvia kanteleesta Timo Väänänen & Ilari Ikävalko 2008 suomi
Soitinten tutkiminen rakentamalla - Esimerkkinä jouhikko Rauno Nieminen 2008 suomi
Länsivienalainen runolaulu 1900-luvulla Pekka Huttu-Hiltunen 2008 suomi
A. O. Väisänen ja Miitrelän Ilja - vienankarjalaisten joikujen piirteitä Maari Kallberg 2004 suomi
Veisuun Mahti Sinikka Kontio 2001 suomi
Erään 15-kielisen kanteleen akustisesta tutkimuksesta Arja Kastinen 2000 suomi