Improvisoin itseni kanssa

Numero: 
11
Esittäjä: 
Soila Sariola

Improvisaatio on hetken leikki, joka synnyttää sekä improvisoijalle että yleisölle ainutlaatuisen kokemuksen. Ihmeellisen hetken, jota kukaan ei ole aikaisemmin kokenut. Avaa tunnekanavasi ja lähde mukaan musiikillisille matkoilleni.

Jokainen improvisaationi syntyi eri lähtökohdista: toisissa oli melodisia ja toisissa rytmisiä aiheita, joiden päälle lähdin kehittelemään ideoitani. Osassa kappaleista improvisoin suoraan nauhalle ja katsoin, millainen tulos siitä syntyy. Musiikkini evääksi tein laulutunneilla improvisaatio-, tunnetila-, mielikuva- ja äänenkäyttöharjoituksia. Taustalla on myös todella paljon yksinharjoittelua ja ajatustyötä. Niiden sekä itseni voittamisen kautta usko tekemääni musiikkiin vahvistui.

Lauloin, soitin, sävelsin, sanoitin ja sovitin improvisaatiot yksin. Tavoitteenani oli kehittyä yksilönä ja laulajana, sillä olen koko ikäni laulanut erilaisissa kuoroissa ja lauluyhtyeissä. Halusin myös itsekkäästi päättää kaikesta mitä teen niin äänitys- kuin miksausvaiheessakin. Pianon otin mukaan, koska se on ollut minulle läheinen soitin läpi koko elämän.

Improvisaatioiden äänittäjänä toimi Eero Grundström. Ilman hänen teknistä tietämystään, kannustustaan, kuuntelutaitoaan, hulluuttaan ja ehtymätöntä kokeilunhaluaan ei musiikistani olisi tullut tällaista.

Julkaisuvuosi: 
2005
Äänitysvuosi: 
2005

Äänitys Eero Grundström, miksaus Eero Grundström ja Soila Sariola. Äänitetty Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston studiossa 2003–2004.

1. Mome

Säv. Soila Sariola.

Mome kulki pitkään nimellä Aamuimpro. Se syntyi erään aamusession alussa kun päätin, että nyt nauha pyörii, tuli mitä tuli. Se on yksiääninen teos ja halusin säilyttää sen sellaisenaan. Mome muotoutui valitukseksi – puhuttelen siinä menetettyä, läheistä isoäitiäni. Improvisoidessani käytin erilaisia mielikuvaharjoituksia. Vahvimmaksi nousi mielikuva jossa muistelin, kuinka pidin kiinni kylmästä kädestä isoäidin kuolinvuoteella. Miten käsi voikin olla niin kylmä?

Soila Sariola: laulu

2. Intro

Säv. Soila Sariola.

Kaikki alkoi siitä, kun istuin pianon ääressä ja päätin tehdä jotain todella yksinkertaista. Soittelin aikani c-kosketinta ja lisäilin vähitellen muita säveliä. Duuri- ja molliterssit tuntuivat todella ärsyttäviltä, joten päädyin soittamaan non 3 -sointua siten, että c tuli aina yksin ja f:n ja g:n muodostama sekunti teki rytmiä. Kappaleen tahtilajiksi muotoutui 6/8. Sitten aloin keskustella pianolle rauhoittavaan sävyyn ei-kenenkään-kielellä. Tätä seurasi pianon nouseva vastaus d–e–f–g ja takaisin c:hen. Tämän nousun päälle rauhoittelin itseäni laulamalla äidillisellä sävyllä melodiaa.

Näin syntyi Intro, jossa juttelen pianon kanssa, mutta samalla puhun kuulijalle itsestäni. Piano rauhoittelee ja tukee minua kertomuksessani. Päädyin tuplaamaan äidilliset kohdat myöhemmin studiossa, jotta saisin niihin enemmän lämpöä. Kappaleen edetessä stemmoissa tapahtuu muuntelua, mutta ne kuitenkin kuvaavat yhtä ja samaa henkilöä. Ilmestyvät äänet ovat ikään kuin omia, moniulotteisia pohdintojani.

Soila Sariola: laulu ja piano

3. Mistä laulu?

Säv. Soila Sariola.

Eräs riffi oli painanut mieltäni jo jonkin aikaa. Se sai lopullisen muotonsa pianon kanssa, mutta sen rytmiikka ja melodiikka oli niin houkutteleva laulullisesti, että jätin pianon pois. Lauloin aluksi tuota parin tahdin riffiä niin kauan kuin jaksoin. Samalla mieleeni juolahti tehdä riffille ylöspäin nouseva bassokulku. Heti perään syntyi kaksi stemmaa, jotka ristin tenoreiksi. Äänialoissa tein hauskan havainnon: tietämättäni lauloin suuren as:n, eikä tehnyt tiukkaakaan.

Kun kuuntelimme Eeron kanssa tekeleitäni, mieleeni tuli melodia, johon kirjoitin sanat siltä istumalta. Tästä tulisi selvästi keimaileva, hieman itseriittoinen laulu laulamisesta. Koska aihe oli näinkin laulullinen, oli melodian esilaulajalle saatava kuorotytöt vastaamaan. Aina kun kuuntelimme valmiita ottoja, keksin itsekseni uusia juttuja siihen päälle. Viimeisenä lauloin keimailevan lalalaa-melodian säkeitten väliin. Alkuun lisättiin vielä laulajat, jotka ikään kuin vetävät kuulijan kuuntelemaan, mitä diivalla on sanottavana.

Soila Sariola: laulu

4. Pen!

Säv. Soila Sariola.

Halusin tehdä jotain rytmikästä ja tiukkaa. Kaikki alkoi iskevästä 7/8-rumpukompista. Siinä tapahtui vain harvakseltaan jotain pientä muuntelua, joten päätin, että seuraavan soundin pitää olla stabiili, mutta hakkaava.

Pau-pau:t tulivat kuin apteekin hyllyltä. Ilman nuotteja oli vaikeaa muistaa, miten tauottelin ensimmäisellä kerralla laulamaani pau-pauta. Yritin siis improvisoida samansävyistä stemmaa tietämättä, mistä sävelestä minun kannattaa aloittaa ja milloin. Se tuntui aitajuoksulta. Vastakohtana edellisille päätin tuoda esiin hieman rauhallisimpia ajatuksia ja lauloin korkeita, kauniita ja pitkiä linjoja.

Kappaleessa oli nyt ikään kuin kaksi taistelevaa osapuolta: stressi ja rauha. Miten nämä voisi sitoa yhteen? Tarvittiin kertoja. Kertojaksi valitsin koukkuselkäisen olion, jolla on ihan hyvä elämä, kunnes pau-paut alkavat kiusaamaan häntä. Syntyy valtava taistelu, kun korvassa tinnittavat ja hakkaavat äänet eivät suostu menemään pois. Välillä olio kuulee vain kauniin ylämelodian ja rauhoittuu…

Soila Sariola: laulu

5. Kielikeito

Säv. Soila Sariola, san. Kanteletar, trad.

Kielikeito syntyi, kun improvisoin pianon kanssa vuonna 1999. Aluksi sen nimi oli Juoksuovulaatio, koska kappaleen osat moduloivat oudosti ja ikään kuin kiertävät kehää. Sanat poimin Kantelettaresta. Mielestäni kappaleeseen sopivat jankuttavat sanat: Laula, laula vaan, sinä kuolet kumminkin joku päivä ja mitä sitten tehdään? B-osan on tarkoitus olla valittava ja C-osan toteavan raivoisa.

Vaikeinta oli säestää itseään, koska kappaleessa menee kaksi tahtilajia päällekkäin. Päädyimme äänittämään ensin pianon ja sitten laulut. Lead-melodiat lauloin kähinäsoundilla ja kovalla imulla.

Soila Sariola: laulu ja piano

6. Jatsi

Säv. Soila Sariola.

Jatsissa kolme ääntä iloittelevat keskenään ja leikkivät seuraa johtajaa. Lyhyesti sanottuna jatsi on puhetta. Jatsi on jatsimpi improvisaatio.

Soila Sariola: laulu

7. Hoo!

Säv. Soila Sariola.

Miltähän tuntuisi laulaa mordvalaisessa naiskuorossa? Sitäkin oli pakko kokeilla. Stemmoista ei ollut mitään tietoa, kuuntelin vain hengityksiä ja yritin osua johonkin säveleen. Ehkä tämän takia kappaleeseen tuli mikrointervalleilla nautiskeleva sävy. Painavaa, mutta rauhoittavaa laulantaa.

Soila Sariola: laulu