Tsuumi: Avoin kenttä

Tanssiryhmä Tsuumi – juuret perinteessä, pää pilvissä

Traditio elää, uudistuu ja voi hyvin. Se tarvitsee silti tekijöitä, vaalijoita ja kyseenalaistajia. Helsinkiläinen Tanssiryhmä Tsuumi tuulettaa suomalaisen kansantanssin ja kansanmusiikin kenttää, havannoi raja-aitoja ja etsii tapoja niiden ylittämiseen. Tsuumi tuo tanssiperinteet ja vanhan sävelmaailman nykypäivään – raudanlujaan ammattitaitoon yhdistyy herkkyys ja huumori. Urbaani ja traditionaalinen risteävät: kesäisin Helsingissä esitettävä Folklore Show on tulisen karjalaistemperamentin ja jäyhän Länsi-Suomen kohtaaminen keskellä kaupunkia. Ammattilaisvoimin toimiva Tsuumi esiintyy ja kouluttaa ympäri Suomea ja myös ulkomailla.

Tällä levyllä kuullaan musiikkia seuraavista Tsuumin teoksista: Haamusärkyä (2000, koreografia Johanna Ekman), Virta -folklore show (2001, koreografia Matti Paloniemi), Avoin kenttä (2001, koreografia Ari Numminen) ja SPR:n 125-vuotisjuhlaan tilausteoksena tehty Värin Liike (2002, koreografia Matti Paloniemi).

Tuottajat: Zarcus Bousse (1-3), Timo Alakotila (4-13), Hannu Kella (1-13)
Äänitys: Olli Varis
Äänittäjäassistentit: Janne Pirkkanen, Valtteri Bruun, Taito Hoffren
Miksaus: Hannu Oskala (1-3), Olli Varis (4-13)
Masterointi: Hannu Oskala

1. Avoin kenttä
Säv. Hannu Kella, sov. Esko Järvelä, Hannu Kella, Jussi Nikula, Zarkus Poussa, Pilvi Talvitie, Jarno Tastula.

Homo homini lupus: oman elämänsä kentällä jokainen pelaa lopulta omaan pusiinsa. ”Tää on synkkää lunastusta.” Ari Numminen

Tommi Asplund: viulu
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Zarkus Poussa: ohjelmointi, basso
Pilvi Talvitie: harmoni
Jarno Tastula: viulu

2. Katu
Säv. Hannu Kella, sov. Esko Järvelä, Hannu Kella, Jussi Nikula, Pilvi Talvitie, Jarno Tastula.

Maailman pahuuteen on vaikea tottua.

Tommi Asplund: viulu
Esko Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: kitara
Zarkus Poussa: ohjelmointi, basso
Pilvi Talvitie: harmoni
Jarno Tastula: viulu

3. Kipu

Säv. Hannu Kella, sov. Esko Järvelä, Hannu Kella, Jussi Nikula, Zarkus Poussa, Pilvi Talvitie, Jarno Tastula.

Ihminen satuttaa toista joskus tahallaan, joskus tietämättään. Teoksesta Avoin Kenttä.

Tommi Asplund: viulu
Esko Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: kitara
Zarkus Poussa: ohjelmointi, basso, munniharppu
Pilvi Talvitie: harmoni
Jarno Tastula: viulu

4. Haamusärkyä

Säv. Arto Järvelä, sov. Valtteri Bruun, Antti Järvelä.

Kuka uskoo, että se mikä näkyy on todempaa kuin se mikä ei näy?

Tommi Asplund: viulu
Joakim Berghäll: sopraanosaksofoni, alttosaksofoni
Valtteri Bruun: baritonikitara
Antti Järvelä: mandoliini, viulu
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Sara Puljula: kontrabasso, tamburiini
Pilvi Talvitie: piano

5. Käytävä
Säv. Hannu Kella, sov. Esko Järvelä, Hannu Kella.

Jannen ja Pauliinan häämarssi kesällä 2001.

Tommi Asplund: viulu, alttoviulu
Esko Järvelä: avainviulu
Hannu Kella: haitari
Timo Myllykangas: kontrabasso
Tuure Paalanen: sello
Pilvi Talvitie: piano

6. Hambo kahdelle
Säv. Hannu Kella, sov. Hannu Kella, Timo Myllykangas, Pilvi Talvitie.

Hambo on filosofiaa, puhdasta mietiskelyä. Etenee, mutta ei kiirehdi.

Tommi Asplund: viulu, alttoviulu
Esko Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Timo Myllykangas: kontrabasso
Jussi Nikula: kitara
Tuure Paalanen: sello
Pilvi Talvitie: piano

7. Väärä seiska
Säv. Hannu Kella, sov. Esko Järvelä, Hannu Kella, Jussi Nikula, Pilvi Talvitie, Jarno Tastula.

Folklorea keskellä kaupunkia, tanssia farkut jalassa.

Tommi Asplund: viulu
Esko Järvelä: viulu
Antti Järvelä: bouzouki
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: kontrabasso
Tuure Paalanen: sello
Pilvi Talvitie: harmoni
Jarno Tastula: mandoliini

8. Edellisessä elämässä
Säv. Hannu Kella, sov. Antti Järvelä, Hannu Kella, Timo Myllykangas, Jussi Nikula, Pilvi Talvitie, Olli Varis.

Traditioon ja takaisin – polkka SPR:n 125-vuotisjuhlateoksesta Värin Liike.

Antti Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Timo Myllykangas: kontrabasso
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Pilvi Talvitie: harmoni
Olli Varis: kitara

9. Farmors polska
Säv. trad., sov. Esko Järvelä, Hannu Kella, Jussi Nikula, Pilvi Talvitie.

Levyn ainoa trad.-kappale, ja sekin Ruotsista.

Tommi Asplund: viulu
Esko Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Timo Myllykangas: kontrabasso
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Pilvi Talvitie: harmoni

10. Silloin ja nyt
Säv. Hannu Kella, sov. Antti Järvelä, Hannu Kella, Sanna Kurki-Suonio, Timo Myllykangas, Jussi Nikula, Pilvi Talvitie, Olli Varis, Tapani Varis.

Lähihistoriamme inspiroima massiivinen, outo kollaasi, joka päättää teoksen Värin Liike.

Joakim Berghäll: alttosaksofoni
Antti Järvelä: viulu
Hannu Kella: haitari
Sanna Kurki-Suonio: laulu
Timo Myllykangas: kontrabasso
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Pilvi Talvitie: harmoni
Olli Varis: kitara
Tapani Varis: jouhikko

11. Sylissä
Säv. Esko Järvelä, sov. Esko Järvelä, Pilvi Talvitie.

Pieni valssi, joka kertoo pilvenpojan ja keijukaistytön rakkaustarinaa.

Tommi Asplund: viulu
Esko Järvelä: avainviulu
Pilvi Talvitie: piano

12. Tango Private

Säv. Hannu Kella, sov. Hannu Kella.

Elämä on suhteita, suhteet ovat taistelua. Joskus molemmat osapuolet häviävät. Tango kahdelle tanssijalle teoksesta Virta -folklore show.

Tommi Asplund: viulu, alttoviulu
Hannu Kella: haitari
Timo Myllykangas: kontrabasso
Jussi Nikula: kitara
Tuure Paalanen: sello
Pilvi Talvitie: piano

13. Virtaa
Säv. Hannu Kella, sov. Tommi Asplund, Esko Järvelä, Antti Järvelä, Hannu Kella, Jarno Tastula.

Viulujen sota, karjalainen kaiho ja kopisevat korot..

Tommi Asplund: viulu
Joakim Berghäll: alttosaksofoni
Esko Järvelä: viulu
Antti Järvelä: kontrabasso
Hannu Kella: haitari
Jussi Nikula: lyömäsoittimet
Pilvi Talvitie: harmoni
Jarno Tastula: viulu