Tämä taiteellinen tutkimus käsittelee muusikon aistimellisuuden ja kehollisen kokemuksen laajentumista monitaiteisen improvisaation avulla. Tutkin, miten muusikkouteni laajentuessa voin olla entistä syvemmin musiikissa elävä toimija genrestä ja kontekstista riippumatta. Tohtorintutkintoni taiteellisissa osioissa olen altistanut itseni muutokselle ja uusille näkökulmille improvisoimalla esityksissä samanaikaisesti ääntä ja kuvaa. Tavoitteena oli havainnoida improvisoivan muusikon luovaa prosessia ja muutoskykyisyyden kasvua niin harjoistustilanteissa kuin yleisön läsnä ollessakin.

Taiteelinen tohtorintutkintoni sisältää viisi taiteellista osiota eli neljä toteuttamaani esitystä ”Äänikuva” (2013), ”Kuvittele ääni!” (2014), ”Like! Liike!” (2014), ”Syke!” (2015), äänitteen ”Synergy” (2021), produktiosuunnitelman ”Kuule minut – Näe minut!” (2020) sekä tämän kirjallisen tutkielman ”Taide kulki lävitseni! Monitaiteinen improvisaatio muusikkouden syventäjänä”.

Tutkimuksen monitaiteisen, prosessuaalisen työskentelyn autoetnografinen kuvaus tuo esiin havaintoja improvisaatiotyöskentelyn luonteesta ja menetelmistä sekä prosessin vaikutuksesta luovaan työskentelyyn ja itse muusikkouteen. Musiikin improvisaatiotutkimukseen nojaava tutkimus reflektoi improvisoidessa syntyvän virtauskokemuksen tasoja Mihály Csíkszentmihályin flow-käsitteen valossa. Tutkimuksen tuloksena on syntynyt flow-käsitettä syventävä ”Keskittymisen tilat V-I” -näkökulma. Muusikkolähtöinen tutkimusasetelma nostaa esiin improvisaatiotyöskentelyn merkityksen ja sivuaa myös suomalaisten koulutettujen kansanmuusikkojen näkökulmaa vapaaseen improvisaatioon ja monitaiteisuuteen. Kuvan tekemisen praktiikan keskeinen lähtökohta on ollut Vedic Art -näkökulma, josta nousseet kokemukset ja hahmottamisen välineet ovat siirtyneet monitaiteisessa työskentelyssä myös musiikilliseen improvisaatioon.

Monitaiteisen improvisaation harjoittaminen voi syventää tutkimuksen perusteella muusikon aistimellista kokemusta ja ilmaisullista rohkeutta sekä lisää läsnäolon kykyä ja resilienssiä myös pelkästään musiikin parissa tehtävässä työskentelyssä. Muusikon luova praktiikka voi laajentua oleellisesti altistamalla se monitaiteiseen vuoropuheluun.

Avainsanat: Improvisaatio, luova muusikkous, monitaide, flow, luova prosessi, muusikon kehollinen kokemus, muutoskykyisyys, Vedic Art, taiteellinen tutkimus

Myyttien kontemplointi esittävän taiteen keinoin on taiteen vanhimpia tehtäviä. Myyttejä ei ole vain esitetty, vaan myyttisten toimijoiden kanssa on pyritty dialogiseen suhteeseen. Sen aikaansaaminen on edellyttänyt esiintyjältä kykyä muuttaa tietoisuuden tilaansa. Tietoisuuden tilan muutos voi vaihdella intensiteetiltään lievästä mielialan muutoksesta syvään transsitilaan, jossa käsitys ajasta ja paikasta häviää kokonaan. Taiteellisessa tohtorintutkinnossani ajattelen taidetta kielenä, jolla sekä ilmennetään myyttistä maailmankuvaa että osallistutaan sen sisältämiin toimintoihin.

Muuntuneen tietoisuuden tilan kautta muusikko joko sallii tapahtuvaksi tai suoranaisesti aikaansaa dialogin enemmän-kuin-ihmisten kanssa. Enemmän-kuin-ihminen termillä tarkoitetaan kaikkia ihmisen välittömään elämänpiiriin vaikuttavia asioita kasvi- ja eläinkunnasta säätilaan ja myyttisen kertomusperinteen toimijoihin. Taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluvassa tutkielmassani kutsun tätä vuorovaikutteista yhteyttä myyttiseksi dialogiksi. Myyttinen dialogi vaikuttaa vastavuoroisesti esityshetkellä muusikon tuottamaan tulkintaan, muunteluun tai improvisaatioon.

Taiteellinen tutkimukseni luo uutta tietoa myyttisen dialogin luonteesta sekä perinteentutkimuksen näkökulmasta että taiteellisten osakokonaisuuksien kautta omassa ajassamme. Tohtorintutkinnon kirjallisessa tutkielmassa käsittelen sekä muuntuneen tietoisuuden tilaa että myyttistä dialogia autoetnografisesti muusikon omakohtaisena kokemuksena ja jaan kokemusten synnyttämän näkökulman osaksi laajempaa perinteentutkimusta.

Tutkimukseni sisälsi neljä kenttämatkaa Siperiaan hantien, mansien ja metsänenetsien alueille. Matkat olivat pääsääntöisesti taiteellisia yhteistyöhankkeita, joiden sisällä toteutin aineiston keruuta ja myös tutkielmaan sisältyvän Maria Kuzminitsna Voldinan teemahaastattelun. Tärkein kenttätyömetodini oli soittaa ensin viululla hantien kansanlauluja hanteille itselleen, jonka jälkeen pyysin heitä kertomaan, mitä soittamani laulut olivat, sekä kommentoimaan tapaani soittaa niistä omia versioitani. Kappaleiden soittaminen toisillemme vuoron perään loi aidosti vuorovaikutteisen ja tasa-arvoisen tavan saada oppia kohtaamiltani perinteentaitajilta. Kenttämatkoja ympäröi myyttistä dialogia sisältävien laulujen arkistotutkimus sekä näiden laulujen esittäminen muusikkona. Tärkeimpiä arkistomateriaaleja olivat hantien, mansien, karjalaisten ja suomalaisten karhunpeijaisperinteisiin kuuluvat laulut.

Taiteellinen tohtorintutkintoni koostuu viidestä taiteellisesta osiosta ja tästä kirjallisesta tutkielmasta videotallenteineen. Ensimmäinen jatkotutkintokonsertti Shamaaniviulu (2013) pohjautui lauluille, jotka Kai Donner äänitti vahalieriöille Siperian matkoillaan vuosina 1912–1914. Toinen jatkotutkintokonsertti Shamanviolin with Ailloš (2014) tutki mahdollisuutta transsitilassa soittamiseen yhteissoitossa. Kolmas taiteellinen osio oli seremoniallisuutta, musiikkia, runoutta, teatteria, seuraleikkejä ja -tansseja sekä ruokailun sisältävä Karhunpeijaiset-esitys (2016). Neljäs taiteellinen osio oli teatteriyhdistys Ruska Ensemblen toteuttama näytelmä Arktinen Odysseia (2017) yhdessä Suomen Kansallisteatterin ja Grönlannin Nunatta Isiginnaartitsisarfian kanssa. Viides taiteellinen osio oli soololevyni Bear Awakener (2022), jonka tärkein lähdeaineisto olivat Artturi Kanniston fonografikokoelmat.

Tapaustutkimuksena tutkielmassa käsitelty Karhunpeijaiset-esitys onnistui synnyttämään merkityksellisiä myyttisen dialogin kokemuksia sekä työryhmälle että yleisölle. Myyttisten aiheiden kanssa työskentely taiteen keinoin luo mahdollisuuden käsitellä kulttuurimme hitaasti muuttuvia mentaalisia malleja yhteisöllisesti. Myyttisen dialogin avulla voimme edelleen saada samankaltaisia kokemuksia, mitä esivanhempamme saivat täysin erilaisessa yhteiskunnassa. Koska myytit edustavat hitaasti muuttuvaa kollektiivista perinnettä, voidaan myyttien kokemuksellistamisella vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen minäkuvaa sekä saada aikaan kauaskantoisia hyvinvointivaikutuksia.

Avainsanat: Myyttinen dialogi, haltioituminen, muuntuneet mielentilat, transsi,
transsendenssi, myytit, animismi, enemmän-kuin-ihminen, karhunpeijaiset

Tohtorintutkintoni Kylällinen riivattuja pelimanneja – arkistotallenteet ja samanaikainen tanssiminen ja soittaminen muusikon ilmaisun laajentajina opinnäytteeseen sisältyy neljä taiteellista osiota – Artjamei – riitit ja liike (2017), Katrillia kahdessa ajassa (2018), Mytty-iltamat (2018) ja Vainaan perua (2020) – sekä tämä kirjallinen tutkielma. Tutkinnon liitteenä on myös soololevy Vainaan perua: Satavuotinen sakka (2023), joka on tallenne tutkinnon yhteydessä syntyneestä musiikista.

Tutkimukseni on käytäntölähtöinen taiteellinen tutkimus, joka keskittyy arkistosävelmien ja muun aikalaistiedon rooliin historiatietoisen, tanssivan muusikko-säveltäjän praktiikassa ja tuo siten uuden näkökulman nykypäivän kansanmuusikkouden tutkimukseen. Keskeistä tutkimuksessani on muusikon samanaikainen soittaminen ja tanssiminen sekä monikanavainen kuuntelu, joka on tunnistamani soittamisen ja tanssimisen yhdistämiseen liittyvä ilmiö. Musiikin ja tanssin suhdetta muusikon kokemuksena tarkastellessaan tutkimus tarjoaa puheenvuoron myös koreomusikologian tutkimuskenttään. Muita tutkimuksen läpileikkaavia teemoja ovat suomalaisen kansanmusiikin vanhan ja uudemman perinteen väliin sijoittuva murros eli välimuotoisuus sekä uuden musiikin säveltäminen historiatietoisessa vuorovaikutuksessa erityisesti keskisuomalaisen arkistomateriaalin kanssa. Tutkimus nosti esiin myös sukupuolen ja sukupuoliroolien merkityksen kansanmusiikin historiallisessa kontekstissa sekä niiden vaikutuksen nykypäivän kansanmuusikkoon.

Tutkimustehtävänäni oli tarkastella, miten muusikkous ja taiteellinen ilmaisu kehittyvät samanaikaisesti soittamalla ja tanssimalla ja minkälaisia musiikillisia ja taiteellisia ilmiöitä tähän liittyy. Tutkin muun muassa sitä, miten musiikillinen aineisto muuttuu ja muovautuu, kun se on kontaktissa liikkeeseen tanssivan muusikon soittaessa. Tutkimusmenetelmäni nousevat sekä säveltävän, soittavan, laulavan ja tanssivan kansanmuusikon praktiikasta että taiteellisen tutkimuksen perinteestä: olen perehtynyt syvällisesti valitsemaani arkistomateriaaliin ja käyttänyt sitä eri tavoin oman musiikkini inspiraationa ja materiaalina. Ensisijainen tutkimusmenetelmäni on ollut tehdä tutkimiini arkistosävelmiin nojautuen taiteellisia esityksiä, joissa sekä soitan että tanssin tai liikun samanaikaisesti ja joiden musiikin luon improvisoimalla ja säveltämällä. Taiteelliset osiot ovat toimineet tutkimuksen aineistona, menetelmänä ja osin tuloksena.

Tässä tutkielmassa avaan taiteellisessa työskentelyssä syntyneitä havaintoja ja erityisesti tutkimuksessa käyttämiäni ja kehittämiäni kolmea metodia: arkistomateriaalin kanssa työskentelyä, kansanmusiikin ”pitkän estetiikan” muuntelumetodia sekä harjoitteita samanaikaisen soittamisen ja tanssimisen omaksumiseen.

Tutkimus antaa nykypäivän kansanmusiikin ammattilaiselle uuden näkökulman historiatietoiseen taiteelliseen työskentelyyn. Tällainen tutkiva työskentelytapa mahdollistaa perinteenkantajuuden syntymisen uudessa, akateemisessa kontekstissa. Tutkimus liittyy keskusteluun muusikon ilmaisusta ja sen kehittymisestä sekä kehollisten harjoitteiden ja kokemusten vaikutuksesta muusikkouteen. Se tuo näkyviin kansanmusiikin elävän perinteen ja nykypäivän ja kuvaa menetelmiä, joilla nykypäivän muusikko pystyy liittymään osaksi perinteen ketjua.

Avainsanat: arkistotallenteet, ilmaisu, muusikon samanaikainen tanssiminen ja soittaminen, muusikon kehollisuus, välimuotoinen perinne, perinteenkantajuus, säveltäjyys, taiteellinen tutkimus

Abstract

This artistic doctoral degree, A Village of Haunted Fiddlers – Developing the Musician´s Expression through Archival Work and Simultaneous Dancing and Playing, consists of four artistic components – Artjamei – Rites and Movement (2017), Quadrille in two Dimensions (2018), Mytty-Soirée (2018) and Legacy of the Dead (2020) – and this written thesis. As an appendix to this thesis is also the solo album, Legacy of the Dead: Deep in the Dregs (2023), a summary of the music created during the research process.

This doctoral study is a practice-based artistic research project that focuses on the role of archival sources in the praxis of the historically informed, dancing and composing musician, thus bringing a new perspective to the study of contemporary folk musicianship. Central to the research is the observing the musician’s simultaneous playing and dancing and the related phenomenon of multichannel listening as identified by the researcher. In exploring the relationship between music and dance as the musician’s experience, the study also contributes to choreomusicology. Other themes that cross the research are the transition period between the old and newer traditions of Finnish folk music and the historically informed composing of new music, primarily inspired by archival material from Central Finland. The study also touches upon the importance of gender and gender roles in the historical context of folk music and their impact on contemporary folk musicians.

The research examines how musicianship and artistic expression develop through simultaneously playing and dancing and what musical and artistic phenomena might be involved. It investigates how musical material changes and is shaped when it is in contact with movement as the dancing musician plays the fiddle. The research methods draw from the praxis of the folk musician who composes, improvises, plays, sings and dances, as well as from the tradition of artistic research. The chosen archival material was studied and used in various ways as inspiration and material for creating the music. The primary research method has been to create artistic performances in which the musician plays the fiddle and dances or moves simultaneously. The artistic components have served as the material, the method and, in part, the result of the research.

This thesis discusses the findings that emerged from the artistic work and the three methods used in and developed in the research: working with archival material, the long aesthetics method of variation folk music, and exercises for learning simultaneous playing and dancing.

The study opens a perspective on the historically informed artistic work of the contemporary folk music professional, allowing for the bearing of tradition in a new, academic context. The research connects to the discussions on musician’s expression and its development and the impact of embodied exercises and experiences on musicianship. It brings to light the living tradition of folk music and describes the methods by which the contemporary musician can join the chain of tradition.

Keywords: archival recordings, musical expression, musician’s simultaneous dancing and playing, musician’s embodiment, in-betweenness of traditional styles, tradition bearer, composing, artistic research

This thesis summarises and disseminates the findings of my artistic doctoral project Polska Travels, which applies the practice of composition and arrangement to the hybridisation of several musical genres, with folk music from Sweden, Finland, and Norway and Western art music as points of departure. The research studies the history of the polska tune family from its late renaissance and early baroque origins to the development of modern-day local variants, using the collected knowledge as the basis for original compositions and arrangements.

The geographical areas where the polska prospered and still thrives today provided the themes for a series of four concert programmes and one CD recording, presented for the fulfilment of the doctoral degree. My last doctoral composition, Stringar for string quartet (2020), is taken here as a case study to provide an example of how and where a specific folk repertoire – the music for the Norwegian Hardanger fiddle – can meet and permeate elements as foreign as progressive metal, Indian rhythms, and Western contemporary art music techniques. Each of the three movements in the quartet stems from a particular type of springar (a Norwegian relative of the polska), the boundaries of which it surpasses by stretching the inner characteristics of the tunes, reaching out to new territories.

Stringar constitutes the most relevant artistic answer to the research question of how to compose a “musical home” at the crossroads of different elements and influences. The interstitial space between disciplines and genres is the ground where composition is used as a research method to create a hybrid musical language that connects differences and transcends them. The research methodology is interdisciplinary: fields such as ethnomusicology, music theory, historically informed performance practice, and contemporary composition interact to generate common strands that are marshalled to gather the necessary knowledge for the foundation of the artistic outcomes. The outcomes themselves are transcultural, or hybrid, in that they aim to access a deeper level of dialogue between “Others”; various elements are synthesised into a personal, hybrid type of composition, which values the collected interdisciplinary knowledge as its foundation.

Based upon these premises, the findings of my research advance the idea of Stringar as a temporary musical home, and of the compositional process as an itinerant musical home. These artistic spaces are shaped through the agency of a personal tradition, wherein the individual composer and the surrounding bodies of knowledge are constantly negotiating their respective identities. By describing the construction of Stringar and explaining the reasons behind my artistic choices, I show how the composition answers the research question and contributes to the growing research that establishes connections between different musical fields and disciplines. With the present thesis I place the composition itself and the full doctoral project in the framework of academic artistic research, with the intention of expanding the concept of “contemporary music” into a broader, genre-free means of artistic expression.

Tiivistelmä

Tämä tutkielma kertoo taiteellisen tohtoritutkintoni Polska Travels tuloksista. Tohtoriprojektissani olen käyttänyt säveltämistä ja sovittamista erilaisten musiikinlajien ja musiikillisten tyylien hybridisoimiseen. Lähtökohtinani on ollut kansanmusiikkiperinteitä Ruotsista, Suomesta ja Norjasta sekä länsimaisen taidemusiikin perinne. Olen projektissa syventynyt polskan historiaan sen myöhäisen renessanssin ja varhaisen barokin aikaisista juurista aina tämän päivän paikallisiin toisintoihin saakka. Tutkimuksessa kertynyttä tieteellistä ja taiteellista tietoa olen käyttänyt uusien omien sävellysten ja sovitusteni lähtökohtana.

Ne maantieteelliset alueet, joilla polska kukoisti ja joilla se vielä nykyäänkin menestyy, tarjosivat teemat tohtoritutkintoni neljälle konserttiohjelmalle ja yhdelle CD-levylle. Viimeinen tohtoriprojektini sävellys Stringar jousikvartetille (2020) on tapaustutkimus, esimerkki siitä, kuinka ja missä kohtaa tietty kansanmusiikkisävelmistö – tässä tapauksessa norjalaisen hardangerviulun repertoaari – voi kohdata ja läpäistä sille niinkin vieraat elementit kuin progressiivinen metallimusiikki, intialaiset rytmit ja länsimaisen nykymusiikin tekniikat. Jokainen kvarteton kolmesta osasta nojaa tietyntyyppiseen springariin eli norjalaiseen versioon polskasta, mutta ylittää sen rajapintoja käsittelemällä ja laajentamalla kappaleiden luonteenomaisia ominaispiirteitä, kurottaen uusille alueille.

This artistic doctoral research examines how the third space emerging from intercultural dialogue and transcultural collaboration can be a catalyst for new musical discoveries, intercultural humility, and the (re)forming of artistic identities. The body of this project is centred around three doctoral concerts, a CD/LP recording, and a documentary film, which took place between 2016 and 2021. In addition, I draw on the embodied experience of a five-year period I spent living and collaborating with musicians and dancers in Tanzania and Zambia prior to the doctoral project.

As a double bass player, multi-instrumentalist, and composer, I place myself in a series of different musical and multi-arts contexts, engaging in dialogue with musicians, dancers, and visual artists from Brazil, Colombia, Estonia, Finland, France, Madagascar, Mexico, Poland, Sápmi, Tanzania, the UK, and Zambia. Various solo, duo, and ensemble settings act as case studies to examine how this process takes place, the new knowledge gained from the collaborations and their resulting artistic outcomes, and the effects of intercultural dialogue, collaboration, and co-creation on my own artistic identity. The instruments and forms of artistic expression used by my collaborators include the Brazilian berimbau, Chinese guzheng, dance, live electronics, experimental instrument making, Finnish Saarijärvi kantele, Sámi joik, vocals, percussion, live visuals, image manipulation, animation, photography, and film.

The key concepts that I investigate in this research are: artistic identity, global citizenship, hybridity, interculturalism, intercultural humility, liminality, third space theory, and resonance, the latter being viewed both as a physical phenomenon and as an approach to thinking about the ways in which we connect with the world around us. This research contributes to new knowledge and understandings in the areas of artistic identity formation, intercultural collaboration, and interculturalism in music education through the interweaving of artistic processes, audio, video, photographs, artistic outcomes, and text. Findings emerge in terms of new musical discoveries that surface from the dynamic third space created through transcultural collaboration; the expanding and deepening of musicianship through intercultural dialogue and collaboration; the interconnected nature of interculturalism in music and its reliance on openness, empathy, dialogue, and constant negotiation with sonic material, people, and place; and the crucial role of fluidity and resonance in forming a personal artistic identity.

Further research outcomes include new techniques and the expansion of the sonic palette of the double bass, enabled by developing custom-made attachments, preparations, and electronic manipulation. The complete scope of this doctoral project includes four artistic components (three concerts and a recording), a documentary film, and an artistic doctoral thesis comprising two peer-reviewed articles and an integrative chapter, all housed within the main multi-media exposition, Resonance: (Re)forming an Artistic Identity through Intercultural Dialogue and Collaboration.

Tiivistelmä

Tarkastelen taiteellisessa jatkotutkinnossani, miten interkulttuurisesta vuoropuhelusta ja kulttuurien rajat ylittävästä kollaboraatiosta syntyvä kolmas tila voi toimia katalysaattorina uusille musiikillisille havainnoille, keksinnöille ja ideoille, lisätä ymmärrystä ja kunnioitusta kulttuurien välille sekä rakentaa ja uudistaa taiteilijaidentiteettiä. Tutkimusprojektin keskeisen sisällön muodostavat taiteelliset osiot eli kolme tohtorikonserttia ja CD-/LP-levy sekä dokumenttielokuva, jotka on toteutettu vuosien 2016 ja 2021 välillä. Ammennan tutkimukseen myös Tansaniassa ja Sambiassa aiemmin viettämäni viisivuotiskauden tuottamasta kehollisesta kokemuksesta: elin arkea ja tein yhteistyötä paikallisten muusikkojen ja tanssijoiden kanssa.

Tohtoriprojektin taiteellisissa osioissa sijoitan itseni kontrabasistina, multi-instrumentalistina ja säveltäjänä erilaisiin musiikillisiin ja monitaiteisiin konteksteihin ja dialogiin muusikkojen, tanssijoiden ja kuvataiteilijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneinani teoksissa on ollut taiteilijoita Brasiliasta, Britanniasta, Kolumbiasta, Madagaskarilta, Meksikosta, Puolasta, Ranskasta, Saamenmaalta, Sambiasta, Suomesta, Tansaniasta ja Virosta. Heidän instrumentteihinsa ja ilmaisumuotoihinsa lukeutuvat esimerkiksi brasilialainen berimbau, kiinalainen guzheng, tanssi, live-elektroniikka, kokeellinen soitinrakennus, suomalainen Saarijärven kantele, saamelainen joiku, äänitaide, perkussiot, mediataide, animaatio, valokuva ja elokuva. Erilaiset soolo-, duo- ja ensembleteokset toimivat tapaustutkimuksina, joiden avulla tarkastelen itse yhteistyöprosessia, kollaboraatioista ja niiden taiteellisista tuloksista syntynyttä uutta tietämystä sekä interkulttuurisen vuoropuhelun, kollaboraation ja yhteistekijyyden vaikutuksia omaan identiteettiini taiteilijana.

Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat taiteilijaidentiteetti, maailmankansalaisuus, hybriditeetti, interkulturalismi, (inter)kulttuurinen nöyryys, liminaliteetti, kolmannen tilan teoria sekä resonanssi, jota tarkastelen sekä fyysisenä ilmiönä että näkökulmana tapoihin, joilla olemme yhteydessä ympäröivään maailmaan. Tutkimus lisää ymmärrystä ja tietämystä taiteilijaidentiteetin muodostumisesta, kulttuurienvälisestä kollaboraatiosta ja interkulttuurisesta musiikkikasvatuksesta nivomalla yhteen taiteellisia prosesseja, audio- ja videosisältöjä, valokuvia, taiteellisen työn tuloksia ja tekstiä. Tutkimuksen tuloksena on uusia musiikillisia havaintoja, jotka ovat syntyneet kulttuuriset rajat ylittävän yhteistyön luomassa kolmannessa tilassa. Tutkimus tuottaa myös tietoa muusikkouden laajenemisesta ja syvenemisestä kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja kollaboraation avulla sekä joustavuuden ja resonanssin ratkaisevan tärkeästä roolista taiteilijan identiteetin rakentumisessa. Tutkimus osoittaa, että monikytkentäinen interkulttuurisuus musiikissa nojaa avoimuuteen, empatiaan, vuoropuheluun ja jatkuvaan neuvonpitoon äänimateriaalin, ihmisten ja paikan kanssa. Tutkimus tuotti myös kontrabassolle uusia soittotekniikoita ja laajensi soittimen äänellistä ilmaisua kehittämilläni kustomoiduilla lisäosilla, preparoinneilla ja elektronisella manipulaatiolla. Kokonaisuudessaan tohtorintutkintoprojektini sisältää neljä taiteellista osaa (kolme konserttia ja yhden äänitteen), dokumenttielokuvan ja tutkielman. Artikkelimuotoinen tutkielma sisältää kaksi vertaisarvioitua artikkelia ja yhteenvedon, jotka on julkaistu Research Cataloguessa ekspositiona otsikolla Resonance: (Re)forming an Artistic Identity through Intercultural Dialogue and Collaboration.

Olli Varis on tutkiskellut kitaran mahdollisuuksia kansanmusiikin melodiasoittimena. Tähän julkaisuun hän on koonnut kitaristeille sopivia, käytössä hyviksi havaitsemiaan melodiasoiton malleja, kokoelmassa on 20 eritasoista kappaletta nuotein ja tabulatuurein merkittyinä. Mukana on sekä helppoja että vaativia suomalaisen kansanmusiikin helmiä. Oheis-CD:llä on viiden kappaleen verran mallia siitä, miten Olli Varis poimii melodiat kitarastaan.

* * *

Kirjan tekijä Olli Varis (s. 1969) soittaa kitaraa ja mandoliinia monissa suomalaisen kansanmusiikin huippuyhtyeissä. Takavuosien kokoonpanoja olivat Värttinä ja Koinurit, nykyisin Varis musisoi mm. Maria Kalaniemen Aldargazissa ja Anna-Kaisa Liedeksen yhtyeessä.

Olli Varis on opiskeluvuosistaan lähtien kehitellyt suomalaiseen kansanmusiikkiin soveltuvia kitaransoittotapoja ja -tyylejä. Opetustyö Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastossa on syventänyt näkemystä ja kokemusta siitä, mihin kaikkeen kitaristin sormet taipuvat. Tämän nuottikokoelman ja äänitteen avulla Ollin oppiin pääsevät kaikki melodiasoitosta kiinnostuneet kitaristit.

Muusikko ja pedagogi Anu Itäpelto esittelee tässä oppaassa näkemyksiään ja kokemuksiaan kansanmusiikin alkuopetuksesta. Menetelmät ja niihin liittyvät esimerkit esitellään lasten opettamisen näkökulmasta, mutta samat asiat pätevät soveltaen myös aikuisten alkuopetukseen. Opas sopii opetustyön virikkeeksi sekä kansanmusiikkia jo opettaneille että muille kansanmusiikin pedagogisista mahdollisuuksista kiinnostuneille.

* * *

Kirjan tekijä Anu Itäpelto (s. 1959) on rakentanut musiikillisen perustansa kansanmusiikin ammattiopintojen ja monipuolisen muusikkouden varaan. Hän on monille tuttu muusikko mm. Niekku- ja Utua -yhtyeistä.

Itäpelto opettaa kansanmusiikkia, erityisesti kanteleiden soittoa omassa musiikkikoulussaan, vierailee vakituisena kouluttajana useissa muissa musiikkioppilaitoksissa ja opettaa kansanmusiikkipedagogiikkaa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastossa.

Nyt vuosien opetuskokemukset ovat kiteytyneeet kirjalliseen muotoon.

Lähemmän tutustumisen jälkeen huomasin, että soitin sisältää uskomattoman paljon erilaisia sointivärejä. Se on rohkaissut minua myös tietoisesti etsimään uusia sävyjä ja kokeilemaan erilaisia soittotekniikoita. Tässä tutkielmassa pyrin valaisemaan näitä seikkoja eli tutkin, miten soittotekniikan muutos vaikuttaa soinnin muuttumiseen. Tutkimus olisi voinut olla – ja useista kulmista katsottuna myös olisi pitänyt olla – laajempi, kattaen paremmin mm. kannen resonanssien tutkimuksen tai erilaisten kielisolmujen vaikutuksen. Koska ei kuitenkaan kannata haukata suurempaa suupalaa kuin pystyy nielemään, olen rajannut tutkimuksen vain yhteen analyysimenetelmään ja tarkastelen tuloksia sen rajallisuudet huomioonottaen. Lisäksi on muistettava, että soittimen soinnin tutkimus on melko lailla loputon tehtävä. Inhimillinen soittaja vaikuttaa soittimen sointiväreihin paitsi tietoisesti myös tiedostamattaan. On mahdotonta koskettaa soittimen kieltä edes kahta kertaa peräkkäin täysin identtisesti ja jo pienet muutokset kosketuksessa vaikuttavat soinnin muuttumiseen. Myös huoneakustiikka kantaa kortensa kekoon ja yksilöiden väliset erot musiikin subjektiivisessa havaitsemisessa mutkistavat tilannetta lisää. Tunnustan siis auliisti avuttomuuteni tämän suuren kysymyksen edessä ja totean vain nöyrästi esittäväni yhden näkökulman asiaan.

Tutkielman ensimmäinen osa sisältää tiivistetysti musiikkiakustiikan perusteita lähinnä näppäiltävien kielisoittimien kannalta katsottuna. Toisessa osassa käsittelen 15-kielisestä kanteleesta tekemäni akustiset mittaukset  ja niistä tehdyt päätelmät. Kolmannessa osassa käyn lyhyesti läpi erilaisia viritysjärjestelmiä ja tarkastelen niiden osuutta 15-kieliseni jatkuvasti muuttuvassa virityksessä. Toivon, että tutkielma kokonaisuudessaan avaa uusia näkökulmia erityisesti kanteleiden soittajille. Itselleni tämän tutkielman tekeminen on ollut erittäin opettavaista. Paitsi, että olen jälleen kerran saanut muistutuksen ymmärrykseni rajallisuudesta, olen myös päässyt lähemmäksi soittimen ja sen tuottaman musiikin sydäntä. Erityiskiitokset kuuluvat TKK:n Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorion professorille Matti Karjalaiselle, soitintutkija Jyrki Pölkille sekä työni ohjaajille Heikki Laitiselle ja Rauno Niemiselle.