Vanja Tallaksen Maanitus

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
1993

Tiivistelmä

Vanja Tallas (1876-1952) oli suojärveläinen kanteleensoittaja, joka hallitsi sekä vanhemman yhdysasentoisen että uudemman eroasentoisen soittotyylin. Yhdysasentoisesti hän soitti mm. vanhoja karjalaisia tanssisävelmiä, joita hän omien sanojensa mukaan oli itse ”somistanut”. Eroasentoisesti hän soitti pääasiassa omia säveltämiään karjalaisia lauluja.

Tässä tutkielmassani olen keskittynyt Tallaksen soittamista sävelmistä yhteen: yhdysasentoisella tyylillä soitettuun ”Maanitukseen”. Kuulonvaraisella analyysillä pyrin selvittämään ”Maanituksen” säerakenteen, sekä eri äänitysversioita vertailemalla pyrin selvittämään mahdollisesti tapahtuvia muunnelmia. Analyysin perusteella ”Maanituksessa” ei tapahdu mainittavaa sävelkuvioiden sisäisiä muutoksia tai säveltasomuutoksia. Muuntelu ”Maanituksessa” on lähinnä säkeiden pituuksien vaihtelua säkeiden iskuja lisäämällä tai vähentämällä.

Ikaalisten Soitintutkimuskeskuksessa tutustuin ISA-äänianalyysimenetelmään sisältyvään FFT-analyysiin. Kyseisellä analyysillä saadaan näkyviin kaikki soitintapahtumassa mukana soivat äänekset. Tietokoneanalyysi toi esille joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta se ei poistanut vanhojen kantelesävelmien nuotintamiseen liittyviä ongelmia. Sen sijaan FFT-sarja-analyysi antoi perinteistä nuottikuvaa havainnollisemman kuvan soitintapahtumasta.

Sisällysluettelo

Sanastoa
Johdanto
1 Vanja Tallaksen henkilöhistoria
1.1 Sukutausta
1.2 Vanja Trofimoff
1.3 Vanja Tallas muusikkona
1.4 Vanja Tallas ja A. O. Väisänen
2 Vanja Tallaksen ”Maanitus” – muuntelua vai ei?
2.1 ”Maanituksen” nuotintaminen
2.2 Nuotintamiseen liittyviä ongelmia
2.3 ”Maanituksen toisintojen vertailu
3 Tietokoneanalyysi
3.1 Tutkimuksen tavoite
3.2 Kyseisen tietokoneanalyysin toimintaperiaate
3.3 Fast Fourier Transform -analyysiin liittyviä ongelmia
3.4 Korvakuulolla tehdyn nuotinnoksen tarkentaminen
3.5 Äänesten vaikutus sointiin
4 Yhteenveto
Lähteet