Musiikin muisti 3: saamelainen perinnemusiikki

Saamelaiset muodostavat nykyään Luoteis-Venäjän nenetsien ohella Euroopan ainoan etnisen väestöryhmän, jolla on alkuperäiskansan status. Saamelaisten perinteiset asuinalueet sijaitsevat laajalla maantieteellisellä alueella, joka ulottuu Keski-Norjasta Kuolan niemimaalle.

Nykyään huomattava osa saamelaisista asuu myös muualla kuin perinteisellä saamelaisalueella. Saamelaisväestöön kuuluu yli 75 000 henkeä, joista Norjassa on 40 000-45 000, Ruotsissa 20 000-25 000, Suomessa 7 000 ja Venäjällä 2 000. Saamelaisväestö voidaan jakaa kielten ja paikalliskulttuurien mukaan lukuisiin ryhmiin ja esimerkiksi musiikkiperinteissä eri ryhmillä on huomattavia eroja. Merkittävin jako voidaan tehdä etelä-, pohjois- ja itäsaamelaisten välille. Suomen alueen saamelaiset kuuluvat kolmeen ryhmään: pohjoissaamelaisiin, inarinsaamelaisiin ja kolttasaamelaisiin.

Espanjantautiepidemia 1920-luvulla tappoi suuren määrän saamelaisia, Lapin sota oli varsin tuhoisa saamelaisyhteisöille. Myös valtakuntien rajojen tarkempi valvonta on vaikeuttanut porotaloutta ja esim. Inarin alueelle on muuttanut pohjoissaamelaisia ja sodan jälkeen sen pohjois- ja itäosiin asutettiin koko kolttaväestö.

Ensimmäiset tekstitallenteet joikujen sanoista teki rovasti Jaakko Fellman 1820-luvulla. Ensimmäiset äänitallenteet saamelaismusiikista tehtiin vuonna 1911 Saksassa, jossa ryhmä saamelaisia oli pitkillä kiertueilla eläintarhoissa. Laulutekstejä merkitsivät muistiin monet tutkijat, mm. A. V. Koskimies ja Frans Äimä, sävelmiä merkitsi muistiin Armas Launis. A. O. Väisänen aloitti laajamittaiset saamelaisalueille mutta myös Viroon ja Mordvaan ulottuneet fonografiäänitykset. Saamelaisten musiikkiesityksiä kertyi yli 200 kappaletta 1920-luvulta 1950-luvun alkuun kestäneellä ajanjaksolla. Merkittävän tallennekokoelman loi Erkki Ala-Könni 1945-46, joka mm. keräsi inarilaiselta Anna Briitta Mattukselta (os. Morottaja) lähes sadan kappaleen kokoelman, joka löytyi vasta 2000-luvulla SKS:n arkistosta. Ensimmäiset taltioinnit Anna-Briitalta ovat edellä mainitulta Euroopan kiertueelta ja saksalaisten tekemiä.

Suomessa voidaan puhua karkeasti neljästä joikutyylialueesta, jotka ovat Enontekiö, Tenonvarsi, Vuotson alue ja Inari. Näiden lisäksi kolttasaamelaisilla on leu’dd-perinne.

Saamelaiset ovat pitkään esittäneet musiikkiaan pelkästään perhe- ja tuttavapiirissä, melodiat ja lyriikat ovat siirtyneet suullisena perinteenä ihmiseltä toiselle. Länsisaamelaisissa poronhoitoyhteisöissä perinteen siirtoa tapahtuu yhä luontevasti, mutta viime vuosikymmeninä joiku on siirtynyt myös estradeille ja saavuttanut suosiota Saamenmaan ulkopuolellakin, Ailun, Wimmen ja Angelin tyttöjen modernien ja maailmaa valloittaneiden tulkintojen myötä. Myös saamelaisten omat mediat kuten Yle Sápmi Suomen puolella tekevät saamelaisten omaa musiikkia tunnetuksi. Saamelaiset itse ylläpitävät perinnettään myös vuotuisien huippusuosittujen kilpailujen avulla.

Joikuperinne on edelleen suurimmaksi osaksi yhteisön omaa kommunikaatiota, jossa melodiat ja niukkojen tekstien merkitykset avautuvat vain lähipiirille. Tässä sarjassa on mukana myös sellaisia joikuja, joita ei ole koskaan aikaisemmin tallennettu, kirjoitettu, käännetty toiselle kielelle tai esitetty julkisesti.

Pohjoissaamelaiset joikutyylit

Pohjoissaamelaiset muodostavat suurimman saamelaisväestön osan niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Perinteen keskeisimmän ja myös valtaväestön keskuudessa tunnetuimman osan muodostavat joiut (luohti). Ne voidaan jakaa aiheidensa mukaan useisiin ryhmiin. Joikaamisen merkitys liittyy erityisesti ihmisten, paikkojen ja tapahtumien muisteluun ja kommentointiin sekä myös esityshetkellä tapahtuvaan kommunikaatioon. Yksi keskeisimmistä joiun piirteistä on se, että joiku on musiikillinen kuvaus kohteestaan ja siksi joiun kohde omistaa ”tekijänoikeudellisesti” joiun. Joiun ohella pohjoissaamelaiseen musiikkiperinteeseen kuuluvat laulut, virret, monipuolinen perinteisiin elinkeinoihin liittyvä äänenkäyttö sekä ainakin 1800-luvun lopulta lähtien myös soitinmusiikki. Joiusta on tullut viimeisten vuosikymmenten aikana tärkeä pohjoissaamelaisten kansallinen symboli, erityisesti Nils-Aslak Valkeapään monipuolisen taiteellisen työn takia. Nykyään joikuperinne elää vahvana ja perinne on kuultavissa myös saamelaisessa nykymusiikissa. Joikuperinteessä on lukuisia paikallisia tyylejä, joilla kullakin on selvästi omaleimaisia piirteitä.

Saamelaismuusikot:

Niko Valkeapää toimi matematiikan opettajana Koutokeinossa mutta vähitellen sukuperintönä siirtynyt joikaaminen alkoi kiinnostaa ja lauluntekijä-muusikon ura alkoi. Niko hallitsee perinteisen joiun mutta on tunnettu myös saamelaisen modernin laulelmamusiikin esittäjänä ja on voittanut myös saamelaismusiikin kilpailuja. Hän on oppinut joikaamisen isältään. Ailu eli Nils-Aslak Valkeapää oli hänen kummisetänsä.

Ulla Pirttijärvi-Länsman aloitti 1980-luvulla laulamisen Angelin tytöt -yhtyeessä. Hän siirtyi soolouralle 1992, julkaisi useita soololevyjä, toimi Lapin läänintaiteilijana ja nykyinen yhtye on vuonna 2009 perustettu Ulda, jossa soittavat myös Marko Jouste ja Mikko Vanhasalo. Ulla asuu Utsjoella.

Petra Magga-Vars on joikannut pitkään mutta päätyönä on toiminta saamelaisten lastenkulttuurin parissa ja saamelaispoliitikkona mm. Saamelaiskäräjien hallituksen jäsenenä Vuotson alueen edustajana. Viime vuosina voimakasäänistä Petraa on kuultu myös saamelaisten laulukilpailuissa.

Matti Morottaja oli pitkään Saamelaiskäräjien jäsen ja kulttuurivaikuttaja, toimi opettajana Inarissa ja pyrki edistämään inarinsaamen asemaa. Inarinsaamelaisen livđe-perinteen hän hallitsee suvereenisti ja on kysytty esiintyjä. Ohjelmistonsa hän on kerännyt ääninauhoilta joissa mm. hänen tätinsä Anna Briitta esiintyy.

Tiina Sanila-Aikio on suomalais-saamelainen laulaja, koltankielen opettaja ja toimii myös Saamelaiskäräjien puheenjohtajana. Hän julkaisi taustayhtyeineen vuonna 2005 maailman ensimmäisen koltansaamenkielisen rock-albumin Sääʹmjânnam rocks!. Tiinan repertuaariin kuuluu perinteisen leu’ddin lisäksi iskelmää ja kirkkomusiikkia.