Luomuduo and Friends - Vierailijoita levyllä

Olli Sippola

Sisällysluettelo

1 Johdanto
2 Katriina, vierailijana Tero Pajunen
3 Jyrkin Häämarssi, vierailijana Lauri Kotamäki
4 Lillin kesäjuhlat, vierailijoina Jonna Lankinen ja Oona Harju eli NOOLI
5 Kytkin, vierailijoina NOOLI
6 Loppua kohti, vierailijana Tuuli Jaakonaho
7 Polska från Helsingfors, vierailijana Ritva Talvitie
8 Yhteenveto

Tiivistelmä

Tarkoituksenani on tarkastella, millaista on äänittää duo-levy vierailijoiden kanssa ja kuinka vierailevat muusikot vaikuttavat duokokoonpanoon. Äänitimme marraskuussa 2019 Luomuduon ensimmäisen levyn, jonka teemaksi valitsimme ”Luomuduo and Friends”. Luomuduon muodostavat kitaristi Sakari Keipi ja viulisti Olli Sippola. Idea sai alkunsa siitä, kun pyysimme keikoille mukaan vierailevia muusikoita. Heräsi kysymys, miksi emme ottaisi heitä mukaan myös levylle.
Valitsimme kuusi ystäväämme, jotka tulisivat äänityksiin kanssamme. He ovat Tero Pajunen, Tuuli Jaakonaho, Lauri Kotamäki, Ritva Talvitie, Jonna Lankinen ja Oona Harju (NOOLI). Äänitimme levyn omatoimisesti Sakarin mökillä Askolassa niin, että Sakari toimi samalla äänittäjänä. Levyn miksaa ja masteroi Vesa Laasanen.
Äänitysstudiona toimi mökin yläkerta. Halusimme äänittää maaseudun rauhassa ilman minkäänlaisia paineita. Erillinen äänittäjä olisi saattanut luoda äänityspaineita, ja ”tee se itse” -menetelmä oli myös huomattavasti halvempi. Tein vierailijoille aikataulun, milloin olisi kenenkin vuoro saapua paikalle. Jokaiselle vierailijalle oli varattu noin neljä tuntia äänitysaikaa. Päivään sisältyi paljon muutakin kuin äänittämistä, kuten ruokailua, kahvin juontia, mökin lämmittämistä ja saunomista.
Kaikki biisit äänitettiin studiolivenä. Käytössämme ei ollut erillisiä sermejä, joten kaikki mikit poimivat kaikkea. Tämä teki editoinnista haastavaa, sillä yksittäisiä pieniä virheitä oli lähes mahdotonta korjata. Emme myöskään käyttäneet metronomia, mikä hankaloitti editointia. Ajattelimme, että metronomin käyttö olisi saattanut rajoittaa kappaleiden tulkintaa.
Olin kirjoittanut vierailijoille stemmoja, ja niitä ollaan mietitty myös yhteisesti treeneissä. Käyn tässä kappaleet läpi biisikohtaisesti ja kerron, mikä osoittautui helpoksi ja mikä vaikeaksi. Toisin sanoen avaan joitakin oivalluksia, joita minulle tuli äänityksissä, ja pohdin, olisimmeko voineet valmistautua äänityksiin paremmin. Jokainen kappale alkaa vierailijan esittelyllä ja yhteisellä historiikilla. Tämän jälkeen kerron, miksi valitsimme kyseisen vierailijan levylle ja kuinka valmistauduimme äänityksiin. Seuraavaksi kerron tietoa kappaleesta ja itse äänitystilanteesta. Lopuksi kerron, miten vierailija vaikutti kappaleeseen ja millainen oli lopputulos. Levyn kappaleet ovat syntyneet neljän vuoden sisällä. Levyllä on yhdeksän kappaletta, joista kuusi on kokonaan omia ja kolme sovittettuja trad-kappaleita. Vierailijoita on viidessä kappaleessa, joista neljä kappaletta äänitimme kaksin Sakarin kanssa. Tässä työssä käsittelen vain niitä kappaleita, joissa on vierailijoita.

Julkaisuvuosi: 
2021