Romanimusiikki Suomessa

Romanien perinnelaulut eli kaaleen laulut

Suomen romaneilla on omat laulunsa, joista me valtaväestöön lukeutuvat tiedämme harmittavan vähän. Osaltaan tiedon puutteeseen on vaikuttanut kansallisesti orientoituneiden musiikintutkijoiden haluttomuus selvittää etnisen vähemmistömme musiikkiperinnettä. Toisaalta laulut on tahdottu säilyttää romaniyhteisön sisäpuolella, eikä niiden, romanikielen tavoin tahdottu leviävän valtaväestön keskuuteen. Niin tai näin, lauluja on runsaasti saatavilla ja perinne on elävää.

 

Romanien historiaa

Vakiintunut, ns. suuri kertomus sellaisena kuin se on laajalti levinnyt oppikirjoihin ja yleisiin tietoteoksiin kuvaa romanien alkuperäiseksi kotimaaksi Luoteis-Intiassa sijaitsevan Punjabin maakunnan (ks. Fraser 1992). Tämä näkemys romanien intialaisesta alkuperästä vakiintui erityisesti kielitieteellisten vertailujen seurauksena 1700-luvulla. Useat nykytutkijat ovat arvostelleet romanihistorian yksipuolista etnistä luonnetta muiden muassa romanialkuperän mystifioinnista (esim. Okeley 1994; Willems & Cottaar 1998). Yhtäältä monen tutkijan mielestä kieltä ei voida pitää aukottomana todisteena etnisestä alkuperästä. Vanhimmat luotettavat asiakirjamerkinnät romaneista ovat peräisin Bysantin alueelta vuodelta 1068. Pyhimysteksteissä mainittujen adsincani on arveltu tarkoittaneen samaa kuin kreikan kielen mustalaista tarkoittanut sana atzinganoi, joka puolestaan on toiminut kantana saksalaiselle zigeuner -termille, joka skandinaavisissa kielissä taipui muotoon zigenare tai sigoynere (Fraser 1992, 45-47). Kreikan alueelta tiedetään lukuisia mainintoja romaniryhmistä ja on esitetty, että Balkanin niemimaan romaniasutuksen vahvistuminen olisi ollut yhteydessä alueen poliittiseen kehitykseen, ennen kaikkea Ottomaanien vallan laajenemiseen. Mustalaisiksi nimettyjen ihmisten leviäminen Balkanilla, sittemmin nykyisten Romanian ja Unkarin alueille 1300 - 1400 - luvuilla on melko tarkkaan tiedossa. (Pulma 2006, 14.)

Tukholmaan 1512 tulleet romanit olivat alkujuurena sille romaniväestölle, joka vuosikymmenten kuluessa levittäytyi ympäri Ruotsin kuninkaan valtakuntaa. Ensimmäiset maininnat romanien saapumisesta Suomeen ovat peräisin vuodelta 1559 Ahvenanmaalla. Tuolloin Kastelholman tilikirjoissa mainitaan Juhana-herttuan lähettäneen voudilleen käskyn vangita luvatonta kauppaa käyneet "mustalaiset". Mantereella romaneja tavattiin ensikerran vuonna 1580 (Vehmas 1961, 52). Vuonna 1580 Turun linnan vankiluettelossa mainitaan tattari Bågdan Balatzen ja neljä vuotta myöhemmin kirjelmöitiin Turun linnan vankeina olleista, talonpoikien valitusten tähden vangituista tattareista. Nuijasodan aikoina, vuonna 1597, kertoi Olavinlinnan vouti Gödick Fincke Savossa kiertelevästä satapäisestä tattarijoukosta, jonka hän ilmoitta ajavansa Ruotsiin. Ilmoitusta on pidetty selkeänä todisteena siitä, että romanit ovat tulleet Suomeen pääosin Ruotsista. (Pulma 2006, 32.) Myöhempinä vuosisatoina romaneja on saapunut myös suomeen Baltiasta ja Venäjältä.

Romanit kuuluivat Suomessa sääty-yhteiskuntaan 1700-luvulla samalla tavoin säätyjaon ulkopuolisina, kuten muutkin tilattomat. Valtaväestön suhde romaneihin oli kaksijakoinen. Yhtäältä osa kansasta valitti toistuvasti romanien aiheuttamaa vaivaa ja riesaa etenkin harvaan asutuilla seuduilla, toisaalta romanisotilaiden runsaus kuvastaa tietynasteisesta integroitumisesta yhteiskuntaan. Romanimiehet mainitaan 1700-luvun lähteissä usein nimenomaan sotilaina. Pappien ja virkamiesten selonteot 1860-luvun alussa soittavat, että paikallisella tasolla oli merkittävä määrä romaneja, joiden toimeentulo oli sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin - monilla oli laillinen suojelu ja paikallisyhteisöissä tehtiin yleisesti selkeä ero "omien ja muiden mustalaisten välille" (emt. 197).

1960-luvun liberalistisessa ilmapiirissä romanipolitiikassa tapahtui radikaali käänne. Taustavaikuttimina oli Suomen integroituminen entistä syvemmälle kansainväliseen päätöksenteon järjestelmään, mikä pakotti sopeutumaan myös kansainvälisen yhteisön aktivoituneeseen vähemmistöoikeuksien suojaamisen politiikkaan. Toisaalta yhteiskunnan rakennemuutos muutti monin tavoin romanien perinteistä ammattirakennetta: hevonen sai väistyä auton tieltä, eikä kerjuuseenkaan suhtauduttu enää niin ymmärtäväsi kuin aikana, jolloin yhteiskunta ei ollut organisoitunut pitämään huolta heikommin toimeentulevasta väestönosasta. Tämän kehityksen seurauksena romanit, muun väestönosan tavoin ajautuivat suurempiin asutuskeskuksiin.

Tällä hetkellä Suomessa asuu Pohjoismaiden suurin romaniväestö, noin 10 000 romania. Lisäksi Ruotsissa asuu noin 3000 Suomen romania.

 

Romanisävelmistä

Romanien perinnesävelmien laajojen reki- ja romanssilaulukerrostumien musiikilliset esikuvat löytyvät Suomesta ja lähialueilta. Yleisesti ottaen näkökulma soveltuu kaikkialle romanien asuttamille seuduille: musiikillisen ilmiasun romanimusiikki, tässä tapauksessa romanilaulut ovat esitystapaa lukuun ottamatta omaksuneet heitä ympäröivien valtakulttuureiden keskuudesta (mm. Unkari Kovalchick, Tsekin tasavalta Jurkova; Itävalta Hemetek; Fennesz-Juhasz; Bulgaria, Maurushiakova, Popov, Romania Marian-Balasa jne.). Suomessa romanien suosimien rekilaulujen melodisina esikuvina ovat suomalaisen kansansävelmistön kaksi- ja nelisäkeiset, tekstiltään ns. rekimetriset laulut. Säerakenteeltaan romanilaulut ovat yleisimmin joko muotoa ABB'A' tai muotoa ABCA'. Suomalaisen rekimetrisen kansanlaulun tavoin, myös romanien rekilauluissa yhdistyy laulettavan tekstin seitseniskualaisuus melodian kahdeksaniskualaisuuteen tavalla, jota kutsutaan yleisesti rekilaulu -muotoisuudeksi. Myös tärkein yksittäinen rekimetrin tunnistamiskriteeri, toisen ja neljännen säkeen loppu, jotka päättyvät runojalan nousuun ja jota edeltää laskuton iskuala, toteutuu säännönmukaisesti romanien rekityylisissä perinnelauluissa.

Romanisävelmät ovat poikkeuksetta ns. luonnollisessa mollissa kulkevia, säeparin kertaukseen perustuvia jonosikermiä, jotka alkavat ja päättyvät asteikon perussävelelle. Melodisena syvärakenteena sävelmissä esiintyy pentatoniikkaa, joka syntyy perussävelen ja pienen septimin jännitteen vuoksi latautuneen sävelrungon terssimotiivien pentatonisesta liikkeestä (Blomster 2004)

Pentatoniikan ohessa toinen, etenkin varhaisemmissa aineistoissa esiintyvä romanisävelmien erityispiirre liittyy fryygisyyteen, jolloin melodioissa esiintyy alennettu toisen asteen sävel. 1960- ja 1970-luvuilla kerätyissä arkistoaineistoissa tämä ilmiö toistuu säännönmukaisesti kaksi- tai nelisäkeisen rekilaulun viimeisen säkeen lopussa.

Fryygisen kadenssin esiintyminen varhaisemmissa lauluesityksissä on kiinnostava ilmiö, jota on selvitetty kahtaalta; sen on oletettu olevan joko adaptaatio suomalaisen talonpoikaismusiikin modaalisesta melodiikasta tai kenties jopa jäänne romanien varhaisista itäisistä musiikkikuttuuriesta (Jalkanen 1976). Etnomusikologi Risto Blomsterin (2006, 122) vertailevan selvityksen mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että suomalaisen romanimelodiikan fryygisyyden perustana olisi itämeren alueella (Viro, Latvia, Liettua) käytössä olleen romanisävelmätyylin modaalisuus.

 

Soinnutus ja säestystavat

1960 ja 1970 -lukujen taitteessa kootusta romanilaulujen arkistoaineistoista löytyy kolme erilaista tapaa, joilla modaalisia (vanhemman kerrostuman) rekilaulumelodioita säestetään: 1) bordunasäestys (saman sävelen/sävelten toisto), 2) melodiasäestys (säestäjä soittaa melodiaa unisonossa laulajan kanssa) ja 3) sointusäestys (sointutehoihin perustuvalla säestyskäytännöillä tähdätään funktionaalisen harmoniakäsityksen mukaiseen säestykseen).

Tonaalisten romanisävelmien soinnutus pohjaa harmonisesti luonnollisen molliasteikon I, IV ja V asteen soinnuille eivätkä nämä ole soinnutukseltaan kovin monimutkaisia. Niin ikään duurisävelsuvussa olevista sävelmistä löytyvät vastaavat asteet. Vaikka sointujen valintaa sitoo vahvasti melodialiike ja soinnutus pyritään rakentamaan tämän mukaisesti, on melodioita mahdollista soinnuttaa toisin. Uudemmissa romanisävelaineistoissa tavallisimpien sointujen, kuten pää- ja rinnakkaissävellajin I, IV ja V asteen sijaan melodiaa soinnutetaan ns. kvinttiympyrän mukaisesti eli käytetään kvarttisuhteisia sointukulkuja (esim. Am - Dm - G7 - C - F). Oletettavaa on, että nämä harmoniset ratkaisut ovat siirtyneet romanilaulusäestykseen suomalaisesta beat -pohjaisesta tanssimusiikista, jolle kvinttiympyrästä lainatut ketjut ovat tyypillisiä.

 

Romanilaulujen esitystyylit

Romanilaulun esitystyylillisesti tunnusmaisimpana piirteenä pidetään vibraton ja glissandon käyttöä. Näiden tyylipiirteiden alkuperää ja sitkeähenkisen säilyvyyden syitä on vaikea osoittaa tarkasti. Voidaan kuitenkin olettaa, että laulujen esitystavan lähteinä ovat olleet sekä romantiikan musiikin yleiset esteettiset ideaalit että romanien vieläkin varhaisempi itämaisperäinen laulu. Romanilaulajien omintakeiseen vibraton käyttöön kuuluu erittäin hidas ja laaja intonaation vaihtelu. Laulajille ominainen hidas vibrato on esitystapana markkeerannut romanien laulua niin voimakkaasti, että se on välittynyt nuoremmille laulajille ja ylittänyt samalla genrerajat. Vibrato on vastustanut voimakkaimmin muutospaineita, sillä esitystapana se on siirtynyt myös romanien esittämään hengelliseen musiikkiin ja tanssimusiikkiin. Perinnelauluissa vibratoa suositaan säeparin päättävien ja muutoinkin melodiassa esiintyvien aika-arvoltaan pidempien ja painokkaiden sävelten kohdalla. Usein vibraton kytkeytyy aksentoituun etuheleeseen niin, että tämä sijoittuu ennen laskevia melodialiikkeitä: etuhelettä seuraa laskeva (glissandossa) laulettu melodialiike.

 

Laulujen aiheet ja sanat

Kullakin omaa historiaansa tuottavalla yhteisöllä on tarve määritellä menneisyyttä koskevien tapahtumien tärkeys ja keskinäinen arvojärjestys. Perinteisistä romanilauluista puhuttaessa kiertäminen, kululla olo tai kulkeminen on kaikkialla maailmassa romaniväestöön liitettyjä eksoottisia stereotypioita. Myös Suomen romanien perinnelauluista nämä aihelmat nousevat vahvasti esiin. Romaniyhteisöihin kytkeytyneestä liikkuvuudesta todettakoon, että yleiskäsitykset päämäärättömästä liikkuvuudesta ovat virheellisiä ja harhaanjohtavia (esim. Acton 1974, 1). Romaneilla on taloudellinen lokeronsa ympäröivässä yhteiskunnassa, joka pohjaa liikkuvuuteen. Kysynnän niukkuus korvataan mahdollisimman laajalla liikkuvuudella (esim. Okeley 1983, 50-52).

Muita keskeisiä laulun aiheita ovat rakkauslaulut, vankila-aiheiset laulut, hevos- ja markkinamiesten laulut sekä ns. mahtilaulut, joita varhaisemmin on esitetty sukujen välisissä konfliktitilanteissa (muun Euroopan romaniväestön keskuudessa mahtilaulun funktiota ei tiedetä).

 

Rakkausaiheiset laulut

Kaipuun, täyttymättömän rakkauden, mustasukkaisuuden ja eron aiheuttamat tunteet tuovat iloa ja suru sieluun, jota laulajat käsittelevät eri ilmauksin. Romanilaulujen temaattisessa keskiössä ilmaisunsa saavat roihuava, palava ja sammuva rakkaus, lähimmäisen muisto, menetyksen haikeus ja kaukokaipuu elävät ihmisen muistoissa ja hänen elämänvaiheissaan ajasta ja paikasta riippumatta. Rekilauluun verrattuna romanilauluissa erilaiset lemmentunteet ilmaistaan peitetysti.

Se oli sateinen sunnuntaiaamu

kun me saarehen soudeltiin

ja muistan kesäillan kauniin

ja se polttaa minun tuntovani

Edelleenkään nuorille kuuluvista "hävettävistä" asioista ei vanhojen ihmisten läsnä ollessa puhuta tai lauleta suoraan. Romaniryhmän sisäiselle kommunikaatiolle ominaista on hienotunteisuus ja eräänlainen sosiaalinen herkkyys, jotka korostuvat eri ikä- ja sukupolvien kohdatessa.

 

Hevos- ja markkinamiesten laulut

Romanien suhdetta ja suhtautumista luontoon ja eläimiin ei yleensä romanikulttuuria käsittelevissä kirjoituksissa pysähdytä pohtimaan. Tavanomaista sen sijaan on, että julkaisuissa on runsaasti mainintoja hevosen tärkeydestä romaniperheen toimeentulon kannalta välttämättömänä kulkuvälineenä ja kauppatavarana. Hevosen arvostus näkyy perinnelaulustossa aihepiiriä käsittelevien laulujen määrässä. Hevos- ja markkinamiesten eetos on niin naisten kuin miestenkin puheessa yksi keskeisiä puitteita, joka romanien perinnelaulukulttuuria raamittaa.

Kun ne Hippoksen portit oli avattu

ja ruunalta viat oli salattu

rupesivat kauppoja laatimaan

ei ne tunteneet Tampereen Aatea.

Hevosaiheisiin lauluihin liittyy sosioekonomista arvottamista ("Kun kellään ei ole niin paljon rahaa, kun on hyvän hevon vaihtureilla"). Hevosen kautta mitataan kauppamiehen taitoa ja arvokkuutta ("Kun alako ne kauppoja laatimaan, ei ne tunteneet Tampereen Aatea"). Hevosen välityksellä mitataan myös perheen ja suvun kunniaa ("Kun mitäs minä taidan noille nymanilaisille, kun veivät minun hevoseni") ja osoitetaan uhmaa ("Joshan teillä romanit on se paisuvainen mieli, hyppikää mun hoikan varsan rekeen"). Hevosella, reellä tai kärriillä ajoon liittyy myös juopottelua ja samalla häivytetään murhetta ("Me ryypätään ja ajellaan, ei ikävä saa tulla"), ilmaistaan sitoutumattomuutta ja vaputta ("No minä poika laulelen hevosista, kiesistä ja kulkusista"). Romanilauluissa hevoseen liittyy niin laaja merkitysfloora, että se kattaa lähes kaiken ihmisen elämänpiiriin lukeutuvan.

 

Viina-aiheiset laulut

Miesten lauluihin sisältyy viina-aiheisia teemoja. Lauluissa ("Raha on mun renki ja viina on mun henki ja peltoon mun hotellini") näkyvät miesten mielikuvat alkoholin kiroista viittaavat fatalismiin, kohtalouskoon. Avuton ihminen joutuu viinan viskeltäväksi ja lauluissa korostuu juoppouden kohtalonomaisuus, yksilön avuttomuus torjua tai muuttaa kohtaloaan. Näkökulma on naisen:

Ja nyt mä varoitan teitä tuttavat kalliit

älkää sortako sitä juomaria

kun juomaripojan ei oo helppo

kun se ryypätä ja uinua saa.

Toisinaan juomalauluissa tavoitellaan koomisia tehoja ja juopottelua kuvataan humoristisessa valossa ("Kun ite istun Kaisuni kahvilassa, jallupullo pöydän alla"). Laulun minä ei aina valita juomariksi joutumista, vaan juopottelua voidaan työstää komiikan keinoin. Yleisesti lauluissa juopotteluun tai viinankäyttöön ei liity nöyryyttäviä sosiaalisen ja kulttuurisen huonommuuden merkityksiä. Humala on myös innoittanut miehiä voimainmittelöön ja paremmuuden selvittelyyn. Mahtilauluissa rehvakkuus ja huimapäisyys ovat henkilökuvien kokoavia ominaisuuksia.

 

Mahtilaulut

Mahti- tai uhittelulaulamista on pidetty erityisesti romanilaulun esityskäytänteille leimaavana piirteenä. Varhaisemmin mahtilaulun esittäminen liittyi yhteisön sisäisiin konfliktitilanteisiin, jolloin laulun sanat sisälsivät loukkaavia sanoja, joihin toisen riitaosapuolen (suvun) täytyi vastata. Loukkaavan käytöksen laukaisijaksi riitti pelkkä laululla uhman osoittaminen. Tappeluintoa on terästetty väkijuomin ja laulamalla on ryyditetty tappelun alkua.

Kun mitä minä tien näille nymanilaisille

kun veivät minun hevoseni

kun joshan mulla olis ollu, joukko niin komia

niin oisihan ne senkin multa vieneet.

Laulusanoilla (Mänin, ajoin hevosella kaaleitten sekkaan" tai "Kaalet toivoi onnea mulle") laulaja kohdistaa kuulijoidensa huomion itseensä, sukuunsa ja laulajan rohkeuteen. Mahtimiehen kunnia näyttää olleen juuri se, ettei pelkää mitään. Miehen auktoriteetin kasvatus nousee ylimmilleen juuri mahtilauluissa. Yhteisöllä oli ja on keinonsa ratkaista kiistakysymykset. Esimerkiksi perheen ja suvun voimaa korostamalla saattoi yksitäinen laulaja osoittaa uhmakkuuttaan. Erityisen tärkeä merkitys sukulaisuudella on silloin kun kaksi tai useampia romanihenkilöitä kohtaavat.

 

Vanginlaulut

Vankila-aiheiset, usein kodin, vanhempien tai puolison kaipuuta käsittelevät laulut viehättävät romanilaulun esittäjiä edelleen. Vanginlauluilla on perinteisesti ollut käytännön sanelema tehtävä ankeaa vankilaelämää viihdyttävänä tekijänä. Laulut ovat toimineet psyykkisen itsesäätelyn välineenä tilanteessa, jossa normaali arkinen elämä ei ole ollut mahdollista. Vanginlaulut ovat myös lauluaiheita, joiden kautta laulajat selkeimmin peilaavat suhdettaan valtaväestöön. Laulut pitävät kuuluvilla ja muistissa aikaisempien yhteiskunnalliskulttuuristen erojen ristiriitaisuuksia.

Niin hiljaa mun lauluni soi, kun selissä istun

ei mistään lohtuakaan, sydämeni saata

ja oothan kaukana nyt, enkä luoksesi pääse

ja silloin vankila on, mun kotini

 

Kirjoittaja: Kai Åberg

 

Kirjallisuus

Acton 1974, Thomas Acton, Gypsy Politics and Social Change. The development of Ethnic Identity and Pressure Politics among British Gypsies from Victorian Reformism to Romani Nationalism. Great Britain.

Blomster 1996, Risto Blomster, Suomen mustalaissävelmien tyylit. Musiikin suunta 1/1996. Suomen etnomusikologinen seura. Helsinki.

Blomster 2004, Risto Blomster, Suomalaisten mustalaislaulujen tyylit. Mustalaismusiikki mielikuvissa, estradeilla ja omissa joukoissa. Suomen etnomusikologisen seuran julkaisuja 12.

Fraser 1992, Angus Fraser, The Gypsies. Blackwell UK & Cambridge USA.

Okeley 1983, Judith Okeley, Traveller-Gypsies. Changing Cultures. Cambridge.

Pulma 2006, Panu Pulma, Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS. Helsinki.

Vehmas 1961, Raino Vehmas, Romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja sarja B, osa 81. Turku.

Willems & Lucassen 1998, Wim Willems & Leo Lucassen, The Church of Knowledge. Representation of Gypsies in Encyclopaedias. Leo Lucassen & Wim Willems & Annemarie Cottaar (ed.), Gypsies and Other Itinerant Groups. A Sosio-Historical Approach. University of Amsterdam. The Neitherlands.

Åberg 2002, Kai Åberg, "Nää laulut kato kertoo meijän elämästä". Tutkimus romanien laulukulttuurista Itä-Suomessa 1990-luvulla. Suomen etnomusikologisen seuran julkaisuja 8.

Åberg 2003, Kai Åberg, Romanilauluja Itä-Suomesta. SKS. Helsinki.

Åberg & Blomster 2006, Kai Åberg & Risto Blomster, Suomen romanimusiikki. SKS. Helsinki.

Linkit