Huuliharppu

Huuliharppu

Historiaa

Huuliharppu on puhallinsoitin, jossa kielet värähtelevät ilman liikkeestä. Huuliharppuja on sekä diatonisia että kromaattisia. Huuliharppu tuli Suomeen 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Huuliharpun historia johtuu kiinalaiseen sheng-suu-urkuun, jossa kielet värähtelevät ilmanpaineesta. Samaan soittimeen pohjautuvat myös harmonikka ja harmooni.

Huuliharpun rakennetta kehitti 1800-luvun alussa Christian Friedrich Buschmann tekemällä aura-nimisen soittimen, jossa hän liitti yhteen vapaalehdykällä toimivia virityspillejä, kaikkiaan 15. Böömiläinen herra Richter muutti rakennetta niin, että vapaalehdykät olivat kiinni kielilaatoissa, jotka taas olivat kiinni kammassa. Kielilaatoissa olleista kielistä osa toimi puhallusilmalla ja osa imuilmalla. Sama periaate on nykyisissäkin huuliharpuissa.

Mathias Hohner perusti 1857 huuliharpputehtaan, joka on ollut johtava huuliharppujen valmistaja nykypäivään asti. Hohnerin tuotteita olivat myös mm. haitarit, kosketinsoittimet, kitarat ja melodica.

Huuliharppu on tunnettu erityisesti bluesmuusikoiden soittimena. Toinen populaarikulttuurissa yleinen huuliharpun soittoympäristö on folkmuusikoiden piirissä.

Blues-huuliharppu

 

Suomessa huuliharppu on ollut tunnettu ainakin 1880-luvulta lähtien erityisesti kansansoittimena soittimen koon ja halpuuden takia.

Arkistotallenteita huuliharppupelimannien musiikista on 1950-luvun alkupuolelta lähtien erityisesti Erkki Ala-Könnin keräämänä. Huuliharpulla esitetty repertoaari on ollut pitkälti samoja polskia, polkkia, valsseja ja jenkkoja kuin muillakin pelimannisoittimilla esitetty musiikki.

Tunnettuja huuliharppupelimanneja ovat mm. Vihtori Hiivanainen, Ilja Kotikallio, Erkki ja Reino Valkama, Erkki Vihinen, Kimmo Pohjonen ja huuliharpulla musiikintohtorin tutkinnon tehnyt Jouko Kyhälä sekä muut Sväng-yhtyeen jäsenet: Eero Grundström, Pasi Leino ja Eero Turkka.

Sväng Taigajuhlassa 2005

Kuvaaja: Jorma Airola

Sväng: Eero Grundström, Pasi Leino, Jouko Kyhälä, Eero Turkka. Sibelius-Akatemian Feeniks-klubi 28.4.2005.

 

Huuliharpun rakenne

Diatoninen huuliharppu

Diatoninen huuliharppu koostuu viidestä pääosasta: yläpuolen kuori, puhalluskielilaatta, kampa, imukielilaatta, alapuolen kuori. Esimerkiksi tavallisessa blueshuuliharpussa on kymmenen puhallusaukkoa, ja puhallus- ja imukieliä on kumpiakin siis kymmenen.

Parikielisissä huuliharpuissa yhtä säveltä tuottaa samanaikaisesti kaksi soivaa kieltä. Tämän mahdollistaa poikittaisuunnassa kahtia jaettu kamman rakenne. Parikielisiä malleja on lukemattomia erilaisia, mutta ne ovat kaikki toimintaperiaatteeltaan jomman kumman perustyypin kaltaisia: tremolovireisiä tai oktaavivireisiä.

Tremoloviritetyissä harpuissa yhtä sävelkorkeutta tuottaa kaksi samanaikaisesti soivaa, toisistaan hieman eri vireistä kieltä. Sävelkorkeudeltaan alemmat kielet on viritetty noin 4-8 herzin päähän toisistaan keskimääräisen vireen ollessa 440 Hz. Ylemmillä kielillä vire-ero jätetään hieman pienemmäksi. Eri vireet tuottavat Musette-haitarimaisen tremolo-efektin.

Tremolo-viritteisessä Echo-harpussa on toisella puolella duuriasteikko ja toisella puolella rinnakkainen harmoninen molli.

Echo-huuliharppu

 

Oktaavivireinen huuliharppu on rakenteeltaan saman tyyppinen kuin tremolovireinen: yhtä sävelkorkeutta tuottaa kaksi päällekkäisissä rei'issä sijaitsevaa kieltä. Erona tremoloon on se, että oktaavivireisessä alemman reiän kieli on viritetty oktaavia korkeamalle kuin ylemmän. Tuloksena on oktaaveissa soiva ääni, joka muistuttaa esimerkiksi yksirivisen haitarin oktaavi-äänikertaa.

 

Comet-huuliharppu

 

Kromaattinen huuliharppu

Kromaattinen huuliharppu kehiteltiin 1900-luvun alkupuolella. Sen kolmioktaavisessa mallissa on 12 ilmakanavaa ja nelioktaavisessa 16. On olemassa myös näistä poikkeavan kokoisia malleja 2,5-oktaavisesta alkaen. Kromaattisen harpun oikeassa päässä on vaihtajamekanismin nuppi, jolla vaihdetaan yhdestä reiästä saatavia säveliä. Bluesharpussa yhtä ilmakanavaa kohti on kaksi kieltä, kromaattisessa niitä on neljä. Erityinen vaihtajamekanismi ohjaa kielen joko ylä- tai alakielilaatalle


Bassohuuliharppu

Bassohuuliharppu on toiminnaltaan erilainen kaikkiin muihin huuliharppuihin nähden. Sitä soitetaan ainoastaan puhaltamalla, äänet on sijoitettu kahteen päällekkäiseen runkoon ja sävelkorkeuden tuottaa kaksi samanaikaisesti soivaa kieltä parikielisten melodiasoittimien tapaan. Parikielet on viritetty oktaavin välein (esim. alin kielipari on kontra E1 ja suuri E), mikä tuottaa bassohuuliharpulle tyypillisen resonanssin. Soivana sävelkorkeutena korva kuulee alemman kielen tuottaman korkeuden.

 

 

Äänitteet

 

Vihtori Hiivanainen: Ilmajoen polkka

Vihtori Hiivanainen: Suupohjalaisia polskia