Leena Joutsenlahti: Makale

Makale on matka: tie ja toinen tie. Loputtomia muunnelmia ilman teemaa, melodian kaarroksia syvällä soivan perussävelen yllä, tuhatvuotista estetiikkaa. Metsäpolulla seisoo paimentyttö soitinlaukkuineen, kuuntelee kaikua. Kaivaa laukustaan puuhuilunsa, kertoo kaiulle ilonsa ja surunsa. Monipuolinen muusikko: säveltäjä, sovittaja, laulaja, monien soittimien taitaja (tällä levyllä niitä on melkein kymmenen). Mielikuvituksellisen muuntelun ja improvisoinnin verraton opettaja.

Klassisten nokkahuiluopintojen jälkeen Leena Joutsenlahti hakeutui l983 ensimmäisten joukossa Sibelius-Akatemian uudelle kansanmusiikin osastolle. Tuli tunnetuksi kansanmusiikkiyhtye Niekun jäsenenä, sitten monien muiden yhtyeiden keikoilla ja levyillä sekä teatteri- ja tanssiproduktioissa. Tällä ensimmäisellä omalla levyllä on monia muistoja matkalta.

Paimensoittimista kiinnostuneen osa ei ole helppo: arkistot ovat vaitonaisia, tiedot hajanaisia. Jäljelle on jäänyt vähän, mihin tarttua. On käytettävä mielikuvitusta ja tehtävä matkoja menneisyyteen, aistittava suomalaisen mielen arkaaisuuksia. Vastaan tulevat yllättäen talonpoikaisnaiset muusikkoina. Kallioista kimpoilevat nekin sävelet, jotka Carl Axel Gottlund 1815 kuuli Juvalla ”maankylän tyttölöihen häätanssisoitot sarvillansa”, kun ”talonpojat joivat itsensä juovuksiin, muutamat pelasivat korttia ja muutamat lauloivat vanhoja runoja.”

Entäs Liisa Pessi, 72v., jonka A.O. Väisänen tapasi, valokuvasi ja nuotinsi tasan sata vuotta myöhemmin Karjalan Kannaksella, jossa ”paimenet soittivat sarvella iltakajanteella kimakoita tanssin säveleitä, niin että kuului karjan kellojen helinässä kilometrien päähän”. Tiukka ote sarvesta ja kauas näkevä katse: hänhän on kuin itse äidinäidinäidinäiti, ainakin unessa ja musiikissa. Tien kaaoksesta on kirkastunut oma ehjä musiikillinen maailma: tunnetta ja tahtoa, puhdasta ja palavaa, puhtaaksi palavaa. Ehkä maailma on omalaatuinenkin: länsisuomalaisten polskien ja valssien jälkeen Sähköpaimen on kuin monikerroksinen enneuni, paimenen painajainen. Ja vaikka Kariitti ja Sähköpaimen saattavat vierekkäin tuntua yhteensopimattomilta ääripäiltä, niin tarkemmin kuunnellen nekin ovat samaa ehjää elämää. Arkaaista mielenlaatua nykymaailmassa. Valssi on kuin mielikuvitusmatkan kuvaus: alun karhea arkistointi avautuu mielikuvituksen voimalla menneen ajan puhtaaseen kaikuun ja yhteissoiton riemukkaaseen erisävelisyyteen. Merkillistä, miten vasta uusin musiikkiteknologia tuntuu antavan mahdollisuuden kuvitella syvintä arkaaisuutta, toteuttaa mielen muinaismatkoja. Leena Joutsenlahden elämänikäinen projekti, muistinvaraisen muuntelun olemuksen ymmärtäminen ja Juvan tyttölöihen ja Liisa Pessin estetiikan ja elämäntunteen kokeminen, tuottaa jo niin omaperäistä musiikkia, että turha kuvailla: kuunnelkaa!

Heikki Laitinen