Stadin kadonneet styget - Helsingin kadonneet kansanlaulut

Projektityö
Kevät 2016
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Helsingin kansanlaulujen taustaa

2.1. Helsingin kansanlaulut vai urbaanit slangiasuiset kansanlaulut?
2.2. Laulukielestä, eli Stadin slangista
2.3. Arkistomateriaali: slangimuotoisen riimillisen kansanlaulun keruu vuosina 1906–1977

3 ”Stadin kadonneet styget” -projekti

3.1 Projektin lähtötilanne
3.2 Slangimuotoisten riimillisten kansanlaulujen etsiminen ja arkistomateriaali
3.3 J. K. Harju ja hänen keruuaineistonsa

4 Slangimuotoiset kansanlaulut

4.1 On Rookis kalsa Hima
4.2 Oi mutsi mutsi / Mutsi gamla
4.3 Morjens Viivi
4.4 Snadi kundi
4.5 Snadisti ku kartsalla dallattiin
4.6 Buli reissu stadista on Saarijärven rantaan
4.7 Flamma
4.8 Fimtsika killaa

5 Projektikonsertti

5.1 Taiteellisen työryhmän esittely
5.2 Taiteellisen työn prosessista
5.3 Konserttiprojektin muut laulut; valmiit sävellykset ja uustuotanto kansanlaulutyyliin:

5.3.1 Vihonviimenen bulttari
5.3.2 Viisitoista vuotiaana
5.3.3 Hamppari Kalle
5.3.4 Sakilaisten laulu eli Stadilainen pisto

6 Yhteenveto

7 Ääninäytteet: sisällysluettelot  ja tekijätiedot

8 Lähteet

9 Muu kirjallisuus ja internetlinkit

 

Johdanto

Stadin kadonneet styget – Helsingin kadonneet kansanlaulut tutkimuksellinen konserttiprojekti sai alkunsa kysymyksestä, olisiko helsinkiläisten oman kielen, Stadin slangin varaan voinut rakentua myös omaa musiikkikulttuuriperintöä. Helsinkihän on vuosisatojen ajan ollut kielten ja kulttuurien sulatusuuni, jonka näkyvin ilmentymä on Stadin slangi.

Vuoden 2012 tienoilla huomasin, että en ole koskaan laulanut kansanlauluja Helsingistä, mutta sitäkin enemmän muualta Suomesta. Olin opiskellut kansanmusiikin ammattilaiseksi ja perehtynyt näin kansanlauluperinteeseen, mutta laulamani laulut oli aina tallennettu jostakin muualta kuin pääkaupunkiseudulta ja aina muiden suomen murrealueiden murteilla. En ollut koskaan vielä tavannut kansanlauluja Helsingin omalla murteella – Stadin slangiksi. Helsinkiläissyntyisenä laulajana se tuntui jopa epäreilulta, ja kummalliselta ettei meillä helsinkiläisillä olisi lainkaan omaa kansanmusiikkiperintöä. Kummalliselta se tuntui siksikin, että Helsinki on ollut väestörakenteeltaan muuttovoittoinen kaupunki lähes koko olemassaolonsa ajan, joten voisi olettaa tänne muuttaneiden ihmisten tuoneen laulunsa ja oman kulttuuriperintönsä mukanaan jo aikaa sitten.

Havahduin siihen kummalliseen tosiasiaan, että slangimuotoisia kansanlauluja ei kukaan ollut noteerannut edes meidän kansanmuusikoiden parissa. Kenelläkään ei ehkä ollut käynyt mielessä, että Helsingistä voisi ylipäätään löytyä kansanmusiikillista perinnettä, koska ympäristö on urbaani. Toisaalta saattoihan asia olla vain niin, että minun korviini ei ollut tullut tietoa helsinkiläisistä kansanlauluista. Helsingin musiikkielämää, klassista ja populaarimpaa kerrostumaa on kyllä tutkittu, mutta slangiin liittyvää ja tavallisen ihmisen laulamaa kansanlaulu- tai musiikkiperinnettä ei ole tallennettu tai tutkittu kovin paljon. Yksi syy tähän saattaa olla se, että rahvaan, työväenluokan, elämä ja kansanlaulut eivät ole olleet kovinkaan kiinnostava tutkimuskohde vielä 1900- luvun alussa eikä sitä tallennettu siihen aikaan kirjoihin tai kansiin samalla tavalla kuin keski- ja yläluokan kulttuurielämää Helsingissä.

Slangimuotoiset laulut, kuten slanginnetut suomenkieliset laulut ja uudet sävelletyt slangiksi lauletut laulut, joihin luen myös rytmimusiikin modernimipiakin tyylisuuntia, kuten mm. räp-musiikin, ovat kuitenkin hyvinkin elävää ja perinteeseen nojaavaa musiikkia. Mutta suullisena perinteenä säilyneet laulut, joiden tekijöitä ei tunneta ja jotka olisivat yleisesti suomalaisen kansanperinteen mukaan määriteltyä kansanlaulua, ovat todellakin katoavaa kansanperinnettä. Näiden slangiksi laulettujen laulujen poissaolo kansanmusiikin genressä oli niin huomattavaa, että se oli kuin itsestäänselvyys ettei helsinkiläistä kansanlaulua voisi olla.

Miksi siis en ollut koskaan kuullut esimerkiksi rekilaulua Stadin slangiksi laulettuna, vaikka muilla suomen murteilla on tallennettu paljonkin rekilauluperinnettä sekä muuta uudempaa riimillistä kansanlaulua? Minne ovat kadonneet ne Helsingissä mahdollisesti lauletut kansanlaulut? Onko niitä ollut, ja mitä ne ovat nyt? Mikä on helsinkiläinen kansanlaulu? Mikä on kansanlaulu? Ketkä niitä lauloivat Helsingissä? Miksi slangiksi? Ja miksi slangiksi laulettuja kansanlauluja ei ole tallennettu systemaattisesti?

Tästä kysymystulvasta syntyi ensin taiteellinen idea konsertista, jossa voisi esittää vaikka rekilauluja slangiksi. Mutta hyvin pian kävi selväksi, että slangiasuisia rekilauluja ei löydy, muita riimillisiä kansanlauluja ehkä. Toinen merkittävä huomio oli se, että taustatyö ei ole pieni vaan se vie aikaa, ja näin se laajeni omaksi projektikseen. Rupesin etsimään, löytyisikö vielä vanhoja slangiasuisia kansanlauluja, joita voisimme esittää konsertissa. Selvitin, onko mitään lauluja ylipäätään enää tallella arkistoissa, ja mitä slangiasuisia kansanlauluja ylipäätään löytyy. Rinta rinnan siis etenivät aineiston etsiminen ja tutkailu sekä Stadin kadonneet styget -konserttiprojekti, joka sai ensi-iltansa Helsingissä Musiikkitalon Black Box -salissa 18.3.2015 osana Soiva Akatemia – konserttisarjaa. Musiikillinen kokonaisuus elää nyt omaa elämäänsä, ja Stadin Kadonneet -yhtye julkaisee levyn kesäkuussa 2016 tämän konserttikokonaisuuden pohjalta.

Vaikka tämä projekti oli alunperinkin mielestäni loistava syventymisen kohde, josta ammentaa taiteellista työtä ja materiaalia, huomasin heti aluksi empiväni, voinko itse laulaa näitä lauluja. Sopiiko ääneni tällaisiin ehkä raakoihinkin teksteihin ja slangin laulamiseen, jonka puhuminen ei ollut minulle täysin luontaista? Näin tässä haasteen omalle laulajuudelleni ja taiteilijuudelleni laulaa minulle epäominaista laulumateriaalia – sellaista, jossa en ollut aikaisemmin tuntenut olevani aivan kotonani taiteilijana.