Tuli Menneisyyden Takaa – nykytanssiteoksen musiikkimaailman luominen

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
1999

Tiivistelmä

Projektityöni oli musiikin säveltäminen Suomen Nuorisoseurojen Liiton (SNL) ja Pispalan Sottiisin tilaamaan Kansanmusiikin ja -tanssin vuoden produktioon Tuli Menneisyyden Takaa. Teos esitettiin 6.7.1996 keskiyöllä Pispalan Sottiisissa Tampereella Ratinan stadionin puistoalueella. Esiintyjinä oli noin 200 tanssijaa ja 50 soittajaa, pääasiassa SNL:n kansantanssiryhmistä. Koreografioiden tekijöinä olivat Petri Hoppu, Petri Kauppinen, Pirjetta Mulari, Antti Savilampi sekä Marjo Kuusela, joka toimi myös teoksen taiteellisena johtajana. Projektia johti Aimo Hentinen SNL:sta.

Teoksen taiteellisena ideana oli luoda subjektiivinen tulevaisuudenkuva maailmasta, jossa kehitys on pysähtynyt tai muuttanut suuntaa niin, että tuloksena on toisaalta rappio, toisaalta kukoistus, toisaalta paluu menneisyyteen, toisaalta askel tulevaisuuteen. Esityksen inspiraatiot tulivat eri aikojen ja aikakausien kohtaamisista kaupungissa, kansantanssissa ja -musiikissa, mytologiassa, luonnossa, ihmisen omassa kehityksessä jne. Esitys pyrki tarkastelemaan ihmisen ja luonnon suhdetta, mihin Ratinan stadion soveltuikin hyvin, siellä on läsnä sekä luonto että kaupunki.

Musiikkia suunnitellessani lähdin liikkeelle taiteellisen perusajatuksen mukaisesti siitä, että luomme musiikkimaailman, jossa yhdistyy nykyisyys ja menneisyys. Yritin kuvitella, minkälaista musiikkia tässä uudessa maailmassa soitetaan. Tavoitteena oli luoda uudenlainen, erikoinen, monipuolinen, mutta silti tyylillisesti hyvin yhdenmukainen teos. Esityspaikan ympäristö, ”kirkkoholvina” toimiva sillanalusta, kukkaniitty jne. sekä esityksen ajankohta, kesäyö, inspiroivat ja ohjasivat sävellystyötä. Musiikin esittäjien, kansanmusiikin harrastajien vaihteleva taso oli myös otettava huomioon.

Esityksen oli määrä tapahtua siten, että eri kohteissa on samanaikaisesti käynnissä esitys. Jokaisella ryhmällä on oma koreografiansa ja elävä musiikkinsa. Lopuksi kaikki ryhmät esittävät finaalin ”luonnonauditoriossa”.

Esitys toteutui lopulta radikaalisti erilaisena, kuin oli suunniteltu, esitysiltana nimittäin satoi runsaasti. Eri kohteissa tapahtuvasta yhtäaikaisesta esityksestä oli luovuttava ja osuudet siirrettiin sateensuojaan sillan yhden osuuden esityspaikan alle. Tapahtumasta muodostui tästäkin syystä ainutlaatuinen.

Tässä kirjallisessa työssä kuvaan sävellystyön suunnittelua ja toteutusta sekä projektin kulkua ensimmäisistä ideoista valmiiseen esitykseen asti. Mukana on myös musiikin analyysi ja liitteenä nuotit.

Sisällysluettelo

1 Johdanto
2 Projektin vaiheet
Kevät-kesä 1995
Syksy 1995
Talvi-kevät 1996
Kesä 1996
3 Teoksen suunnittelu ja säveltäminen
Lähtökohtia
Esityskohteiden ominaispiirteet
Sävellystyön alkuvaiheet
Ydinoivallus, yhteys taiteelliseen ideaan
Musiikin määritelmä
Cantus firmukset, figuroinnit, materiaalin rakentaminen
Demokappaleet
Kappaleiden viimeistely
Taustanauhojen teko
Sävellystyön tekniset apuvälineet
4 Esitys
5 Analyysi
Kuusela/Kulkurit
Mulari/Asfaltti
Kauppinen/Siltaholvi
Hoppu/Kukkaniitty
Savilampi/Amfiteatteri
Yhteenveto FG-osista
6 Lopuksi
Liitteet
Ote lehdistötiedotteesta
Nuotit