Rantakoivun alta runonsoittajaksi

Maria Kalaniemi – Rantakoivun alta runonsoittajaksi (PDF)

Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston julkaisuja 15

Taitto: Timo Väänänen
Kannen valokuva: Eero Grundström
Soitinkuvat: Janne Lahtinen
Paino: AM Print Oy, Helsinki, 2009

© Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto 2009
ISSN 1455-2493
ISBN 978-952-55531-56-5

Maria Kalaniemi kuuluu suomalaisen nykykansanmusiikin uranuurtajiin. Hän aloitti opintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1983 kuuden ensimmäisen kansanmusiikkiopiskelijan joukossa. Kalaniemi on tehnyt parin vuosikymmenen aikana mittavan uran koti- ja ulkomailla uudistaen käsitystä harmonikasta ja sillä soitettavasta musiikista. Kalaniemen luoma lyyrisen herkkä ja intensiivinen soittotyyli on saanut uskollisen kuulijakunnan eri puolilla maailmaa. Hänen soittotyyliään on kuvattu osuvasti suomalaiseksi haitarifadoksi.

Taiteellisessa tohtorintutkinnossaan Kalaniemi on syventynyt soolosoittamiseen ja keskittynyt oman äänensä ja harmonikan soiton yhdistämiseen. Koska Kalaniemi on saanut innoituksensa sävellyystyöhön runonlaulusta, paimenmusiikista ja muista arkaaisista tyyleistä, hän kutsuu musiikkiaan runonsoitoksi. Mainittuja musiikkeja ja niiden musiikillisa tyylejä ei ole aiemmin käytetty harmonikkamusiikissa.