Viileri

Timo Väänänen
20

Kantele elää historiallista aikaa. Koskaan aiemmin kanteleella ei ole soitettu niin monenlaista musiikkia kuin nyt. Soitin arvioidaan hyvin vanhaksi, jopa 2000 vuoden ikäiseksi. Se kantaa mukanaan tietoa siitä, miten suomalainen kulttuuri on eri aikoina muuttunut ja elänyt. Kanteleen historiassa 'kalevalainen' shamaanikulttuuri on väistynyt sangen myöhään tehden tilaa pelimannimusiikille ja uudemmalle perinteelle. Tämä vuosisata on tuonut lisää muotoja soittimelle ja sen musiikille, joten perinteen kehitys jatkuu yhä.

Viilerillä soi niin kalevalainen kulttuuri kuin pelimanni- ja viihdemusiikkikin. Soittimina ovat 15-kielinen kantele (7, 8), latvialainen kanteleen sukusoitin kokles (9) sekä suomalainen konserttikantele (1-6, 10, 11). Kanneltaja Timo Väänänen (s. 1970) on opiskellut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla ja tämä levy on hänen opintojensa lopputyö. Väänänen valittiin Finland Festivalsin vuoden 1997 nuoreksi taiteilijaksi ja hän on konsertoinut sekä Suomessa että ulkomailla. Hän soittaa yhtyeissä Loituma, Matara ja Á tre ja on mukana myös levyillä Sonata for Kantele (1995), Loituma (1995), Snow Kantele (1997) ja Loituma: Kuutamolla (1998).

Levyn neljä ensimmäistä kappaletta edustavat pelimannimusiikkia, joka on perinteisen kansanmusiikin uudempaa kerrostumaa. Kanteleella sen valtakausi alkoi 1800-luvulla ja sitä soitetaan yhä rinnan muun musiikin kanssa. Kirkonkellot ja pienkantelekappaleet puolestaan johdattavat kansanmusiikin vanhemman kerrostuman pariin. Improvisointi, muuntelu, transsi- ja tanssisoitto kuuluvat olennaisesti ns. kalevalaiseen musiikkikulttuuriin, joka ehti lähes kadota mutta tallentui kuitenkin arkistoihin. Kirkonkellot on tallennettu karjalaiselta kanteleensoittajalta Antero Vornaselta ja on saanut tällä levyllä uuden asteikon ja sovituksen myötä erilaisen ilmeen kuin Vornasella. Sukusoittimien terveiset levylle tuovat Kerenskin venäläistyyppiset guslitunnelmat, tosin suomalaisella konserttikanteleella soitettuna, sekä Laulu, joka esitetään latvialaisella koklesilla. Kantelealueen eli Suomen, Baltian maiden ja luoteis-Venäjän, ulkopuolelta säväyksen ohjelmistoon tuovat La Cuquita sekä Viileri (Wheels), jotka molemmat ovat tulleet kanneltajan ohjelmistoon äänitteiden kautta. Viileri on opittu pelimannin opastuksella ja La Cuquita suoraan äänilevyltä.

Levy sisältää myös cd-rom -osuuden, joka on nähtävissä tietokoneilla. Se sisältää lisätietoja kappaleista ja soittimista 9 kielellä (suomi, englanti, saksa, ranska, japani, esperanto, viro, latvia ja liettua).

Koodi: 
3984-23072-2
Kustantaja: 
Warner
Julkaisuvuosi: 
1999-00-00T00:00:00
Äänitysvuosi: 
1997–-1998

Tuottaja Matti ja Sinikka Kontio
Äänitys Matti Kontio
Miksaus Matti Kontio

1. Pienet veitikat

Säv. Otto Hotakainen, sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele

2. Blinda Kalles vals

Säv. trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele

3. Koko maailman polkka

Säv. trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele

4. Hambo

Säv. trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele

5. Kerenski

Säv. trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele

6. Kirkonkellot

Säv. trad., Timo Väänänen, Antero Vornanen.

Timo Väänänen: konserttikantele

7. Ruskova

Säv. Teppo Repo, trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: 15-kielinen kantele

8. Polskaa

Säv. trad., sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: 15-kielinen kantele

9. Laulu

Säv. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: kokles

10. La Cuquita

Säv. Narcisco Martínez, sov. Timo Väänänen.

Maija Karhinen: hanuri
Timo Väänänen: konserttikantele

11. Viileri

Säv. Petty Grace Torres, sov. Timo Väänänen.

Timo Väänänen: konserttikantele