Martti Pokela: Snow Kantele

Martti Pokelan lapinaiheiset sävellykset ovat tunnelmia, Martin ajatuksissa syntyneitä. Ne liittyvät läheisesti niihin erikoisiin asteikkoihin ja soittotekniikoihin, joita Martti keksii. Hän on kehittänyt niistä oman tunnistettavan sävelkielen – ne eivät siis ole joikuja. Saamelaisen nuorukaisen, Nillan haaveista, kohtaamisista ja elämyksistä, hänen rakastetustaan Nunnusta, tai Mäkäräisistä tai vaikkapa Nillan seidasta olisi helppo sepittää kaikenlaisia tarinoita. Martin aiheet tuntuvat kuvailevan juuri kevättä ja rakkautta, etelän miehen iniseviä ystäviä tai saamelaisen tietäjän luonnonläheistä viisautta. Tätä houkutusta kannattaa kuitenkin välttää. Palkinnoksi Nillan Kellot soivat joka kerta eri poron kaulassa, milloin matkalla kesälaitumille Norjan rannikoille, milloin sydäntalvella voimia säästellen, jäkälää tonkiessa, eikä Polun varrellakaan tutkita pelkästään visakoivuja tai käkkärämäntyjä, vaan elämää.

Martti säveltää kanteleelle kuten Heitor Villa-Lobos kitaralle: hän käyttää soittimelle ominaisia ja luontevia soittotapoja. Niistä hän on löytänyt erikoisen väripaletin, josta sommittelee näkökulmia omaan Lappiinsa, Martin sielunmaisemaan.

Jotkin kappaleet Martti on tuonut valmiina tälle äänitteelle, toiset ovat syntyneet yhteistyössä Sarin ja Timon kanssa. Heidän osuutensa on väliin sovittamista, joskus säveltämistä – joitakin kappaleita on rakennettu ja kypsytelty kuukausia, ja vielä äänitystilanteessa on oivallettu, miten toteuttaa selvemmin alkuperäinen ajatus. Kanteleiden kuningatar, konserttikantele, on siitä erikoinen soitin, että siinä on seitsemän vipua, joilla voi korottaa tai laskea kaikkia säveliä. Alunperin ne kehitettiin, jotta kanteleellakin voisi soittaa kaikissa sävellajeissa ja kaikkia olemassa olevia musiikkiaarteita. Mutta Martti on löytänyt uuden tavan \”väärinkäyttää\” vipuja: hän vääntelee niillä asteikoita, joita on hankala merkitä nuottiviivastolle, ja jotka myös kuulostavat kapinallisilta ja raikkailta. Ne eivät vie ajatuksia Keski-Euroopan konserttisaleihin, ei viihdemusiikkiin eikä edes kansanmusiikin puolelle, vaan – ehkäpä tuntureille, kuruihin, vanhan alkuperäiskansan ihmisiin ja heidän ajatusmaailmaansa.