Erään 15-kielisen kanteleen akustisesta tutkimuksesta

Tämä tutkielma on osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston taiteellista musiikin tohtorin tutkintoa. Tutkinnon pääosan muodostaa viiden konsertin sarja, joiden musiikki koostuu n. 50-60 min. kestävistä kanteleimprovisaatioista. Kyseisen musiikin juuret ulottuvat vuosisatoja vanhaan karjalaiseen kanteleensoittoperinteeseen (Kastinen 1993a, Kastinen 1993b:17-24, Laitinen 1980:43-54, Relander 1917:20, Väisänen 1928, Väisänen 1943:113-114), joka mystisyydessään on kiehtonut mielikuvitustani jo kauan. Tarve ymmärtää lähinnä vain kertomuksissa säilyneen musiikin olemusta on vuosien varrella – välillä tiedostamattanikin – ohjannut minua tekemään tiettyjä ratkaisuja. Kymmenisen vuotta sitten, 1990-luvun alussa, näin Museovirastossa vanhojen pienoiskanteleiden joukossa korpiselkäläisen 14-kielisen kanteleen, jonka (muihin pienoiskanteleisiin verrattuna) poikkeuksellinen rakenne ja siro muoto sytyttivät ”rakkauden ensi silmäyksellä”. Lähetin kanteleen mitat Leppävirran Soitinverstaalla työskentelevälle Keijo Säterille, jonka ammattitaidolla rakentama, alkuperäisestä hieman muunnettu kantele valmistui vuonna 1992. Näin tutkimukseni kohteena oleva 15-kielinen kannel sai alkunsa.

Lähemmän tutustumisen jälkeen huomasin, että soitin sisältää uskomattoman paljon erilaisia sointivärejä. Se on rohkaissut minua myös tietoisesti etsimään uusia sävyjä ja kokeilemaan erilaisia soittotekniikoita. Tässä tutkielmassa pyrin valaisemaan näitä seikkoja eli tutkin, miten soittotekniikan muutos vaikuttaa soinnin muuttumiseen. Tutkimus olisi voinut olla – ja useista kulmista katsottuna myös olisi pitänyt olla – laajempi, kattaen paremmin mm. kannen resonanssien tutkimuksen tai erilaisten kielisolmujen vaikutuksen. Koska ei kuitenkaan kannata haukata suurempaa suupalaa kuin pystyy nielemään, olen rajannut tutkimuksen vain yhteen analyysimenetelmään ja tarkastelen tuloksia sen rajallisuudet huomioonottaen. Lisäksi on muistettava, että soittimen soinnin tutkimus on melko lailla loputon tehtävä. Inhimillinen soittaja vaikuttaa soittimen sointiväreihin paitsi tietoisesti myös tiedostamattaan. On mahdotonta koskettaa soittimen kieltä edes kahta kertaa peräkkäin täysin identtisesti ja jo pienet muutokset kosketuksessa vaikuttavat soinnin muuttumiseen. Myös huoneakustiikka kantaa kortensa kekoon ja yksilöiden väliset erot musiikin subjektiivisessa havaitsemisessa mutkistavat tilannetta lisää. Tunnustan siis auliisti avuttomuuteni tämän suuren kysymyksen edessä ja totean vain nöyrästi esittäväni yhden näkökulman asiaan.

Tutkielman ensimmäinen osa sisältää tiivistetysti musiikkiakustiikan perusteita lähinnä näppäiltävien kielisoittimien kannalta katsottuna. Toisessa osassa käsittelen 15-kielisestä kanteleesta tekemäni akustiset mittaukset  ja niistä tehdyt päätelmät. Kolmannessa osassa käyn lyhyesti läpi erilaisia viritysjärjestelmiä ja tarkastelen niiden osuutta 15-kieliseni jatkuvasti muuttuvassa virityksessä. Toivon, että tutkielma kokonaisuudessaan avaa uusia näkökulmia erityisesti kanteleiden soittajille. Itselleni tämän tutkielman tekeminen on ollut erittäin opettavaista. Paitsi, että olen jälleen kerran saanut muistutuksen ymmärrykseni rajallisuudesta, olen myös päässyt lähemmäksi soittimen ja sen tuottaman musiikin sydäntä. Erityiskiitokset kuuluvat TKK:n Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorion professorille Matti Karjalaiselle, soitintutkija Jyrki Pölkille sekä työni ohjaajille Heikki Laitiselle ja Rauno Niemiselle.