Kun puut huojuvat – Muusikko ääniteprojektin monissa rooleissa

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin Aineryhmä
1999

Tiivistelmä

Olin suunnittelemassa ja toteuttamassa vuonna 1999 julkaistua cd-levyä Janne Behm ystävineen – Kun puut huojuvat. Toimin projektissa ystäväni, opettaja, lauluntekijä ja muusikko Janne Behmin ”oikeana kätenä”. Levyn alkuperäinen idea oli tallentaa Jannen kappaleita kevyellä tuotannolla. Matkan varrella projekti kuitenkin paisui sekä taiteellisilta tavoitteiltaan että työmäärältään.

Työni kirjallisessa osassa kertaan levyn tekemiseen liittyviä vaiheita. Mukana on päiväkirjanomaisia kuvauksia levytystapahtumasta sekä analyyttistä pohdintaa omasta roolistani muusikkona, sovittajana, tuottajana ja äänittäjänä.

Taiteellisen osuuden lopputulos on taltioituna liitteenä olevalle cd-levylle. Sen syntyvaiheisiin sisältyi monia taiteellisia ja tuotannollisia haasteita. Toimiminen saman aikaisesti monessa roolissa oli vaativaa ja työlästä, mutta antoi myös aineksia oman muusikko-minän kehittämiseen. Taiteellisen osuuden tarkastelu johti soittamisen ja sovittamisen entistä syvempään pohtimiseen. Osa kokemuksista on kirjattavissa, osa on siirtynyt suoraan soittoon, musiikilliseksi pääomaksi.

Sisällysluettelo

1 Alkuasetelma

 

2 Tavoite

 

3 Projektin toteutus
3.1 Äänitys- ja muut järjestelyt
3.2 Aikataulusta
3.3 Oma osuus
3.3.1 Muusikkous
3.3.2 Tuottaminen
3.3.3 Sovittaminen
3.4 Kappalekohtaiset kuvaukset
3.4.1 Saa etsiä
3.4.2 Kukkarossa, käsivarsilla
3.4.3 Karavaani
3.4.4 Sinun kukkasi ikkunalla
3.4.5 Lauantaiaamuna
3.4.6 Gringojen hyminä
3.4.7 Vielä kerran löytyvät ne laulut
3.4.8 Resuinen paita
3.4.9 Iloa täynnä, surua puolillaan
3.4.10 Kappelissa

 

4 Johtopäätökset

 

Liitteet

Liite, CD: Janne Behm ystävineen: Kun puut huojuvat