Anna-Kaisa Liedes: Kuuttaren korut

Anna-Kaisa Liedes kuului kanteleineen ja lauluineen jo puolitoista vuosikymmentä sitten – koulutyttönä suomalaisen kansanmusiikin esittäjien kärkijoukkoon. Sitten seurasivat opinnot Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla, valmistuminen ja siirtyminen osaston opettajaksi. Tutuimmaksi hän on tullut Niekun jäsenenä, mutta myös esimerkiksi Tallarin avustajana ja monenlaisten suurempien ja pienempien kansanmusiikkiproduktioiden muusikkona.

Pitkä (ja joskus mutkallinenkin) tie kansanmuusikkona on ollut suomalaisen kansanmusiikin aseman ja mahdollisuuksien lopullista muuttumista: uudenlaisen itsetunnon syntyä, traditiokokemuksen syventymistä, ilmaisun suurta vapautumista. Kansanmusiikkia ei enää ahdisteta perinteen pakkopaitaan. Vaikutteita ei tarvitse enää pelätä eikä peittää. Kansanmuusikkokin kokeilee ja etsii, tulkitsee omia tunteitaan. Tämän päivän tulkinnoissa on jo huominen, mutta mihin suuntaan tie vie, sen näkee vasta myöhemmin.

Heikki Laitinen

Tuottaja Heikki Laitinen
Äänitys Janne Viksten
Miksaus Janne Viksten, Heikki Laitinen, Anna-Kaisa Liedes

1. Olin sairas kun luokseni saavut

Säv. Maria Kalaniemi, trad., san. trad., sov. Maria Kalaniemi, Anna-Kaisa Liedes.

Maria Kalaniemi: hanuri
Anna-Kaisa Liedes: laulu

2. Viinarattihin rakastuin

Säv. trad., san. trad., sov. Anna-Kaisa Liedes.

Eila Hartikainen: laulu
Kristiina Ilmonen: sabar, maracas
Maari Kallberg: laulu
Sirkka Kosonen: laulu, pygmisoolo
Anita Lehtola: laulu, pygmisoolo
Anna-Kaisa Liedes: laulu
Nikko Prauda: djembe
Outi Pulkkinen: laulu
Pia Rask: laulu

3. Oi miksi

Säv. trad., san. trad., sov. Anu Itäpelto, Maria Kalaniemi, Anna-Kaisa Liedes, Olli Varis.

Anu Itäpelto: 36-kielinen kantele
Maria Kalaniemi: hanuri
Anna-Kaisa Liedes: laulu
Olli Varis: mandoliini, oktaavi-mandoliini

4. Se tie oli pitkä

Säv. Anna-Kaisa Liedes, trad., san. trad., sov. Anna-Kaisa Liedes.

Anu Itäpelto: 36-kielinen kantele
Leena Joutsenlahti: alttonokkahuilu
Anna-Kaisa Liedes: laulu, 36-kielinen kantele
Kimmo Pohjonen: sormipiano
Tapani Varis: kontrabasso

5. Kaik’ miä unet unohin

Säv. trad., san. trad., sov. Maria Kalaniemi, Anna-Kaisa Liedes, Olli Varis, Tapani Varis, Janne Viksten.

Maria Kalaniemi: hanuri
Anna-Kaisa Liedes: laulu
Olli Varis: kitara
Tapani Varis: kontrabasso
Janne Viksten: kitara

6. Kuuttaren korut

Säv. Anna-Kaisa Liedes, san. trad., sov. Maria Kalaniemi, Anna-Kaisa Liedes.

Anu Itäpelto: 36-kielinen kantele
Maria Kalaniemi: hanuri
Anna-Kaisa Liedes: laulu, 36-kielinen kantele

7. Heilani saattelin Amerikkahan

Säv. trad., san. trad., sov. Anna-Kaisa Liedes.

Anna-Kaisa Liedes: laulu

8. Seida ja Rikhard

Säv. Anna-Kaisa Liedes, trad., san. trad., sov. Anna-Kaisa Liedes.

Kristiina Ilmonen: darabuka
Anu Itäpelto: 36-kielinen kantele
Leena Joutsenlahti: alttonokkahuilu
Maria Kalaniemi: hanuri
Anna-Kaisa Liedes: laulu
Tapani Varis: kontrabasso

9. Sandran laulu

Säv. Anna-Kaisa Liedes, sov. Anna-Kaisa Liedes.

Anna-Kaisa Liedes: laulu, 15-kielinen kantele