Pelimannimusiikkia ruuhka-Suomesta

Projektityö

Sisällysluettelo

1 Tausta

2 Sovitukset

3 Soinnutus

4 Fraseeraus, variaatiot ja koristelu

5 Nuottien kirjoituksesta

6 Kansanmusiikki ja nuotit

7 Yhteenveto

Nuotinnokset
Äänite

Johdanto

Tämän projektin alkuperäisidea oli siirtää nuoteiksi Pelimannimusiikkia ruuhka-Suomesta -levyn materiaalia, jonka äänitimme yhdessä isäni Mauno Järvelän kanssa kuluvan vuosituhannen alussa. Koimme myöhemmin tärkeäksi valmistaa kompaktin nuottikokoelman Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ruotsinkielisten alueiden pelimannimateriaalin helmistä, mikä osaltaan voisi toimia väylänä maamme pelimanneille tekemään tuttavuutta eteläsuomalaiseen perinnemusiikkiin. Aloitin nuottien kirjoituksen parilla kappaleella jo vuonna 2010, mutta suurin osa kirjoitustyöstä tapahtui kevään 2013 aikana. Tuon tekstissä ilmi omia ajatuksiani liittyen nuotinkirjoitustyöhön sekä kommentteja ja näkemyksiä Maunolta viitaten toukokuussa 2013 tekemääni haastatteluun.