Projektina harjoittelu

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2003

Tiivistelmä

Tein projektini harjoittelemisesta. Koin harjoittelun vaikeaksi – vastentahtoiseksi ja päämäärättömäksi, ja halusin oppia paremmaksi työskentelijäksi. Harjoittelun kohteeksi otin itselleni uusien taitojen opettelua kuten kanteleen soittoa laulun säestyksenä, huiluun laulamista soittaessa, joikua, kehorytmejä ja tanssahtelua laulun kanssa sekä improvisaatiota.

Harjoittelun seuraamiseksi ja ennen kaikkea tiedostamisen lisäämiseksi pidin harjoituspäiväkirjaa. Muina motivaatiokeinoinani olivat myös mm. kappaleiden äänittäminen, harjoitusesiintymiset kavereille, tarkistuspisteiksi kutsumani tunnit opettajien kanssa, muutama julkinen esiintyminen, myönteinen ajattelu ja itsekannustus, esimerkilliset ja kirittävät opiskelukaverit ja tietenkin projektikonsertti.

Käsittelen kirjoituksessani myös harjoittelutilanteen aikataulutusta, harjoitteluvireen löytämistä ja sitä, mistä kannattaa aloittaa. Pohdin myös mm. paikan ja tilan vaikutusta keskittymiseen, liikuskelua laulaessa ja tauottamista.

Luvussa 3 pohdin omaa harjoitteluani estäviä tekijöitä, jotka voi summata sanoilla itseluottamuksen ja uskon puute.

Taiteellisena osiona pidin soolokonsertin toukokuussa 2002, jossa esitin harjoittelemiani asioita ja uutta musiikkiani. Esitys oli minulle pettymys, ja kirjoitin lyhkäisesti syistä jotka vaikuttivat epäonnistumiseen. Projektini oli kuitenkin kokonaisuutena erittäin antoisa, ja varsinkin tämän kirjallisen työn myötä olen pukenut sanoiksi paljon niin itselleni kuin muillekin taidetta ammatikseen halajaville merkityksellisiä asioita. Kahdessa viimeisessä luvussa pohdinkin produktioiden tärkeyttä, itsenäistymistä ja taiteilijuutta.

Kirjoitukseni loppuun olen koonnut liitteeksi teesejä, joista voi saada itselleen uutta puhtia tai neuvoja harjoitteluun ja taiteiluun.

Sisällysluettelo

Harjoittelemisen vaikeus

 

1 Taustaa
Minäkuva: opettaja vai taiteilija
Tähtäimen puute
Uudet kiinnostukset harjoitteluprojektin kohteena

 

2 Harjoittelu
Mikä harjoittelussa ahdistaa?

 

2.1 Motivaatiokeinoja
Opettajat
Tunnit tarkistuspisteinä
Itsekannustus
Opiskelukaverit kirittäjinä ja hyvinä esimerkkeinä
Treenipäiväkirja
Taltiointi
Harjoitusesittäminen
Julkiset esitykset

 

2.2Harjoittelusta käytännössä
Aikataulutuksen filosofiaa
Paikka
Harjoitteluun laskeutuminen
Aloita hankalimmasta tai helpoimmasta
Mustaa valkoisella
Paikalla vai liikkuen
Tauottaminen

 

3 Peikot ja epävarmuus
Ketään ei kiinnosta
Ei onnistumiskokemuksia improvisaatiosta
Epäonnistunut improvisaatioesitys
Ei arvostusta kollegoilta
Ei pelkkää angstia
Auttoiko harjoittelu näihin peikkoihin?

 

4 Projektikonsertti
Ensimmäinen läpimeno
Toinen läpimeno
Konsertti
Palaute
Video
Viikon päästä
Miten esitys vaikutti peikkoihin?

 

5 Miten onnistuin harjoittelun opiskelussa
Projektikohde
Itsenäisen työskentelyn muita muotoja
Itsenäisyys

 

6 Vuosi projektin jälkeen
Harjoittelu helpottunut

 

Liite 1 Psyykkausteesejä harjoitteluun
Liite 2 Mukaan tulleita muita tärkeitä teesejä
Liite 3 Kolumni Suunnittele pelisi hyvin, Jaakko Mäki-Petäjä (Metro 2.4.2003)