Sormireiätön pilli – näkemyksiä ja kokemuksia pitkähuiluista

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
Kevät 2000

Tiivistelmä

Tutkielmani sisältää kaksi kirjallista artikkelia: Pitkähuilu and Multimedian teko. Kolmantena on cd-rom-muotoinen soitto-opas Pitkähuilu. Materiaalin olen koonnut opiskeluvuosien 1988-1999 aikana suorittaessani eri opintojaksoja. Tutkielman teon yhteydessä olen myös haastatellut pitkähuilun rakentajia ja pitkähuilun soittoa opettavia ja opiskelevia henkilöitä.

Ensimmäisessä artikkelissa esittelen pitkähuiluun liittyvää tietoa. Tavoitteenani on ollut vähäisen ja hajanaisen tiedon kokoaminen muotoon, jota muusikkojen ja opettajien olisi helppo hyödyntää työssään. Artikkelin sisältö keskittyy pitkähuilun rakenteen esittelyyn, pitkähuilun varhaishistoriaan Suomessa ja nimitysten moninaisuuden pohtimiseen. Nimitysten sekavuus, joka vaikeuttaa instrumenttia koskevien tietojen etsintää, näyttää vähenevän, sillä soittimen nimeksi on ainakin muusikoiden keskuudessa vakiintumassa pitkähuilu.

Toisessa artikkelissa kerron Pitkähuilu-nimisen cd-romin tekovaiheista. Teksti perustuu suurimmalta osin päiväkirjaan, jota pidin cd-romia tehdessäni. Tekemällä soitto-oppaan cd-rom -muotoisena halusin tarkastella tietokoneavusteisen soitonopiskelun mahdollisuuksia ja pohdiskella cd-romin teon mielekkyyttä muusikon ja opettajan kannalta.

Kolmas osio, Pitkähuilu-cd-rom, sisältää tekstiä, kaavioita, valokuvia, nuotteja, soivaa ääntä (harjoituksia ja yhden kappaleen) ja pienen animaation. Tarkoitukseni oli luoda cd-romista pedagogisen soitto-oppaan lisäksi ”taideteos”, jossa multimedian ulkonäkö ja sisältö loisivat yhtenäisen ja miellyttävän ”pitkähuilumaisen” tunnelman. Jouduin tekemään soitto-oppaaseen sekä sisällöllisiä että teknisiä kompromisseja, joita tulisi harkita, mikäli cd-romista tehtäisiin kaupallinen versio. Kokemukseni perusteella voin todeta, että cd-rom on esittämisen muoto, joka soveltuu erittäin hyvin soitto-oppaisiin.

Sisällysluettelo

Alkusanat

 

I Soitin nimeltä pitkähuilu
1 Johdanto
2 Pitkähuilu
2.1 Huilun rakenne
2.2 Putken pituus
2.3 Putken materiaali
2.4 Rakentaminen
2.5 Soivat sävelet
2.5.1 Miten ääni syntyy?
2.5.2 Yläsävelsarja
2.5.3 Asteikko
3 Pitkähuilun varhaishistoriaa Suomessa
4 Soittimen nimi
5 Tieteelliset luokitusjärjestelmät
5.1 Raaka-aine luokituksen lähtökohtana
5.2 Käyttöyhteys luokituksen lähtökohtana
5.3 Leisiön luokitusjärjestelmä
5.3.1 Lötkö, laji 1
5.3.2 Siirotulppainen luonnonsävelhuilu, laji 26
5.3.3 Pitkähuilu, laji 31
6 Pitkähuilujen sukulaisista lyhyesti
7 Päätelmiä

 

II Multimedian teko
1 Johdanto
2 Alkuajatuksia
2.1 Suunnitelmat
2.2 Tekninen työympäristö
3 Teksti
4 Musiikki
4.1 Ensimmäinen äänitys ja ongelma
4.2 Työ jatkuu
4.3 Toinen äänitys
5 Kuvat
5.1 Valokuvat
5.2 Kaavio
5.3 Animaatiot
6 Käyttöliittymä
7 Ajatuksia työskentelystäni
7.1 Multimedian työnteon roolit
7.2 Taiteen ja tekniikan kohtaaminen
8 Visioita tulevaisuuteen
8.1 Tilailluusio tietokoneessa
8.2 Nuotintamisohjelma multimediateoksessa
8.3 Äänen ohjelmointi CD-romin käyttöönottovaiheessa

 

Loppusanat

 

Lähteet

 

Liitteet
1 CD-rom oppaan tekstit

 

Työhön liittyvä CD-rom kansanmusiikin aineryhmän arkistoissa