VENEH – Musiikin säveltäminen lyhytelokuvaan

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2018

 

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Taustaa

3 Tavoitteiden asettelu

4 Projektin vaiheet

1. vaihe: orientoituminen projektiin
2. vaihe: tutustuminen musiikilliseen materiaaliin
3. vaihe: säveltäminen ja sovittaminen
4. vaihe: äänitys ja organisointi

5 Säveltäminen ja sovittaminen

6 Tavoitteiden saavuttaminen

7 Johtopäätökset

Liitteet

Kirjalliset liitteet
Nuotinnokset
Tallenteet
Nuotit

Johdanto

Veneh on karjalankielinen lyhytelokuva siirtymäriitistä, jossa tytöstä tulee morsian. Elokuva johdattelee aunuslaiseen häärituaaliperinteeseen. Elokuvan tarina sijoittuu viime vuosisadan alun viitteelliseen karjalaiskylään ja yhdistelee etnografisen kuvauksen, draaman sekä musiikkivideon tyylilajeja. Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut tanssija Jyrki Haapala, jonka pitkäaikainen visio Veneh-lyhytelokuva on. Jyrki Haapalan ajatusten pohjalta olen yhteistyössä hänen kanssaan säveltänyt ja sovittanut elokuvaan musiikin. Samalla olen tutustunut prosessiin, jolla pienen budjetin lyhytelokuva saadaan tehtyä valmiiksi ensi-iltaan.

Projektityössäni keskityn Veneh-elokuvan sävellys- ja sovitustyöhön ja sivuan myös elokuvan valmistamisen prosessia omasta näkökulmastani.