Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin

Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin (PDF).

Taiteelliseen tohtorintutkintoon liittyvä kirjallinen työ
Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 24

ISBN 978-952-5959-75-8 (PAINETTU)
978-952-5959-76-5 (PDF)
ISSN: 2242-8054

Tiivistelmä

Tämä kirjallinen työ on osa Outi Pulkkisen taiteellista tohtorintutkintoa Sileän tilan laulu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Kirjallisessa työssä avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin, erityisesti runolauluun.

Kokonaisvaltaisen sooloimprovisaatiomenetelmän kehitystyössä tutkimuksen kohteita olivat esiintyjäntietoisuus, itseohjaus, lihas-, kuulo- ja tunnemuisti, ilmaisullisten elementtien yhteys toisiinsa sekä esityksellisyys.

Arkaaisen musiikin taiteellisen tutkimuksen tuloksia esitellään kolmessa artikkelissa. Ensimmäinen artikkeli käsittelee runonoppimismenetelmiä, toinen runolaulutarinoiden ja -sävelmien sekoittumista ja kolmas tietoisuuden tilan muutoksia arkaaisen musiikin esitystilanteessa.

Tutkinnon taiteellisena tuloksena syntyi CD-levy ja 23 soolo- ja ryhmäesitystä, joiden yhteiskesto oli 38 tuntia. Kokonaisvaltaista monitaiteellista improvisaatiota oli 13 tuntia, runolaulua, jouhikonsoittoa ja improvisaatiota yhdistäviä konsertteja 24 tuntia.

Tohtorintutkinnon lopputulema on taiteilija, joka kokee olevansa esiintyessään virheetön ja vapaa ilmaisemaan sen hetkistä olemustaan; muusikko, joka on laajentanut esityksellisen ilmaisunsa liikkeeseen ja puheeseen.

Kirjallinen työ esittelee myös tekijän taiteilijuuden kehittymisen lapsuudesta tohtoriopintojen alkuun. Kirjallisen työn monimediaisessa versiossa on nähtävissä ja kuultavissa video- ja äänitallenteita taiteellisten osioiden esityksistä.

Vapauden edellytyksenä on luopua yrittämisestä ja kuunnella itseä ja ympäristöä tässä hetkessä.