Anna-Karin Korhonen & Timo Alakotila: Koralli

Lumen valossa

Valkea, runsasluminen talvi on takanapäin ja kevät on saavuttanut eteläisen Suomen rannikkoseudun mustarastaineen, peipposineen. Kuuntelen Anna-Karin Korhosen ja Timo Alakotilan uuden levyn läpikotaisin. Musiikki on kevään ääniä täynnä. Runsas ja vehreä sointi ammentaa kauhallaan kansojen musiikin ehtymättömästä lähteestä. Kuulaus ja raikkaus koskettavat. Huomaamattaan kuulija on matkalla jossain tarunhohtoisessa maailmassa, joka on pullollaan kauniita sävelmiä, riemukkaita ja hartaita.

Kaksi pianoa ja kaksi oman kuuloistaan taiteilijaa ovat kutsuneet soitollaan paikalle niin kokonaisen orkesterin kuin yksinäisen pelimanninkin. Pianolla se on mahdollista. Vaikkei piano olekaan se tavanomaisin instrumentti edes nykykansanmusiikkia soitettaessa, ovat sen mahdollisuudet miltei rajattomat. Minulle tämä duo avasi ihan uuden näkymän. Sävelmien avoimet ja raikkaat sovitukset jättävät mielikuvitukselle tilaa vaeltaa ja antavat oikeutuksen sekä pianon klangille että kansanmusiikin ominaispiirteille.

Toivotan kuulijalle hyvää matkaa mielenkiintoiseen satumaailmaan, kahden taitavan pianistin johdattamana.

Helsingissä 9.4.2010 (Mikael Agricolan päivänä)

Minsku Tammela, muusikko ja musiikin ystävä
Anna-Karin Korhonen: piano
Timo Alakotila: piano

Äänitetty Sibelius-Akatemian studiossa Kallio-Kuninkalassa, Järvenpäässä helmikuussa 2010

Äänitys: Teemu Korpipää & Speedy Saarinen
Miksaus: Teemu Korpipää
Masterointi: Pauli Saastamoinen, Finnvox, Helsinki

1. Lumikko – Lumen Valossa
Säv. Anna-Karin Korhonen, Timo Alakotila

2. Menuetti
Säv. Trad., sov. Anna-Karin Korhonen

3. Yxi Kaunis papillinen polska

Säv. Trad., sov. Anna-Karin Korhonen

4. Gånglåt efter Finn Hans
Säv. Trad., sov. Timo Alakotila

5. Avsked till bruden
Säv. Trad., sov. Anna-Karin Korhonen

6. Ladybird
Säv. Timo Alakotila

7. Coral

Säv. Timo Alakotila

8. Leksands Tingsmarsch
Säv. Trad., sov. Timo Alakotila

9. Blue Amber

Säv. Anna-Karin Korhonen

10. Hymn
Säv. Timo Alakotila

11. Kuukehrääjä
Säv. Anna-Karin Korhonen