Folk Voices
Suomalainen kansanlaulu on syntynyt tämän maan kielistä ja mielestä, elämästä ja luonnosta, historiasta ja nykypäivästä, tulevaisuuden toiveista. Siinä on sen ainutkertaisuus. Se on äidinkieltä. Toisaalta se on aina ottanut halukkaasti vaikutteita sukulaisilta, naapureilta ja kaukaisemmiltakin kansoilta: siinä se syleilee maailmoja.
Suomalaisella kansanlaululla on ollut kaksi suurta aikakautta: pari-kolme vuosituhatta sitten alkoi runolaulun aika: kalevalamitalla ja alkusoinnuin (kuulin äänen kullaltani/helähyksen hertaltani) laulettiin kaikki, millä haluttiin siirtyä arkipäivän tuolle puolen. Lauluissa ei ollut säkeistöjä. Ne etenivät säe (rivi) tai säepari kerrallaan käyttäen suppea-alaisia, loputtomasti muuntelevia sävelmiä ja rnoni-ilmeisiä, välillä hyvinkin monimutkaisia rytmejä. Se oli kokonainen omalakinen musiikkimaailma.
Pari-kolme vuosisataa sitten suomalaiseen äänimaisemaan alkoi tulla aivan uudenlaisia, laaja-alaisia ja määrämittaisia sävelmiä: alkoi uudemman, säkeistöllisen laulun aika. Sitä elämme edelleen. Säkeistöt nautiskelevat loppusoinnuilla (hartiapankkiin – tiikeri tankkiin; grinet – svinet): niiden odotus on laulun suuri viehätys.
Kansanlaulut kertovat ajasta, jolloin jokaisen oli tuotettava itse musiikki ympärilleen. Ja laulu hallitsi musiikkia. Laulu oli – ja on – joka ihmisen taito ja oikeus. Sen voima on siinä, että se yhdistää kaksi aivan erilaista maailmaa, se on Sanan ja Sävelen salaperäinen liitto. Ennen vanhaan yleisin esittämisen tapa oli yksinlaulu. Vähän toista sataa vuotta sitten alkoi suuri murros: laulua alettiin säestää. Se toisaalta lisäsi, toisaalta vähensi laulun ilmaisukeinoja.
Vanhatyylinen laulu ei kuitenkaan vaiennut. Se elää vireänä konserteissa ja klubeilla, festivaaleilla ja illanistujaisissa. Yhä useammat ovat pölyttäneet arkistojen hyllyjä ja haluavat kokea edes jotain entisaikain laulajien elämäntunteesta.
Kansanlaulun syvin olemus on aina ollut siinä, että jokainen laulaa omalla äänellään, kuuntelee omaa sisintään. Jokaisen ääni on ainutkertainen ja korvaamaton. Sillä on oma värinsä, makunsa, tuoksunsa: oma tarinansa. Elämänhistoriamme on muokannut sen itsensä näköiseksi.
Siksi äänten kirjo on ajaton ja loputon.
Heikki Laitinen, Taiteilijaprofessori, Sibelius-Akatemia
- Julkaisuvuosi: 1999
- Äänitysvuosi: 1998
- Sarjanumero: 26
- Äänitysmaa: Suomi
- Tuotekoodi: ODE 934-2
