Plektronite: Plektroniitit tuloo!

Plektronite on lämminhenkinen mandoliinitrio, joka rakastaa suomalaisen pelimannimusiikin soittamista. Yhtye perustettiin vuonna 1998. Yhtyeen jäsenten harvinaislaatuinen kemia oli havaittavissa heti alusta lähtien. Aivan kuin he olisivat aina soittaneet yhdessä – sen verran vaivatonta ja irtonaista on poikien yhteisplimputus.

Tämä yhtyeen esikoislevy sisältää kuunneltavaa ja tanssittavaa suomalaista kansanmusiikkia soitettuna sekä juhlavasti että raikkaalla poljennolla. Yhtye keskittyy perinnemusiikin ydinasioihin. Samassa hengessä pojat säveltävät uusia kappaleita, standardisävelmien kuitenkin säilyessä niiden rinnalla.

Meininki tempaa mukaansa live-esiintymisistä tutulla energialla. Plektronite suhtautuu perinteeseen sitä kunnioittaen ja hellästi uudistaen!

1. Risumäki-beat
Säv. trad., sov. Juha-Matti Kurra, Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Vanhakantaiset kappaleet ovat saaneet uudet kannat. Näitä paimensävelmiä ovat soittaneet tuohitorvella Pavel Larinpoika Risumäeltä ja Matti Pukonen Ropsusta.

Juha-Matti Kurra: mandocello
Petri Prauda: mandoliini
Jarmo Romppanen: mandoliini

2. Anna ja Wilhelmi
Säv. Juha-Matti Kurra, sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Jussi sävelsi häihinsä hyvissä ajoin tämän kauniin häävalssin.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandola

3. II ööpari / II mäläskä / I Tallarin polska
Säv. trad., sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Suomalaista kolmitasaista polskaa kuortanelaisen viulupelimannin Elias Tallarin ohjelmistosta.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: mandoliini
Jarmo Romppanen: mandoliini

4. Puistolan paavin parempi sottiisi
Säv. Petri Prauda.

Mukaansatempaava kolmimuunteinen ralli Helsingin Puistolasta.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandola

5. Harsus-Jussin polkka / Koukkulammin polkka
Säv. Jarmo Romppanen, sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Kaksi ”Polkka-Oton” klassikkopolkkaa, jotka nautitaan usein jämsänkoskelaisten mandoliinimestaripelimannien seurassa.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandoliini

6. Maarin hambo
Säv. Jarmo Romppanen, sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Jarmon vaimolleen syntymäpäivälahjaksi säveltämä tunteellinen hambopolska.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandoliini

7. Masurkat 1282 & 1294
Säv. trad., sov. Juha-Matti Kurra, Jarmo Romppanen.

Näitä masurkkoja ovat soittaneet Herman Sandsten Korsnäsistä sekä J. A. Sundström Siuntiosta.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: mandoliini
Jarmo Romppanen: mandola

8. Poloneesi Lapinjärveltä
Säv. trad., sov. Jarmo Romppanen.

Jylhä poloneesi, jota on soittanut Hans Johan Hansson.

Juha-Matti Kurra: mandocello
Petri Prauda: mandoliini
Jarmo Romppanen: mandola

9. Plektroniittien tulomarssi
Säv. Petri Prauda.

Vanhaa arvokkuutta henkivä marssi, jota oli tapana soittaa plektroniittien saapuessa saunan taakse.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: mandoliini
Jarmo Romppanen: mandola

10. Kokemäen flikkain kuumat valssit
Säv. trad., sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Tässä sikermässä eli moniossa Juhantalon Faari kietoutuu kuumaan valssiin Kokemäen flikkain kanssa. Kappaleita on soittanut Kustaa Järvinen Eurasta.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandola

11. Rautaneitsyen polskat
Säv. trad., sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Kahta minuuttia ennen illan vaihtumista plektroniittien yöksi alkoi polskarinki tiivistyä pahaenteisen rauta-arkun ympärille.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandola

12. Plektroniittien yö
Säv. trad., sov. Juha-Matti Kurra, Petri Prauda.

Plektroniittien yö on tumma ja kostea.

Juha-Matti Kurra: mandocello
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandola

13. Siinä ja siinä
Säv. Juha-Matti Kurra, sov. Petri Prauda, Jarmo Romppanen.

Kaksi jykevää sottiisia Haapaveden Etelälahdelta. Plektroniittien yönä etelälahtisen veijarin tapaamisesta saattoi jäädä vahvoja muistoja.

Juha-Matti Kurra: mandoliini
Petri Prauda: cittern
Jarmo Romppanen: mandoliini

Bonusraita:
Plektroniitit Menöö!