Tan Longjian: Tan Longjian

Tan Longjian syntyi Nanjing’issa Kiinan kansantasavallassa lohikäärmeen vuonna 1952. Hän aloitti perinteisen kiinalaisen musiikin opinnot kaksitoistavuotiaana Kiinalaisen musiikin konservatorion yhteydessä toimivassa keskikoulussa Pekingissä. Hän opiskeli sekä edellä mainitussa, että toisessa pekingiläisessä musiikkioppilaitoksessa, Kiinan keskuskonservatoriossa.

Tan Longjian valmistui keskuskonservatorion kansanmusiikin osastolta vuonna 1982. Hän on toiminut opettajana Tianjinin konservatoriossa ja hänellä on lehtorin virka Kiinan keskuskonservatoriossa. Vuoden 1990 syksyllä Tan Longjian saapui Suomeen opiskellakseen Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikin koulutuslinjalla. Opiskelunsa aikana hän on esiintynyt eri puolilla Suomea yli kahdessakymmenessä konsertissa. Sibelius-Akatemiasta hän valmistui joulukuussa 1994.

Veli Rosenberg

Tuottaja Anna-Kaisa Liedes
Äänittäjä Janne Viksten

1. Shibaban

Säv. trad., sov. Li Yi.Kansanmusiikkia Henan’in maakunnastaTan Longjian: sanxian

2. Kaunis kuutamo joen yllä
Säv. trad., sov. Li Yi.

Klassinen kiinalainen sävelmä

Tan Longjian: sanxian

3. Valituslaulu Kiinan muurin takaa

Säv. trad., sov. Li Yi.

Klassinen kiinalainen sävelmä

Kristiina Ilmonen: huilu
Tan Longjian: sanxian

4. Virta
Säv. trad., sov. Tan Longjian.

Kansanmusiikkia Henan’in maakunnasta

Tan Longjian: sanxian

5. Dalang taosha
Säv. Abin, sov. Xiao Jiangsheng, Li Yi.

Kolmiosainen kappale sokean muusikon elämästä

Tan Longjian: sanxian

6. Hilpeä ankka järven laineilla
Säv. trad., sov. Xiao Jiangsheng.

Perinteistä silkki- ja bambumusiikkia Chaozhoun alueelta

Tan Longjian: sanxian

7. Laulu Xiang-joesta
Säv. trad., sov. Zhang Nianbin.

Hunan’in maakunnan kansanmusiikkia

Heini Kärkkäinen: piano
Tan Longjian: sanxian

8. Ystävien tapaaminen

Säv. trad., sov. Yan Daoyuan.

Perinteinen tarinankerrontamelodia Shandong’in maakunnasta

Heini Kärkkäinen: piano
Tan Longjian: sanxian

9. Laulu rummusta
Säv. Xiao Jiangsheng.

Soolosävellys sanxianille

Heini Kärkkäinen: piano
Tan Longjian: sanxian