Näin syntyi projektikonsertti "Wind on Wind, ennenkuulumattomia ensemblejä" - musiikkia kansanomaisille puhaltimille

Projektityö
Kansanmusiikin aineryhmä
Sibelius-Akatemia
2011

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Projektissa käytetyistä soittimista

3 Työskentely alkaa

4 Konserttikappaleet

4.1 Palaga
4.2 Loviisa
4.3 Kaksi ruotsalaista valssia
4.4 Farmors brudpolska
4.5 Perhonen ja lippa

5 Konsertti

5.1 Konserttirakenteen suunnittelua
5.2 Konserttipäivä
5.3 Palautetta

6 Toteuttamatta jääneitä ideoita

7 Pohdinta

7.1 Suurimmat haasteet ja parhaat palkinnot
7.2 Projektini musiikin suhde perinteeseen
7.3 Lopuksi

Kirjallisuutta ja kuunneltavaa

Liitteet

Wind on Wind -käsiohjelma (PDF)
Konserttitaltiointi

 

 

Johdanto

Projektityöni oli tutkimus siitä, minkälaista musiikkia syntyy kansanomaisista puhaltimista koostuvilla kokoonpanoilla. Halusin kokeilla erilaisia yhdistelmiä: eri ansatsityyppejä ja sointisävyjä, dynamiikaltaan hiljaisia ja voimakkaita, erivireisiä soittimia sekä isompia ja pienempiä kokoonpanoja duosta kvintettiin. Sovitukset valmistelin etukäteen ja niitä hiottiin ja kehiteltiin myös yhdessä soittajien kanssa. Soiva toteutus esitettiin projektikonsertissani Wind on Wind Helsingissä, Kulttuurien museossa 29.3.2011. Konsertin esiintyjätiedot löytyvät käsiohjelmasta (Liite 1) ja konserttitaltiointi on kuultavissa osoitteessa www.etno.net (käyttäjätunnus ja salasana tarvitaan). Tämä kirjallinen osuus on kuvaus prosessista ja sen tuloksista, ja käytän siinä materiaalina projektipäiväkirjaani, harjoitusten ja konsertin taltiointeja sekä kollegoilta, ystäviltä ja konserttia arvioineelta lautakunnalta saamaani palautetta.

Kansanomaisista puhaltimista koostuvia kokoonpanoja on kuultu Suomessa vain vähän. Timo Leisiön kirjassa Suomen ja Karjalan vanhakantaiset torvi- ja pillisoittimet on kuva vesantolaisesta pajupilliorkesterista vuodelta 1949 tai 1950. Kuvan neljä soittajaa ovat arviolta 4-11 -vuotiaita. Puusarvia käytetään silloin tällöin improvisatorisina fanfaarisoittimina esim. Sibelius-Akatemian juhlatilaisuuksissa. Kansanmusiikkia opiskelevien puhaltajien tutkintokonserteissa on silloin tällöin kuultu erilaisia puhallinyhdistelmiä, esim. omissa tutkintokonserteissani Kokkolassa 2006 (neljä puusarvea) ja 2008 (kaksi härjedalspipaa). Yksittäisiä kokeiluja on tehty myös esim. teatteriproduktioissa, mutta ne ovat olleet enemmän muiden tekijöiden ehdoilla tapahtuvia sovituksia. Halusin tässä projektissani mennä edellä mainittuja esimerkkejä syvemmälle ja työskennellä pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti nimenomaan näihin soittimiin ja niiden mahdollisuuksiin keskittyen.

Kansanomaiset puhaltimet on kirjava ja moninainen joukko erityyppisiä pillejä, torvia ja lehdykkäsoittimia. Monissa niistä dynamiikka on varsin rajattu. Yhdellä puupillillä voi soittaa ihan hiljaa tai melko hiljaa, mutta varsinaista fortea siitä ei saa. Entä jos näitä pillejä olisikin viisi tai kymmenen – millaisen forten silloin voisi saada aikaan? Entä millaisen pianissimon? Joissakin kansanomaisissa puhaltimissa sävelikön viritys on jotain muuta kuin tasavireinen (esim. pitkähuilu tai härjedalspipa) ja silloin tasavireisten soittimien kanssa soitettaessa voi tulla ongelmia. Monissa viritys ei ole a1=442 Hz, vaan 440 Hz tai enemmän tai vähemmän vaihteleva. Viritysasiat aiheuttavat ylipäätään päänvaivaa kansanomaisten puhaltimien soittajalle heti, kun siirrytään soolosoitosta yhtyetyöskentelyyn. Ajattelin, että puhallinkokoonpanoissa tähänkin pulmaan voisi saada uusia näkökulmia. Kokemukseni mukaan kaksi härjedalspipaa toimii mainiosti yhdessä, vaikka esim. viulun tai haitarin kanssa härjedalspipa ei toimisikaan. Halusin kokeilla, minkälaiset säveliköt toimivat yhdessä ja minkälaisia yhteissoundeja niistä syntyy.