”Oi miksi on meitä niin vähän” – Harmonikan ja lauluäänen suhde – havaintoja sovituksellisista rooleista, yhdistämisen haasteista ja äänien yhteen sulautumisesta

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Taustaa harmonikansoiton ja laulun yhdistämisestä

3 Toteutus

4 Tavoitteet ja oletukset

5 Sovitusversiot ja taustaa sovituksista

5.1 Versio 1

5.1.1 Sovituksesta

5.2 Versio 2

5.2.1 Sovituksesta

5.3 Versio 3

5.3.1 Sovituksesta

5.4 Versio 4

5.4.1 Sovituksesta

5.5 Versio 5

5.5.1 Sovituksesta

5.6 Versio 6

5.6.1 Sovituksesta

6 Prosessianalyysi

6.1 Motorisista haasteista yleisesti

6.2 Havaintoja 1. versiosta – toisistaan eriävien melodioiden ja roolien yhteen sulautuminen

6.3 Havaintoja 2. versiosta – lauluäänen sulautumisesta harmonikan ääneen ja resonanssista

6.4 Havaintoja 3. versiosta – sointumerkkien vaikutus sekä ajatuksia melodian laulamisesta ilman sanoja

6.5 Havaintoja 4. versiosta – poikkeavan harmonian haasteet

6.6 Havaintoja 5. versiosta – keskittymistä vaativa sovitus

6.7 Havaintoja 6. versiosta – monipuolisesti haastava sovitus

7 ”Oi miksi on meitä niin vähän” – maisterikonserttisovitus/sävellys

8 Lopuksi

9 Lähteet

Johdanto

Harmonikan soittaminen ja laulaminen ovat olleet aina luonnollinen osa muusikkouttani. En kuitenkaan ole yhdistänyt näitä kahta ennen kuin vasta nelisen vuotta sitten, kun tein sovituksia laulu- ja soittoyhtyeelle. Siinä yhdistin ensimmäisen kerran haitaria ja laulua niin, että haitarin rooli oli myös ikään kuin oma stemmansa kokonaisuudessa, eikä niinkään vain säestävässä roolissa. Aloin samoihin aikoihin kehittää myös solistista laulamista kuoro- ja taustalaulamisen sijaan, jolloin koin myös luonnolliseksi, että aloin tehdä sitä enemmän myös pääinstrumenttini harmonikan kanssa. Minua on pitkään kiinnostanut, kuinka toisistaan merkittävästi eriäviä ja haastavia melodioita ja sävelkulkuja onkaan mahdollista soittaa ja laulaa yhtä aikaa, ja mitä siinä onnistuminen vaatii. Halusin lähestyä laulun ja soiton yhdistämistä näkökulmasta, jossa laulu ei ole aina melodian roolissa ja soitto säestävässä roolissa. Olennaisena tekijänä näin myös sen, että lauluäänellä ei ole sanoja, vaan se olisi soittimen äänten kanssa tasavertainen ääni. Tarkastelin siis tilannetta, jossa lauluäänellä ja molemmilla käsillä on selkeästi omat roolit, jotka välillä sulautuvat toisiinsa mutta välillä kulkevat toisistaan poikkeavia linjoja. Olin projektin aloittamisen aikoihin törmännyt sattumalta “Oi miks on meitä näin vähäisen” -sävelmään arkistonauhaäänitteellä ja sen melodia puhutteli minua ja melodista sävellystyyliäni (SKSÄ SAK223:25. 1906). Päätin sovittaa tästä inkeriläisestä runolaulumelodiasta projektityötä varten kuusi eri versiota. Näissä oikealla kädellä eli diskantilla, vasemmalla kädellä eli bassolla sekä lauluäänellä vaihtelin kolmea eri roolia, jotka olivat säestys, stemma ja melodia. Sovitin versiot lähes täysin pelkän Sibelius-nuotinnusohjelman avulla ilman harmonikkaa, jotta versioiden soittamisen opettelu lähtisi mahdollisimman alusta. Äänitin omaa harjoitteluani ja kirjoitin harjoitteluprosessista ajatuksia muistiin. Äänitteitä ja muistiinpanoja tarkastelemalla pääsin analysoimaan harmonikan soiton ja laulun yhdistämistä.

Prosessin aikana sävelsin ja harjoittelin samalla maisterikonserttiani, jossa suurimmassa osassa kappaleista myös lauloin ja soitin yhtä aikaa. Lisäksi tein maisterikonserttiin pidemmän sovitus-sävellyksen “Oi miks on meitä näin vähäisen” -laulumelodian pohjalta ja sisällytin siihen kohtia myöhemmin tässä työssä esittelemistäni versioista 1. ja 5. Konsertin kappaleiden harjoitteleminen antoi omalta osaltaan lisää kokemusta ja näkökulmia myös tähän projektityöhön.