Omaa taiteilijaidentiteettiä etsimässä

Projektityö
Nordic Master in Folk Music
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2019

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Tavoitteet ja työskentelytavat

3 Taiteesta, taiteilijuudesta ja identiteetistä

4 Haastattelut

5 Lopuksi

Liitteet

Lähteet

Johdanto

Pohdin pitkään erilaisia vaihtoehtoja maisterikonserttini (ja koko maisteriprojektini) aiheeksi. Mikään ei tuntunut kiinnostavan tarpeeksi tai tuntunut oikealta. En muista enää, miten loppujen lopuksi keksin ottaa taitelijaidentiteetin aiheekseni. Muistan vain sen, että kun idea ja päätös tulivat, muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Tajusin, että olen pohtinut tätä aihetta koko musiikinopiskeluni ajan, ja nyt voisin syventyä siihen kunnolla ja mahdollisesti selvittää itselleni monta asiaa. Aihe on mielestäni paitsi henkilökohtainen myös hyvin yleinen. Jokaisen taiteilijan täytyy pohtia näitä asioita, ja jokainen tekee sen omalla tavallaan. Minulle syvällisemmän pohdinnan aloitteena olivat sanat ja eri termit. En ole pystynyt missään yhteydessä käyttämään itsestäni sanaa “taiteilija” ja ryhdyin pohtimaan, miksi en. Mielestäni mikään sana tai termi ei ole ylempänä toistaan, eikä taiteilijaksi identifioituminen ole sinällään päämääränäni. Ehkä prosessin alussa se oli salaa mielessäni tärkeää, mutta nyt tunnistan, ettei se ole tavoitteeni.

Mielestäni on silti kiinnostavaa pohtia, miksi sulkisin tuon sanan käytön itseltäni, vaikka olenhan säveltaiteilija. Vai onko tuo sana varattu vain taidemusiikin tekijöille? Välillä olen turhautunut tähän pohdintaan ja ajatellut, että se on vain pilkun viilausta ja sanojen vääntelyä. Eikö loppujen lopuksi ole väliä vain sillä, että olen juuri minä? Sanoilla on kuitenkin voimaa, ja haluan, etten sulje itseltäni taiteilija-sanaa vain jonkin epämääräisen ajatuksen tai tuntemuksen takia. Käytännössä minulle on se ja sama, mitä sanaa käytän ammatillisesta minästäni tämän prosessin jälkeen, tärkeämpää on aiheen pohtiminen. Tiedän myös, ettei tämä prosessi suinkaan lopu maisterityöhöni vaan se on jatkuvaa liikettä ja etsimistä – kuten taiteen kuuluu ollakin.

Tämän prosessin isoin osa oli maisterikonsertti Tyynny veri 19.12.2018. Myös konsertin teemana oli taiteilijaidentiteetti. Tämä aihe kulki mukanani koko konsertin valmistelun ajan. Se oli paitsi taustalla vaikuttava ajatus, myös konkreettisesti kappaleiden aiheena. Haastatteluista poimitut asiat tai ns. ”yläotsikot” eivät välttämättä näkyneet yleisölle asti, vaan olivat enemmän itselleni kappaleiden teon ja ilmaisun taustalla. Viiden kappaleen aiheina olivat läsnäolo, inspiraatio, riittämättömyys, surusta luomisen myytti sekä tekotaide, joka muuttui uteliaisuudeksi ja tutkimiseksi. Käytin konsertissa otteita haastatteluista välispiikkeinä, joten myös tältä osin kolmen muusikon ja yhden kuvataiteilijan haastattelut olivat tärkein materiaalini oman musiikkini lisäksi.

Taiteilijuuden lisäksi olen pohtinut myös taidetta ja taiteellisuutta ylipäänsä, sillä kuuluvathan ne niin selkeästi yhteen. Olen kuullut monia kertoja jonkin esityksen jälkeen jonkun sanovan: ”Olipas se taiteellista”. Minusta kommentti on aina kertonut siitä, että esitystä tai taideteosta on pidetty outona tai kummallisena, että sitä ei ole ymmärretty. Olen myös pohtinut, olisivatko nämä ihmiset halunneet oikeasti sanoa, etteivät pitäneet kyseisestä taiteesta, että heidän mielestään se oli huonoa – mutta etteivät ole uskaltaneet. Onko heille tullut olo, ettei ole heidän asiansa arvostella taidetta? Jos kyseessä ollutta taidetta esitetään, niin eikö sen ole oltava hyvää ja ”oikeaa” taidetta? Vai onko asia päinvastoin? Ovatko he itse asiassa halunneet antaa tälle teokselle tietynlaisen hyväksyntänsä: ”Vaikka en ymmärtänyt tätä, vaikutuin ja koin sen taiteeksi”? En tiedä vastausta tuohon, mutta se on saanut minut pohtimaan joka kerta, mitä sillä tarkoitetaan. Seuraavan sopivan tilaisuuden koettaessa voisinkin kysyä sitä.