PIIRI – Epäonnistumisia

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
Syksy 2023

Sisällysluettelo

Lukijalle

Aluksi

Epäonnistuminen

Kuuntelen kun

En tiedä mitä kuunteleminen on
Muutama hämmentävä kahtiajako
Queereistä kuuntelemisen tavoista

Kuvauksia kuuntelemisesta
Huminat
Hiljaiset äänet
Ei-healingiä

Miksi viulunsoitto on vaikeaa?

Miksi vielä soitan viulua?

Soitin ja minä – kahdenvälisyydestä

Kahdenvälisyys avautuu hieman

Yleisö

Luulin olevani minimalisti – olenkin ehkä luopuja

Virhe

Epävarmuus eli miksi kutsuin teosta demoksi?

Solmut I – Uupumus, individualismi ja muutos

Solmut II – vetosolmu

Solmut III – Niksit, yhteisyys

Solmut neljä – Dokumentointi

Lähteet

 

Tiivistelmä

Tämän projektityöni kirjallisen osan lähtöasetelmana on uupumus ja halu ymmärtää sitä, mikä musiikin tekemisessä, erityisesti viulunsoitossa voisi tuntua kestävältä, levolta. Mikä voisi tuntua tarpeeksi pieneltä, lähestyttävältä, ja voivatko nämä pienet kuvata myös jotakin laajempaa. Muita pieniä sekä niistä rakentuvia oleellisia. Heikkoja voimia ja pohjavirtoja.

Kiinnostuin tämän työskentelyn aikana hiljaisuudesta, huminasta, pienten asioiden merkittävyydestä, virheistä, kuuntelemisesta, epävarmuudesta ja lopulta epäonnistumisesta. Helposti katveisiin jäävistä äänistä ja toiminnan tavoista. Kartoitan sitä, kuinka epäonnistuminen näkyy erään teoksen muotoutumisessa (ehkä myös laajemmin musiikillisessa työssäni) ja toivon voivani houkutella sitä lähemmäksi, tutummaksi, strategiaksi, selviytymisen keinosta päämääräksi.

Kerron myös kuuntelemisesta. Äänessä olemista korostavassa yhteiskunnassa näen sen yhtenä sellaisista toimintamalleista, joka kutsuu epäonnistumisen voimakseen. Väitän, että kuunteleminen, virheestä kiinnostuminen ja epäonnistumisen arvostaminen voivat toimia lepoa mahdollistavina strategioina. Kuunteleminen on epäonnistuva ja katveisiin jäävä strategia. Kuuntelemisen nimeäminen tarpeelliseksi ja jopa muutosvoimaiseksi on antanut merkitystä musiikillisesti, kehollisesti sekä sosiaalisesti harjoittamilleni asioille.

Samalla tämä on yritys kuvata erään teoksen matkaa, ymmärtää tarvettani sen toteuttamiseen ja tarkastella millä tavoin prosessissa ilmenneet asiat liittyvät laajemmin taiteilijan työhön, maailmankuvaani ja kehooni.

Kuljetan mukana syksyllä 2023 lavastaja Helka Saariniemen kanssa yhteistyössä toteuttamaani esitysdemoa nimeltä Piiri. Piiri rakentui Helsingin Sörnäisissä sijaitsevaan Vapaan Taiteen Tilaan Joulukuussa 2022. Sen pohjana toimi syksyllä 2021 esittämäni soolodemo, jossa tarkastelin viulun sointia, kehoani ja kontaktia yleisön kanssa tilaan asettamani siimajousen kautta. Rakensimme Vapaan Taiteen tilaan kalastussiiman, kuormaliinojen ja tiilien avulla installaatiomaisen rakennelman, loputtoman jousen – Piirin, johon kutsuimme yleisön liikkumaan, kuuntelemaan sekä soittamaan viuluja. Teos liikkuu tässä tekstissä viitteenä, esimerkkinä, häivähdyksenä, ajatusteni konkretisointia ilmentämässä. Piiristä voin löytää joitakin ruumiillistumia (tai äänellistymiä) sille, miten virheet, kuunteleminen, pienet asiat ja epäonnistuminen näkyvät suhteessa teoksen rakentumiseen tai viulunsoittoon sekä soittimeen objektina.

Tässä kirjallisessa työssä luiskahtelen anekdoottien, listojen, runomaisten merkintöjen ja lähdeviitteistettyjen kappaleiden välillä. Akateemisuuteen en juuri nyt kykene vaan valutan asioita ja muotoja toisiinsa. Tämän tekstin henkilökohtaisuus, päiväkirjan kaltaisuus ja keskeneräisyys jännittävät ja raastavat. Kirjoittamistani ohjaa epäonnistuminen, pyydän sen voimakseni ja vapaudekseni. Tarkastelen sitä vielä opintojeni puitteissa näiden opintopisteiden ja tämän tiedoston verran.