Pitkäsen Matti ja Heidän Alhaisuutensa – Nojatuoliblues

Sisällysluettelo

1 Taustat

1.1 Lapsuudesta täysi-ikäiseksi
1.2 Kotona salaa
1.3 Räppiä korkeakoulussa

2 Sisällönluomisprosessi

2.1 Yleistä kappaleiden sisällöstä ja levyn fiiliksistä
2.2 Vanha Jäärä
2.3 Vesikauhu
2.4 Alien In Kallio
2.5 Hetken Huumaa
2.6 Haku Päällä
2.7 Nojatuoliblues
2.8 Kuka Pelkää Pollaria
2.9 Rauhanmies
2.10 Rambling Wankers Rollin’

3 Konkretiaa

4 Mitä olen oppinut prosessista, muuten sen aikana, ja ylipäätään tähän mennessä?

Levy
Levyn tiedot
Levyn kansi
Kappaleet
Musiikkivideo ”Rauhanmies”

Taustat

Lapsuudesta täysi-ikäiseksi

Kiinnostukseni räpmusiikkia kohtaan alkoi ala-asteiässä Cypress Hillistä ja Cooliosta. Sittemmin mukaan tuli Snoop Dogg ja Bustarhymes. Jotkut ”coolit” kaverit kuuntelivat myös ranskalaista, hieman undergroundimpaa räppiä, ja se kamahan kolahti tietysti myös, vaikken koskaan saanutkaan aikaiseksi niitä artisteja kasetille kopioida. Silloin 90-luvun alussa varhaisteininä kuuntelin toki muutakin musiikkia kuin vain räppiä, ja tästä muusta osastosta kovia bändejä olivat mm. Nirvana, Green Day, Rage Against the Machine ja Beastie Boys. Tietysti viulunsoittoharrastukseni kautta kuuntelin myös monenlaista kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia, joita löytyi isänkin levyhyllystä varsin mukavasti.

Sitten yläasteelle mentyäni, vuonna 1995, mukaan kuvioihin tuli jazz, soul ja muukin niiden sukuinen, hieman juurevampi musta rytmimusiikki. Tuohon aikaan soitin rumpuja enemmän kuin viulua. Musiikkiluokalla ja konservatorion musiikkiopistossa opiskelu mahdollistivat hyvät kontaktit muihin ikäisiini, todella intensiivisesti musiikkia harrastaviin soittajiin. Näin ollen erinäköisiä jazz-, soul- sekä myös hip hop- ja räp-bändejä oli vireillä. En vain koskaan itse toiminut niissä vokalistina. Muusikon urani loppui näihin aikoihin muutenkin noin kuudeksi vuodeksi. Juuri kun homma oli pikkuhiljaa alkanut olemaan hienoa ja soitto lähes aikuisten tasolla, lähdin armeijaan vuonna 2002.

Ensimmäiset varteenotettavat suomiräp-artistit tulivat esille juuri näihin aikoihin. Niitä olivat oikeastaan vain Ceebrolistics, Fintelligens ja hyvin pian perässä myös Asa (silloinen Avain), Tulenkantajat, Flegmaatikot ja Paleface englanninkielisen materiaalin kera. Näiden tuotantoa fiilistelin silloin 2000-luvun vaihteessa.

Koko tämän ajan, sieltä varhaislapsuudesta aina täysi-ikäiseksi saakka, ikään kuin kokonaan irrallisena musiikkiharrastuksen osana, soitin viulua ja mandoliinia Kangasalan pikkupelimanneissa. Sitä kautta noin 11-vuotiaana alkoi syntyä myös muita kansanmusiikki-orientoituneita bändejä ystävien kanssa. Perustimme mm. ystäväni Stefan Immilän kanssa Thalamus-nimisen kansanmusiikkibändin, jonka toiminta laajeni kahden hengen duosta pikkuhiljaa viisihenkiseksi orkesteriksi. Vuonna 1998 voitimme myös pelimanniyhtyeiden suomenmestaruuden. Olin siis tukevasti mukana niin kansanmusiikin kuin jazzin, hip hopin jne. parissa. Näitä asioita ei vain juurikaan tuolloin haluttu yhdistellä. Se saattoi olla sinänsä varsin hyväkin asia, sillä jo olemassa olevat perustyylit tulivat ainakin tanakasti tutuiksi, ja nyt vanhemmalla iällä on sitten ollut enemmän työkaluja uuden musiikin tekemiseen.