Taustaäänitteiden työstäminen ja toteutus osana maisterikonserttia

Projektityö
Kansanmusiikin aineryhmä
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2020

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Projektin työvaiheet

2.1 Yksittäisten ääniraitojen muokkaus – EQ, ambience, reverb, leikkaus, kantele-efektit, takaperin toisto (väärinpäin)
2.2 Kokonaisen kappaleen muokkaus – panorointi, automaatio, äänenvoimakkuustasot
2.3 Äänitteiden sovittaminen livemusiikkiin

3 Kappaleet

3.1 Layers
3.2 Kasvukipuja
3.3 Marjanai
3.4 Karjalaiset paimenet
3.5 Satavuotinen elokuu
3.6 Juuttunut pimeään
3.7 Avaruus
3.8 Kirkonkellot
3.9 Kiitos

4 Jälkipuinti

 

 

Johdanto

Tein maisterikonserttini marraskuussa 2019. Konsertin nimi oli Kerroksia – Layers, ja sen teemana oli erityisesti livemusiikin ja elektronisen musiikin kerroksellisuus. Miten liveorkesteri soittaa yhdessä valmiiden taustaäänitteiden kanssa? Kuinka näkymätön taustamusiikki toimii yhtenä osana orkesteria?

Konsertin kappaleet olivat omia sävellyksiäni, vanhoja pienkantelesävelmiä sekä säveltämäni laulu, jonka teksti löytyi Kantelettaresta. Kappaleiden tuottaminen on ollut vuorottelua säveltämisen sekä äänitteiden luomisen kanssa. Taustaäänitteet on tehty Applen Garageband-ohjelmalla. Äänityksien raidoilta löytyy niin valmiita sampleja kuin itseäänitettyäkin materiaalia. Puhun tässä työssäni Garagebandin kaikesta äänikirjastosta valikoidusta äänimateriaalista sampleina. Osa sampleista on ollut valmista äänimateriaalia, esim. rumpukomppeja. Toiset sampleista taas ovat äänikirjastosta valikoituja ”soittimia”, joilla olen äänittänyt haluamani kuuloisen osan kappaleeseen.

Tämä taustaäänitteiden luominen ja niiden käyttö konsertissa valikoitui projektityökseni. Käyn läpi työssäni kappaleet yksittäin ja tarkennan raitojen sisältöä ja sitä, miten taustaäänite lopulta toimi live-elementtien kanssa ja mitä kaikkea äänitteiden valmistumiseen kuului. Äänitteet ovat kuunneltavissa kokonaisuudessaan Kappaleet-luvussa. Erittelen projektityössä myös äänitteiden työstämiseen tärkeimpänä kokemiani asioita ja työvaiheita.

Projektina taustaäänitteiden tekeminen oli pitkä prosessi. Asia oli itselleni täysin uusi ja opeteltavaa oli paljon. Konserttiin mennessä koin kuitenkin saaneeni hyvät työkalut musiikin luomiseen tietokoneella. Prosessin alussa oli vaikea kuvitella, minkälainen musiikillinen lopputulos konsertissa tulee olemaan. Konsertissa esiintyi lopulta kolmen viulun, alttoviulun, sellon ja kahden konserttikanteleen muodostama yhtye yhdessä taustaäänitteiden kanssa. Taustaääniteet olivat konsertissa hallinnassani Launchpad-laitteen kautta, josta pystyin painamaan aina seuraavan äänitteen päälle ja edellisen pois. Kokonaisuudessa kuului vaikutteita mm. elektronisesta musiikista, triphopista, popista, kansanmusiikista ja elokuvamusiikista.