Erään karjalaisen naisen laulut

Suomalaisessa kansanmusiikissa minua ovat aina kiinnostaneet naisten laulamat laulut. Kanteletar oli aikanaan ensimmäinen kosketukseni koko suomalaiseen ja karjalaiseen kansanperinteeseen. Aitini opetti minulle ensimmäiset säkeet sulhasen ja morsiamen neuvontarunoja, jotka sitten lausuimme lapsen innolla setäni häissä. Esityksemme oli suurmenestys.

Vähitellen opin säkeen sieltä, säkeen täältä. Osasin muutaman paimenrunon, ja tyttöjen ”Voi kun mie mokoman saisin” -runoja pääsin esittämään yläasteen kevätjuhlissa. Kanteletar kulkeutui pöydälleni, ja pian olin lukenut kirjan läpi ihan omaksi ilokseni.

Oivallus Kantelettaren runojen laulamisesta muutti koko käsitykseni Kantelettaresta. Säkeet alkoivat elää, ja ne puhuttelivat minua aivan eri tavalla kuin lausuttu teksti. Tekstin laulaminen lausutun sijasta vei minut aivan uuteen maailmaan.

Kantelettaren lyyriset laulut, kaikessa koruttomuudessaan, valottavat upealla tavalla sitä maailmaa, jossa karjalainen nainen on elänyt. Naisten laulamat laulut vievät läpi koko elämän: kehtolaulut, leikkilaulut, nuorten tyttöjen piirileikki- ja riiauslaulut, häälaulut, huolilaulut ja itkut antavat kuvan naisen elämänkaaresta. Laulut ovat olleet osa siirtymäriittejä: aina kun tyttö on siirtynyt elämässään uuteen vaiheeseen, hän on saanut neuvonsa, oppinsa tai lohtunsa laulamalla tai laulun kautta.

Naimisiinmeno muutti naisen elämän. Ilonpito jäi, kun arki uudessa kodissa alkoi. Elämä saattoi olla hyvinkin hankalaa, oma suku kaukana. Niinpä laulu oli keino hoitaa omaa sielua ja sydäntä. Laulaminen oli naisen selviytymiskeino arjessa. Nainen lauloi kun kukaan ei ollut kuulemassa. Silloin sai laulaa kipeimmätkin tunteensa julki, ikävöidä omia maita.

Taiteellisessa jatkotutkinnossani haluan löytää tuon Kantelettareen koottujen lyyristen laulujen maailman. Tyttöajat ovat ohi, ne laulut on jo laulettu. Haluan nyt nähdä, miten syvälle voin karjalaisen naisen laulumaailmaan tämän päivän eväillä päästä. Miten vuosisatainen nainen on itsekseen hyreksinyt, miten hoitanut sieluaan ja koko perhettään laulamalla? Mitkä asiat saattavat minut samaan maailmaan? Onko tämän päivän eväillä ylipäätänsä mahdollista päästä lähellekään kalevalaista laulumaailmaa, tuottaa musiikkia laulamalla, eikä nuotteja kirjoittamalla.

Tämä aihepiiri kiehtoo minua myös luovalta kannalta. Sävellän ja sanoitan taiteellisen tohtorin tutkintoni musiikin itse. Haluan oppia ymmärtämään ja tiedostamaan sävellysteni syntyprosessin ja lähestyä musiikkiani kuulemisen ja kuuntelemisen kautta. Kuinka pienestä melodia-aiheesta kasvaa kokonainen laulu tai teos. Miten hiljaista, arkaaista, pientä, musiikki voi olla? Miten pienestä hiljaisesta äänestä kasvaa koko tilan täyttävä teos? Miten melodia-aihe muuttuu ja muokkautuu, miten teksti vaikuttaa kokonaisuuteen. Mitä aika, eletty elämä tekee lauluilleni? Miten kantele vastaa, kun minä kysyn? Millaista musiikkia syntyy, kun estradille nouseekin vain yksi ihminen ja esittää itse säveltämänsä materiaalin?

Haluan löytää itsestäni vuosisatoja eläneen karjalaisen naisen. Haluan liittää itseni siihen katkeamattomaan ketjuun , joka aloittaa aina uuden elämän kohdattuaan:”Aa, aa Aliina…”