Satasarvi

Tietoa julkaisusta

Satasarvi on kotimainen kansanmusiikin tutkimuksen aikakauskirja, jossa julkaistaan tieteellisiä artikkeleita sekä katsauksia, puheenvuoroja, arvosteluita, raportteja ja valmistuneiden tohtoreiden lektioita.

Kansanmusiikin tutkimus ymmärretään julkaisussa laajasti ja Satasarvi julkaiseekin mielellään kansantanssin tai kansansoittimien tutkimusta sekä muiden historialliseen ja nykypäivän kansanmusiikkiin läheisesti liittyvien ilmiöiden ja alojen tutkimusta. Satasarven tavoitteena on edistää kansanmusiikin tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua Suomessa ja kansainvälisesti sekä erityisesti nostaa esiin tutkivan muusikon näkökulmaa. Julkaisun kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Satasarvea julkaisee Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä.
Satasarven ensimmäinen numero ilmestyi joulukuussa 2020 sekä open access -nettiversiona että painettuna kirjasena. Tämä numero oli vielä vertaisarvioimaton, mutta jatkossa lehdessä tullaan julkaisemaan myös vertaisarvioituja artikkeleja.
Satasarven ensimmäiseen numeroon voi tutustua täällä.

Satasarvi ilmestyy aluksi joka toinen vuosi. Käsikirjoituksia voi lähettää toimitukselle ympäri vuoden.

Vertaisarviointi
Satasarven vertaisarvioijat ovat toimituksen ulkopuolisia asiantuntijoita. Heidän tehtävänään on arvioida käsikirjoituksen tieteellistä julkaisukelpoisuutta neutraalisti ja puolueettomasti. Pyydämme jokaisesta vertaisarvioitavasta käsikirjoituksesta arvion kahdelta asiantuntijalta. Kyseessä on yksinkertainen sokkoarviointi (single-blind review), jossa arvioija tietää kirjoittajan henkilöllisyyden, mutta kirjoittajalle arvioijan henkilöllisyyttä ei kerrota. Arvioitsijoiden esteettömyys varmistetaan ennen arviointityön aloitusta. Kirjallisen vertaisarviolausunnon saatuaan kirjoittaja muokkaa tekstiä arvioijilta ja toimitukselta saamansa palautteen perusteella. Ennen julkaisua teksti käy vielä läpi kielentarkistuksen ja plagiaatintunnistuksen. Arvioijan osuus julkaisuprosessissa on tärkeä, mutta lopullisista päätöksistä liittyen artikkeleiden julkaistavuuteen ja aikatauluun vastaa Satasarven päätoimittaja kansanmusiikin professori Kristiina Ilmonen.

Satasarvi ei peri kirjoittajamaksuja, eikä kirjoittajille makseta palkkioita. Tekijälle (tekijöille) jää tekstiinsä omistus- ja käyttöoikeus, jonka käyttöä rinnakkaisen käyttöoikeuden luovutus Satasarveen ei rajoita.

Satasarvi on osa Sibelius-Akatemian julkaisutoimintaa. Taideyliopiston avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti Satasarvi on julkaisu, joka on verkossa maksuttomasti saatavilla heti julkaisemisen jälkeen.

Toimituksen osoite:
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
PL 30, 00097 Taideyliopisto
Sähköposti: satasarvi@uniarts.fi