Luovasti musisoiden kanteleella – kirjan synty

Projektityö
Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2013

Luovasti musisoiden kanteleella – oppimistavoitteet

Luovasti musisoiden kanteleella on suurkanteleelle (koti- ja koneistokanteleelle) suunnattu oppimateriaali. Oppimateriaalin nimenä en halua käyttää Vapaa säestys-opasta, sillä säestäminen on vain yksi osa kokonaisuutta. Muut osa-alueet ovat improvisointi, säveltäminen, rytmiikka ja harmonia.

Kirja on suunnattu soittajalle. Se ei ole opettajan opas, mutta olen ajatellut, että sitä tultaisiin käyttämään soittunneilla osana opetusta ja ohjelmistoa. Kirjan materiaalia voi aloittaa käyttämään kun osaa soittaa molemmilla käsillä vähän, ja on tutkintotasoissa mitattuna noin ensimmäisen tai toisen perustason soittaja.

Tavoitteena on antaa soittajalle välineitä käytännön muusikkouteen – sointumerkeistä soittamiseen, kappaleiden yksinkertaiseen sovittamiseen sekä erilaisten rytmisten asioiden käsittelyyn. Toinen tärkeä tavoite on herättää soittajassa luovuus ja innostus oman musiikin tekemiseen: improvisoimiseen ja säveltämiseen.

Kirjan ohessa oleva CD-levy sisältää kaikki kirjan kappaleet erilaisina versioina: kokonaisuuksina melodian kanssa ja pelkkinä ”taustoina”.  Se antaa soittajalle soivat esimerkit musiikista, tukee perussykettä ja tekee improvisoinnin opettelusta helppoa ja mukavaa.

Toivon että kirja rohkaisee myös opettajia kannustamaan oppilaitaan luovaan musisointiin.