Pauhu – toiston voima
Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2003
- Julkaisuvuosi: 2003
- Tekijä: Anne-Mari Kivimäki
Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2003
Projektini taiteellinen osuus on CD-levy. CD:n sisältö muodostuu suistamolaisen haitarinsoittaja Ilja Kotikallion ja ägläjärveläsen kanteleensoittajan Paavila Patrosen soitteiden pohjalta mudostuneista kappaleista. CD:llä on kappaleiden lisäksi kaksi videopätkää tanssimisesta ja soittamisesta. CD äänitettiin Järvenpäässä Sibelius-Akatemian kurssikeskuksessa Kallio-Kuninkalassa tammikuussa 2003. Levy miksattiin Kallio-Kuninkalassa helmikuussa 2003. Levy on osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston julkaisusarjaa ja levy julkaistaan omakustanteena kesällä 2003.
Kirjallisessa työssäni kerron kuinka levyn musiikkin on syntynyt. Pohdin mitkä eri tekijät ovat vaikuttaneet musiikin syntyyn. Kuvailen prosessin eri vaiheita, ensimmäisestä kosketuksestani Kotikallion soittamaan ripatskaan ja siitä aina äänityspäiviin asti.
Projektityöni tarkoituksena on ollut karjalaisen pienhaitarimusiikin esiintuominen.
Ulkoasu: Jimmy & Sofia
Website: helpotkotisivut.fi