Sadan vuoden rakkaustarina

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2017

 

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Projektin lähtökohdat

3 Sävellystyö

4 Kappaleet

5 Sävellystyön pohdinta

6 Liitteet

 

Johdanto

Projektityöni käsittelee 100-vuoden rakkaustarina -nimisen kansantanssiproduktion sävellystyötä. Olen aloittanut oman kansanmusiikki- ja tanssitaipaleeni Joensuussa Nuorisoseura Motorassa vuonna 1999. Tanssin ja soitin Motoran ryhmissä yli 11 vuotta, ja nämä vuodet muokkasivat minusta vahvasti sen ihmisen ja taiteilijan, joka olen tänä päivänä. Lähdettyäni opiskelemaan ja muutettuani pois Joensuusta aktiivinen Motora-taipaleeni päättyi, mutta olen edelleen pysynyt Motoran toiminnassa mukana toimittamalla tilaussävellyksiä erilaisiin tanssiteoksiin.

Sadan vuoden rakkaustarina on Motoran panos Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlintaan. Teoksen juoni keskittyy Ainon ja Akselin rakkaustarinaan, ja tarinan ohessa Suomi kulkee vuodet 1917–2017. Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Tero Sarkkinen, koreografeina toimivat Tiina Lindblad, Mitja Pilke ja Eveliina Pilke, musiikin esityksestä vastaa Rälläkkä-yhtye ja tanssijoina toimivat Motoran eri tanssiryhmät. Teoksen kesto on 60 minuuttia käsittäen 10 kohtausta, ja sen ensi-ilta on Joensuun Karelia-salissa 12.11.2017.

Tämän projektityön kirjallisen osuuden painopiste on tarkastella omaa työtäni produktion sisällä, sitä, millainen on säveltäjän rooli isossa produktiossa, ja analysoida omia sävellyksiäni ja työtapojani. Pohdin myös, millainen vaikutus tanssitaustallani on työtä tehdessä. Kirjoittaessani tätä projektityötä projekti on siinä pisteessä, että toukokuussa luovutan valmiit kappaleet koreografeille. Sen jälkeen alkaa materiaalin hiominen ja kokonaisuuden kasaaminen, joiden myötä todennäköisesti kappaleisiin tulee vielä muutoksia, mutta olen pyrkinyt tekemään pohjatyön mahdollisimman hyvin, jotta kappaleet olisivat mahdollisimman pitkällä toukokuussa.