Trumpettisoittimet – Suomen ja Karjalan vanhakantaisten trumpettisoitinten musiikin tuottamiseen perustuva luokittelu

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
1993

Tiivistelmä

Tämä projekti käsittelee Suomen ja Karjalan vanhakantaisia trumpettisoittimia. Aineiston suurin osa on professori Timo Leisiön väitöskirjasta. Tämän työn tarkoituksena on antaa muusikolle selkeämpi kuva vanhakantaisten trumpettisoitinten musiikin tuottamisen perusteella tapahtuvasta luokittelusta.

Olen itse soittanut trumpettia ja rakentanut vanhakantaisia trumpettisoittimia. Tutustuessani vanhakantaisiin trumpettisoittimiin sekä soittamalla että kirjallisen materiaalin avulla havaitsin, että soittimia on tehty ja käytetty erilaisiin tarkoituksiin. Koska soittimet on tehty orgaanisista materiaaleista eri puolilla Suomea ja Karjalaa, ei niillä ole vakiintuneita asteikkoja. Asteikkorakenteissa on kuitenkin havaittavissa yhtäläisyyksiä. Trumpettisoittimissa äänenväriin vaikuttaa suuresti valmistusmateriaali. Koska kyseiset soittimet edustavat vanhaa talonpoikaiskulttuuria, on valmistusmateriaalina käytetty pelkästään orgaanisia materiaaleja. Näistä lähtökohdista on soittimet luokiteltu uudestaan musiikin tuottamisen perusteella.

Vanhakantaisista trumpettisoittimista tulee Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kirjastoon kortisto, johon on Suomen Kansallismuseon kyseiset soittimet järjestetty uuden luokittelun mukaan.

Sisällysluettelo

JOHDANTO

I TRUMPETTISOITINTEN LUOKITTELU TIMO LEISIÖN MUKAAN

II MUSIIKIN TUOTTAMISEEN PERUSTUVA LUOKITUSSYSTEEMI

A. LUOKITUSPERUSTEET

1. FUNKTIO
a. Melodiset trumpetit
b. Signaalitrumpetit

2. ASTEIKKO
a. Vierekkäisten sävelten asteikko
b. Luonnonsävelasteikko
c. Sävelyhdistelmät

3. MATERIAALI
a. Kuoritrumpetit
b. Puutrumpetit
c. Sarvitrumpetit

4. MUUT VAIKUTTAVAT TEKIJÄT
a. Puhalluspää
b. Kello-osa
c. Soittimen rakentaminen

III SUOMALAIS-KARJALAISTEN TRUMPETTISOITINTEN LUOKITUSANALYYSI

A. KUORITRUMPETIT

1. SORMIAUKOTTOMAT KUORITRUMPETIT
a. Leppätrumpetti
b. Tuohitrumpetti

2. SORMIAUKOLLISET KUORITRUMPETIT

B. PUUTRUMPETIT

1. SORMIAUKOTTOMAT PUUTRUMPETIT
a. Luikkurit
b. Brelo
c. Reno
d. Turu
e. Rukoustorvi
f. Vannetrumpetti
g. Rantavahtitorvi
h. Polvitorvi
i. Mutkaluikku
j. Luikka
k. Susitorvi
I. Pyörötrumpetti

2. SORMIAUKOLLISET PUUTRUMPETIT
a. Rozok
b. Sormiaukollinen totto
c. Pikkutorvi
d. Lulletti
e. Puusarvi
f. Tunnistamattomat sormiaukolliset trumpetit

C. SARVITRUMPETIT

1. SORMIAUKOTTOMAT SARVITRUMPETIT
a. Häränsarvi
b. Lehmänsarvi
c. Sormiaukoton pukinsarvi

2. SORMIAUKOLLISET SARVITRUMPETIT
a. Sormiaukollinen naudansarvi
b. Pukinsarvi

IV TRUMPETTISOITINTEN LUOKITUS MUSIIKIN TUOTTAMISEN PERUSTEELLA

LOPUKSI

LÄHTEET

LIITTEET