Uutta sanavarastoa viulunsoittoon

Projektityö
Kevät 2017
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä

 

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Työskentelymetodi

3 Eri soittotekniikat

3.1 Pariäänet
3.2 Arpeggiot
3.3 Efektiiviset soittotavat

4 Pohdinta

5 Lähdeluettelo

 

Johdanto

Projektini lähtökohtana on halu oppia itselleni uusia viulunsoittotapoja. Haluan löytää ideoita sovituksiin ja improvisointiin. Sovituksiin etsin pääasiassa säestyskuvioita, jotta saisin vaihtelua viulun melodia- ja soolopainotteiseen rooliin yhtyesoitossa. Improvisoinnin kohdalla tähtään projektissa siihen, että saan soittooni uutta sanavarastoa sekä rohkeutta kokeilla itselleni epätyypillisiä ratkaisuja.

Teen paljon musiikkia laulajien kanssa, ja ajatuksenani on nyt etsiä vaihtoehtoisia laulun säestystapoja perinteisesti käyttämieni sijaan. Useimmiten laulukappaleissa soitan jotain näistä: Improvisoitu soolo, intro, outro, välimelodia, stemmasoitto, fillit, komppi (takapotkut, puntitus ym.). Tämän projektin myötä opettelen käyttämään erilaisia arpeggio- ja pariäänisäestyksiä sekä efektiivisiä soittotapoja. Tavoitteena on löytää rytmisesti ja melodisesti uusia kuvioita sekä uudenlaista soundimaailmaa. Toivon myös pystyväni yhdistelemään oppimiani asioita keskenään.

Tunnen tarvetta oppia erilaisia säestystapoja myös instrumentaalimusiikin parissa. Kansanmusiikkiyhtyeissä viululla on luontevasti melodiavastuu, mutta itse kaipaan levyjä ja konsertteja kuunnellessani välillä taukoa viulumelodiasta. On myös mielenkiintoista kuulla ns. sointusoittajien melodia- ja soolosoittoa sen sijaan, että he jäisivät pelkkään säestäjän rooliin.